lauantaina, heinäkuuta 02, 2005

Suomi Natossa, lyhyt oppimäärä

Armeijaa yhteensovitettu vuodesta 1995,
poliittista yhteistyötä yli kymmenen vuotta

(Kansan Uutisten Viikkolehti keväällä 2003)

Suomi on jo niin Nato-yhteensopiva, että suomalainen prikaatinkenraali johti tänä vuonna (2003) puoli vuotta Naton operaatiota Kosovossa. Suomesta Naton ja muiden kansainvälisten toimijoiden joukkoon on korvamerkitty noin 2 500 henkilöä.

KAI HIRVASNORO

Samaan aikaan kun Suomessa viritellään keskustelua mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, ovat suomalaiset jo monin tavoin mukana Naton toiminnassa. Poliittisesti Suomea on yhteensovitettu Nato-järjestelmään jo yli kymmenen vuoden ajan ja sotilaallisesti vähän vähemmän aikaa.

Poliittinen yhteensovittaminen alkoi vuonna 1992, kun Suomi meni mukaan Naton perustaman Pohjois-Atlantin kumppanuusneuvoston (NACC) toimintaan. Sotilaallinen yhteistyö alkoi vuonna 1994 Suomen liityttyä Naton rauhankumppanuusohjelmaan (PfP) ja tällä hetkellä Suomen kaltaisten PfP-maiden puolustusvoimia yhteensovitetaan Nato-järjestelmiin PARP-prosessissa (Planning and Review Process), jonka ensimmäinen vaihe alkoi vuonna 1995. NACC:n on sittemmin korvannut Euro-atlanttinen kumppanuusneuvosto (EAPC), jonka jäseniä ovat 19 Nato-maata ja 27 rauhankumppania.

Kumppanuusneuvostossa kokoontuvat jäsenmaiden Nato-suurlähettiläät kerran kuukaudessa ja sen toimintaa johtavat puolustus- ja ulkoministerit. Esimerkiksi viime tiistaina oli puolustusministerikokous.

Konkretiaa rauhan-
kumppanuudelle

Ministerikokouksissa kehitetään uusia työmuotoja ja konkretiaa rauhankumppanuudelle, luonnehtii ylijohtaja Pauli Järvenpää puolustusministeriöstä. Hän toimi 1999-2002 puolustusasiainneuvoksena Suomen Nato-suurlähetystössä.

- Yleisesti ottaen siellä linjataan yhteistyön muotoja poliittisesti ja sitten siellä käsitellään paljon ajankohtaisia kysymyksiä, kuten tällä hetkellä Afganistania. Tällä viikolla pidetyssä puolustusministerikokouksessa käsiteltiin muun muassa kumppanuusmaiden puolustusjärjestelmien uudistamista sekä keskusteltiin uusista uhkakuvista ja siitä, millaista toimintakykyä niitä vastaan tarvitaan.

Pauli Järvenpään mukaan kokouksissa käsitellään hyvin konkreettisia asioita. EAPC:ssä Naton jäsenet ja rauhankumppanit ovat tasaveroisessa asemassa. EAPC:n alla on erilaisia komiteoita, joissa valmistellaan rauhankumppanuusasioita. Suomi on myös näissä mukana. Brysselissä toimiessaan Pauli Järvenpään vastuuseen kuului poliittis-sotilaallinen ohjauskomitea.

- Siinä käsiteltiin kaikkea käytännön sotilaspoliittista toimintaa, jota meillä kumppaneilla on Naton kanssa. Siellä valmisteltiin dokumentteja, tehtiin päätöksiä ja myös Suomi oli siellä päätöksentekijänä.

- Mutta pitää sanoa, että me olemme mukana ainoastaan siinä, mikä kuuluu kumppanuustoiminnan piiriin, emme Naton jäsenmaiden toiminnassa, Järvenpää korostaa.

Poliittista ja sotilaallista
yhteistoimintaa

Rauhankumppanuus on käytännössä edellä mainittua poliittista yhteistyötä ja toiseksi sotilaallisen yhteistoimintakyvyn kehittämistä, jonka keskeinen väline on PARP-prosessi.

- Yhteistyökyvyn lopputulos on sitten se Nato-operaatio, johon kumppanit osallistuvat, Pauli Järvenpää sanoo.

Rauhankumppanit ovat osallistuneet Nato-johtoisiin rauhanturvaoperaatioihin Bosniassa ja osallistuvat edelleenkin operaatioihin Kosovossa sekä Afganistanissa.

Mitä sellaista Nato tekee, mikä ei kuulu rauhankumppanuuden piiriin?

- Nato kehittää tiukempien kriteerien kautta omia joukkojaan. Meidän kumppanuustavoitteemme ovat aika paljon löysempiä ja vähemmän vaativia kuin Naton joukkotavoitteet. Samoista kyvyistä puhutaan, mutta meille ne ovat vapaaehtoisia ja Naton jäsenille velvoitteita. Eivät ne Naton jäsenillekään ole sinänsä pakollisia, kaikkihan ne ovat suvereeneja valtioita, jotka tekevät, mitä haluavat. Mutta jäsenvelvoite on olemassa.

Nato-maat tekevät keskenään päätökset operaatioiden alkamisesta, sen muodoista ja voimankäyttösäännöksistä sekä siitä, millä tavalla joukkoja aletaan vähentää.

- Kaikki nämä ovat sellaisia asioita, joihin me pääsemme mukaan siinä vaiheessa, kun Nato on jo tehnyt päätöksensä. Jäsenten etuoikeus on tehdä päätökset ja me sitten vain hyväksymme tai hylkäämme, Pauli Järvenpää selittää.

Ja loppujen lopuksi Nato on edelleen puolustusliitto, ja sen puolustussuunnitteluun rauhankumppaneilla ei ole mitään asiaa.

Suomalainen johti
Kosovossa operaatiota

Suomen armeija on yhteensovitettu Naton järjestelmiin jo sillä lailla, että Suomen oli mahdollista johtaa puoli vuotta ensimmäisenä Naton ulkopuolisena maana Nato-operaatiota Kosovossa.

- Meiltä oli prikaatinkenraali johtamassa tätä prikaatia. Se jo kuvastaa sitä, kuinka pitkällä me olemme. Pystymme johtamaan jopa tällaista monikansallista Nato-operaatiossa olevaa prikaatia. Se on aika pitkän työn tulos.

Tuo työ alkoi vuonna 1995, kun PARP-prosessin ensimmäinen vaihe käynnistyi. Yhteensovittamisen kohteita oli 13 ja huomiota kiinnitettiin esimerkiksi kielitaitoon. Hawk-harjoitushävittäjiä ohjaavat taistelunjohtajat alkoivat harjoitella varusmiesaikana operaatioita englanniksi.

- Myös meidän esikuntaupseeriemme pitää osata tarpeeksi hyvin englantia. Ja se tavoitehan ei pääty tavallaan koskaan, koska aina tulee uusia sukupolvia, joiden täytyy pystyä toimimaan Nato-kieliympäristössä, joka on englanti, Järvenpää kertoo.

Toinen PARP-jakso käsitti vuodet 1998-99. Uusia tavoitteita tuli nyt 36. Yksi merkittävimmistä koski ilmavoimia. Ilmavalvontaan ja -torjuntaan ei enää hankita mitään kalustoa, mikä ei ole Nato-yhteensopivaa. Kolmannella kierroksella yhteensopivuustavoitteita oli jo 64. Suomi muun muassa lupasi tehdä Natolle selvityksen kaupallisten tankkereiden vuokraamisesta polttoainetäydennyksiin kriisialueille, ja satamien ja lentokenttien tekniikkaa modernisoidaan.

Tällä hetkellä tavoitteita on 68. Jotkut tavoitteet ovat hyvin yksityiskohtaisia. Esimerkiksi kentällä kaikkien pitää pystyä käyttämään samaa polttoainetta kuorma-autoista lähtien. Samalla tavalla kaikkien pitää osata viestislangi ja viestiliikenteen aallonpituudet ovat samat kaikille.

Jäsenehdokkailla
kovempi koulu

Yksi kumppanuustavoite on ns. isäntämaatuki. Se tarkoittaa sitä, että Suomella on oltava valmius ottaa vastaan rauhankumppanuusharjoituksissa Nato-maiden ja kumppanimaiden joukkoja niin, että Suomessa tiedetään, millä tavalla laivoista ja lentokoneista puretaan lastit ja miten kuljetukset sujuvat harjoitusalueille.

- Aina kahden vuoden syklin jälkeen on lisätty näitä tavoitteita ja lopputulos on se, että pystymme olemaan mukana Naton johtamassa kriisinhallintaoperaatiossa.

Uusi, neljäs, PARP-kierros aloitetaan ensi keväänä. Tavoitteena on se, että maailmassa on yksi ja sama Naton kehittämä standardi jota käytetään myös EU:n ja YK:n operaatioissa. PARP-prosessin kohdalla on ehkä väärin puhua lopputuloksesta, koska se ei tule koskaan valmiiksi. Aina tulee uutta yhteensovitettavaa.

Naton uusien jäsenmaiden armeijoita yhteensovitetaan MAP-ohjelman (Membership Action Plan) puitteissa. Pauli Järvenpään mukaan PARP:n ja MAP:n välillä on suuri ero. MAP on jäsenyyteen kouluttava erityisohjelma, jossa käydään läpi poliittiset kysymykset, sotilaalliset kysymykset, resurssikysymykset, asiakirja- ja henkilöstöturvallisuuteen liittyvät kysymykset sekä oikeudelliset asiat.

- Hakijamaat ovat käyneet läpi hyvinkin laajasti ne yhteiskuntaa koskettavat kysymykset, joihin Nato vaikuttaa. Yksi osa näistä sotilaallisista kysymyksistä on sama kuin PARP-prosessi.

Järvenpää ottaa esimerkiksi asiakirjaturvallisuuden, joka pitää Naton uusissa jäsenmaissa rakentaa Naton standardien mukaiseksi. Kaikki asiakirjat hallinnossa käsitellään näiden standardien mukaisesti.

- Meillä voi olla ihan yhtä hyvät standardit, mutta ne eivät välttämättä ole Nato-standardit. Jos me hakisimme jäsenyyttä, niin se alue pitäisi perata läpi, että minkälaisia lukkoja kassakaappeihin tarvitaan ja ketkä henkilöt pääsevät mitäkin asiakirjoja katsomaan.

Nato-jäsenyys ei kuitenkaan kata yhteiskuntaa läheskään niin laajasti kuin EU-jäsenyys, Pauli Järvenpää huomauttaa. EU:n takia Suomessa jouduttiin muuttamaan tuhansia lakeja.

Koko armeijaa
ei yhteensoviteta

Jos Suomi hakisi Naton jäsenyyttä, se kävisi läpi oman valmennusohjelman. Mutta EU:n liittoutumattomista maista ainakin Suomi ja Ruotsi, ehkä Itävaltakin ovat jo sellaisessa kunnossa, ettei jäsenyyteen valmentava prosessi olisi kovin laaja.

- Teknisesti olemme niin hyvässä jamassa, Järvenpää kehaisee.

Pauli Järvenpää ei osaa sanoa esimerkiksi prosenteissa, kuinka Nato-yhteensopiva Suomen armeija on jo nyt. Puolustusvoimien silloinen komentaja Gustav Hägglund arvioi jo maaliskuussa 1999 Ilta-Sanomien haastattelussa, että "Suomi on kaikilta olennaisilta osiltaan valmis Naton jäseneksi."

- Jos me kykenemme johtamaan Nato-johtoisessa operaatiossa yhtä prikaatia, niin kyllä me aika hyvässä kunnossa ollaan, Järvenpää luonnehtii.

Mutta samalla hän korostaa, että koko Suomen armeijaa ei ole lähdetty laittamaan Nato-kuntoon, vaan ainoastaan ne yksiköt, jotka on ilmoitettu käytettäväksi erilaisissa kriisinhallintaoperaatioissa. Samat joukot on korvamerkitty myös YK:lle ja EU:n käyttöön. Joukot käsittävät pari pataljoonaa, kuljetuskomppanian, suojelukomppanian, esikuntaupseereita ja yhden miinalaivan. Koko poolissa on noin 2 500 ihmistä, joiden joukosta räätälöidään kulloisiinkin operaatioihin lähetettävät joukot.

Pääsääntöisesti Suomen kansainvälisiin tehtäviin korvamerkityt joukot koulutetaan Porin prikaatissa. Varusmiehille ilmoitetaan jo kutsunnoissa, että tällaiseen kansainväliseen kriisinhallintakoulutukseen hakeutuminen on mahdollista. Mukaan otettavat varusmiehet palvelevat 12 kuukautta, josta normaalikoulutuksen lisäksi he saavat kolmen kuukauden erikoiskoulutuksen. Koulutetut allekirjoittavat sitoumuksen, jonka mukaan he ovat kiinnostuneita kansainvälisistä tehtävistä ja heistä on koottu muutaman tuhannen henkilön rekisteri.

Nato-jäsenyys
olisi kriisinhallintaa

- Puolustusvoimain johdostakin on usein tuotu esille, että nämä kaverit pärjäävät tosi hyvin. Me pärjäämme näissä kriisinhallintaoperaatioissa ihan ammattiarmeijoiden rinnalla. Ihan ollaan kärkipäätä, Järvenpää kehuu.

Millaisiin operaatioihin Suomi osallistuisi Naton jäsenenä?

- Tällaisena normaaliaikana me osallistuisimme kriisinhallintaoperaatioihin samalla tavalla kuin nytkin. Olemme ykkönen tai kakkonen koko läntisessä Euroopassa sen suhteen, että paljonko meiltä on henkeä kohden rauhanturvaajia ulkona. Minkäänlaista painetta lisätä tätä määrällisesti ei ole.

- Toinen asia on se, että Naton jäsenenä me miettisimme, että mikä olisi meidän osuutemme artikla viisi -tilanteessa eli tilanteessa, jossa Nato päättäisi, että jotain jäsenmaata uhkaa hyökkäys tai hyökkäys on tapahtunut. Mitään pakkoa siinä tilanteessa ei olisi, mutta aika kova velvoite olla jollakin tavalla mukana.

Kun Suomi on näin paljon mukana Naton toiminnassa jo nyt, niin mikä muuttuisi, jos liittyisimme siihen jäseneksi?

- Olen verrannut sitä näin, että EU-jäsenyys käytännössä tappoi kymmenientuhansien pienviljelijöiden elinmahdollisuudet. Erilaisten direktiivien kautta se vaikuttaa meidän kaikkien elämään. Mutta Nato-jäsenyys vaikuttaisi niin, että 300 ihmistä huomaisi päivittäisessä työssään, että olemme jäseniä. Ne ovat ne henkilöt, jotka kuuluisivat Naton esikuntiin, meidän Nato-edustustoon ja jotka täällä hoitaisivat Nato-asioita puolustusministeriössä ja puolustusvoimissa. Ei se kovin monta ihmistä koskettaisi.