Vasuri ja demari: Moni muutos yhtä aikaa hämmensi vasemmiston

(Kansan Uutisten Viikkolehti 22.2. 2008)

Kaksi vasemmistolaista naista myöntää, että professori Jorma Kalelan väitteissä on perää. Ei vain työ, vaan moni muu asia meni 1990-luvulla toisin kuin oli totuttu ajattelemaan. Vasemmisto ei pysynyt mukana muutoksessa.

KAI HIRVASNORO
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Vasemmisto on eksyksissä, koska se ei tunnusta tosiasioita, väitti poliittisen historian emeritusprofessori Jorma Kalela Viikkolehdessä äsken. Yhtenä keskeisimmistä tällaisista tosiasioista hän piti sitä, ettei kokoaikainen ja pysyvä yhden alan palkkatyö ole enää ainoa normaali tapa hankkia toimeentuloa.

Vasemmiston on vaikea myöntää tätä, koska se on perinteisesti uskonut, että ajat muuttuvat aina vain paremmiksi. Edistystä ei voi pysäyttää.

Eurooppalaisen vasemmiston kriisiä käsiteltiin tammikuussa myös Vihreä Lanka -lehdessä.

Ranskalainen politiikantutkija Pascal Perrineau sanoi, että yhteiskuntaa halkovat toisenlaiset jakolinjat kuin ennen. Vasemmisto ei ole osannut sopeutua muutokseen, jossa työväen ja porvarien sijaan vastakkain ovatkin avoimen yhteiskunnan ja kansalliskeskeisen yhteiskunnan kannattajat tai eettisissä kysymyksissä vapaamieliset ja autoritaariset äänestäjät. Ikänsä kommunisteja äänestänyt ranskalainen huomaakin perinteisiä perhearvoja kannattavan oikeiston olevan lähimpänä omaa arvomaailmaansa.

Oikeisto omii
vasemmiston asiat

Onko vasemmisto neuvoton? Jos on, niin miksi? Miten aloitteen saisi uudelleen haltuun?Viikkolehti pyysi kahta näkemykselliseksi tunnettua vasemmistolaista keskustelemaan Jorma Kalelan ja Pascal Perrineaun ajatusten pohjalta. Toinen on Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka, toinen SDP:n puoluehallituksen jäsen, entinen kansanedustaja Susanna Rahkonen.

Pascal Perrineau totesi oikeiston sopeutuneen vasemmistoa paremmin yhteiskunnan muutoksiin. Oikeisto ei yritäkään selittää maailmaa, vaan tarjoaa selkeitä arvoja ja omii jopa vasemmiston perinteiset teemat, kuten työn arvostuksen.

Suomessa kokoomus on onnistunut juuri tässä. Kannatuskriisissä vielä muutama vuosi sitten kärvistellyt puolue oli tuoreimmassa mielipidemittauksessa Suomen suurin.

– Kokoomus on lukenut ajan merkit, Sirpa Puhakka myöntää.

– Se on kyennyt täyttämään ennen vasemmistolaiset sisällöt omalla retoriikallaan, mistä työväen presidentti oli loistavasti onnistunut esimerkki.

Sen jälkeen nykyinen porvarihallitus on väittänyt olevansa sosiaalisesti oikeudenmukainen, mikä sekin on vasemmiston käsite.

Vasemmisto
haluaa messiaan

Puhakan mukaan oikeisto on edennyt markkinoinnin keinoin. Vasemmisto ei ole kyennyt vastaamaan.

– Meillä vasemmistossa odotetaan aina messiasta eli puheenjohtajaa, joka pistää kaiken järjestykseen. Se kuuluu jokaiseen puolueeseen, mutta onko tämä ajattelu vielä vahvempi vasemmistossa, Puhakka pohti Eero Heinäluoman eroilmoituksen jälkilämmössä.

Susanna Rahkonen ei ole aivan samaa mieltä Puhakan viimeisestä huomiosta:

– Kokoomuksessahan varsinaista messiasta tehtiin, kun Sauli Niinistö nousi äänikuninkaaksi, hän muistuttaa.

Rahkonen kuitenkin myöntää, että messiaille on kysyntää tässä hämmennyksen ajassa, missä sisällöt ovat hakusessa ja pintailmiöt vahvoilla.

– Silloin korostuvat ilmiöt, joissa joku yksi tulee ja sanoo, miten asiat ovat.

Se on Susanna Rahkosesta heikon demokratian merkki eikä millään lailla vasemmiston oma ongelma.

– Mutta vasemmiston niskaan se kaatuu, koska vasemmiston pitäisi haastaa markkinavetoiseksi lipsahtanut nykymeno. Meidän pitää tarjota sille demokratian vaihtoehto, ja se vaatii paljon enemmän työtä, pohdintaa, keskustelua ja analyysiä.

Rahkosta hirvittää, että SDP:nkin johtajaksi on esitetty pelkkää imagokeulakuvaa, jota kansa seuraa. Ja asiat voidaan sitten unohtaa.

Sirpa Puhakka huomauttaa, että kun näin on, niin markkinavetoisessa yhteiskunnassa kaikkein huonoimmin voivien ääni kuuluu kaikkein heikoimmin.

– He vaikuttavat kaikkein vähiten tämän yhteiskunnan menoon, ja tämä on vasemmistolle haaste. Millä tavalla ihmiset pystyisivät osallistumaan? Minusta puolueilla itsellään ei voi olla ratkaisua yhteiskunnan ongelmiin, jos me emme saa kansalaisia liikkeelle ja tukea sieltä.

Monta muutosta
kasautui yhtä aikaa

Jorma Kalela haastoi vasemmistoa itsetutkiskeluun siitä, miksi yhteiskuntapolitiikan suunnan annettiin muuttua.

Tässä keskustelussa vastaukseksi jää, että eduskunnassa on kuitenkin koko ajan ollut oikeistoenemmistö, talouteen liittyvä valta on karannut ylipäänsä politiikan piiristä ja kansainvälistymisen takia demokratiaakin pitäisi puolustaa kansainvälisesti.

– Pääomien vapauttamisesta se kehitys lähti vyörymään ja myöhemmin sitä on vaikea vetää takaisin, Susanna Rahkonen toteaa.

– Kun siihen lisää vielä teknologisen kehityksen ja ilmastonmuutoksen, niin muutokset ovat olleet niin isoja, ettei niissä kyllä ole pysytty perässä, hän myöntää.

Sirpa Puhakka liittää pitkään listaan vielä työelämän muutoksen sekä keskustelun pohjoismaisen hyvinvointimallin kestävyydestä.

– Kaikissa näissä isoissa asioissa vasemmisto on jäänyt sivuun. Työelämän murros tapahtui nopeammin kuin vasemmisto kykeni reagoimaan. Ilmastonmuutos taas lankesi luonnostaan vihreiden tontille. Vasemmisto ei ole siinä sisällöllisesti heikommalla, mutta retorisesti on.

Puhakasta on hämmentävää sekin, että historiallisesti kansainvälisyys on vasemmiston leipälaji, mutta modernissa maailmassa se on siinäkin altavastaajana, kun asiaa joudutaan käsittelemään globalisaationa.

Pätkätyötä ei ensin
huomattu ongelmaksi

Jorma Kalelan painottamassa työelämän muutoksessa kävi Susanna Rahkosen mielestä niin, että vuosikymmenten kuluessa luotiin hieno lainsäädäntö, jolla työntekijöiden asemaa parannettiin. Teoriassa.

– Mutta kun pätkä- ja vuokratöiden avulla voitiinkin kiertää työnantajavelvoitteita, niin näistä takaporteista onkin tullut melkeinpä pääsääntö ainakin palveluvaltaisilla aloilla ja ainakin pääkaupunkiseudulla. Ja tätä ei vaan ole osattu huomata ongelmaksi, hän myöntää.

Kehitys alkoi laman aikana ja silloin pidettiin myönteisenä, että syntyi edes jotain vireyttä ja työpaikkoja, Rahkonen selittää ymmärryksen hitautta.

Sirpa Puhakka liittää mukaan sen, että vasemmistopuolueet ovat olleet työväenpuolueita ja työläistä niissä on edustanut teollisuustyömies.

– Ymmärrys elinkeinorakenteen muuttumisesta on meillä ollut hitaanlainen. Jos me teemme poliittisia esityksiä teollisuuden näkökulmasta, niin kaksi kolmasosaa yhteiskunnasta jää ulkopuolelle. Kokoomus iski tähän tuomalla työväenpresidentin ja Sari Sairaanhoitajan, hän sanoo.

Nuoria pidettiin
kiittämättöminä

Susanna Rahkonen jatkaa kokoomuksen tarttuneen ihmisryhmään, joka on oikeasti ratkaiseva politiikassa, mutta joka oli jäänyt puolueilta katveeseen.

Olennainen kysymys kuuluu, miten on mahdollista, että näin perustavat asiat jäivät katveeseen vasemmistossa.

Varatuomari Susanna Rahkonen selittää asiaa omasta näkökulmastaan.

Hän tuli eduskuntaan julkiselta sektorilta 31-vuotiaana vuonna 1999. Samoissa vaaleissa demariryhmään tuli iso joukko hänen ikätovereitaan, jotka olivat kampanjoineet nimenomaan pätkätyöläisten teemoilla.

– Julkisella sektorilla työskentelevistä 80 prosenttia on naisia. Useat ovat hyvin koulutettuja, mutta palkka on mitä on. Silti kokoomus keksi tämän ryhmän. Itse yritin eduskunnassa muistutella näistä asioista, mutta ihmettelen, miksi viesti ei mennyt perille.

Susanna Rahkonen sanoo, että nyt tullaan tulenarkaan aiheeseen:

Hän on ollut 20 vuotta SDP:n jäsen. 1980-luvun nousukaudella puolueeseen liittyessään valtaa pitivät 40-50-vuotiaat, jotka olivat voimiensa tunnossa eivätkä nähneet minkäänlaista ongelmaa siinä, miten puolueeseen saadaan uusia sukupolvia.

– SDP:ssä on minun ikäisteni kohdalla aika iso aukko. Olen miettinyt, mistä se johtuu. Silloin meitä ei ainakaan hirveästi houkuteltu mukaan, koska neli-viisikymppiset istuivat tiukasti paikoillaan.

– Sitten kun tultiin pidemmälle ja alettiin puhua pätkätöistä ja perheiden epävarmuudesta, ja kun vielä globalisaatiokehitys kiihtyi ja syntyi monenlaista kansalaisliikehdintää, niin ihmisten epävarmuutta ei oikein otettu todesta.

Syyksi Rahkonen arvelee, että demareissa oli liian vähän vastaanottajia näille signaaleille, koska sama 1980-luvun lopun neli-viisikymppisten porukka oli edelleen viisi-kuusikymppisinä puolueen peräsimessä.

– He ehkä kokivat, että se on kiittämätöntä puhetta. Me olemme luoneet hienot systeemit, niin mitä te tulette tänne narisemaan. Vähän tällaista henkeä oli, kun alkoi nostaa esiin uusia ongelmia, jotka liittyivät työelämän muutokseen ja kansainvälistymisen tuomiin uhkiin. Omien käsien luoma rakennelma koettiin niin rakkaaksi, ettei haluttu nähdä uusia haasteita.

Puolueisiin
löyhemmin sitein

– Vasemmistoliitossa nämä on tiedostettu osittain, niin kuin teilläkin, mutta kuinka vahvasti ne ovat mukana politiikan keskiössä? Puhakka pohtii.

Sirpa Puhakkaakin askarruttavat puolueiden toimintatavat. Hän sanoo, ettei uuden väen saaminen mukaan ole vain demarien, vaan kaikkien ongelma. Hän ei usko, että puolueista enää edes tulee vanhan mallisia massaliikkeitä, ei edes keskustasta.

– Minä haluan Vasemmistoliittoon uudenlaisia tapoja kiinnittyä puolueeseen ja vaikuttaa muutenkin kuin perinteisen jäsenyyden kautta. Jäsenyys on tärkeä ja iso asia, mutta pitää olla myös löyhempiä tapoja.

– Samaan aikaan, kun vasemmisto näyttää ikään kuin pudonneen kärryiltä, ovat yhden asian liikkeet nousseet vahvasti. Minusta puolueiden pitää nähdä kansalaisliikkeistä niitä hyviä asioita, joita ovat löyhempi sitoutuminen ja se, että voi toimia vain yhden asian puolesta.

Hyvää esimerkkiä Puhakan mielestä antaa Kemijärvi-liike, joka on saanut ihmiset laajasti liikkeelle tukemaan toisenlaista politiikkaa.

– Jos vasemmistopuolueet olisivat käyttäneet sen esittämät puheenvuorot eduskunnassa, se olisi ollut kahden päivän uutinen. Jos vasemmisto haluaa oikeasti saada muutosta aikaan, pitää saada laaja kansalaistuki asioiden taakse.

Susanna Rahkosen mukaan myös SDP:ssä keskustellaan siitä, että vanhan hierarkkisen rakenteen rinnalle tarvitaan löyhempiä tapoja liittyä toimintaan ja verkostoihin. Politiikkaan todellakin on muitakin tapoja kiinnittyä kuin paikallisyhdistyksen kokous.

Vanhan maailman
puolustajia?

Vasemmiston ongelmana voi olla myös sukupolvien välinen ristiriita. Se, mitä vasemmisto perinteisesti puolustaa, näyttää kolmikymppisistä ja sitä nuoremmista keski-ikäisten yritykseltä puolustaa omaa yhteiskuntaansa, johon uusi sukupolvi ei edes koskaan päässyt kiinni.

– Ehkä lama oli jakava tekijä, Susanna Rahkonen myötäilee.

– Lamasta selvinneillä oli ne työpaikat ja asuntolainat jo aika hyvin maksettu. Pullat olivat hyvin uunissa. Mutta pätkätyöt alkoivat Suomessa vuonna 1991. Työttömyys aiheutti valtaisan epävarmuuden. Jonossa riitti aina tulijaa, jolloin oli helppo teettää työtä pienissä pätkissä. Alkoi jako ydintyövoimaan ja laajenevaan työelämän ulkokehään. Ja tästä kärsineet minun ikäiseni ja nuoremmat eivät päässeet niihin kokoaikaisiin pysyviin työsuhteisiin.

– Tämän toisenkinlaisen työelämän syntymisestä ei sitten ole ollut riittävästi ihmisiä puhumassa.

Sirpa Puhakka huomauttaa, että Suomessa on Euroopan koulutetuimmat nuoret pätkätyöläisnaiset.

Mutta Puhakan mielestä vasemmiston neuvottomuutta eivät selitä yksin työelämässä tapahtuneet muutokset, vaan jo 1980-luvulla syntynyt individualismi ja sen myötä muuttunut suhtautuminen työhön yleensä.

– Elämää ei nähdä pelkästään palkkatyön kautta, vaan se on monimuotoisempaa. Meitä nuoremmilla on toinen elämäntyyli.

Miten tästä
eteenpäin?

Susanna Rahkosen mielestä vasemmiston pitäisi konkretisoida ongelmakohdat ja esittää sitten omat eri ihmisryhmiä eri tilanteissa koskevat vaihtoehdot.

– Teillä on ehkä tehtykin tätä, hän sanoo Puhakalle.

– Mutta ongelma on juuri siinä, että miten se saadaan läpi. Tämä laaja keskustelu vaatisi nyt isommat talkoot ja aivotyötä. On vuosien työ tarttua tässä ajassa oleviin kipupisteisiin ja tarjota ratkaisuja. Minusta siinä tarvitaan meidän molempia puolueita, tutkijoiden panosta ja ihan kansalaisten panosta. Jotenkin ne nyt pitäisi saada koottua mukaan projektiin, jossa etsitään selkokieliset ratkaisut tiettyihin ongelmiin.

Sirpa Puhakka ei usko, että politiikka toimii enää tällä tavalla. Ihmiset kohtaavat politiikan lähinnä median kautta ja siksi asiat on esitettävä toisella tavalla. Täsmäratkaisujen rinnalla poliittisen liikkeen on luotava yleistä uskottavuutta, että se pystyy ratkaisemaan kaikenlaisia ongelmia.

Rahkonen selvittää, ettei hänkään halua puolueilta vain pikkunäppäriä ratkaisuja arjen ongelmiin, mutta näistä käytännön esityksistä välittyy se oma arvopohja.

– Ehkä ei pitäisi enää puhua perinteisillä termeillä vasen-oikea ja porvari, vaan asioilla. Miten haluat, että koulu ja päivähoito toimivat. Siinä päästään sitten puhumaan yksityistämisestä, kilpailusta ihmisten välillä, julkisen sektorin roolista. Mutta totta kai siinä takana pitää olla uskottava ideologia ja arvomaailma.

Kompromissien
kompromisseja

SDP:n ongelmana Susanna Rahkonen pitää sitä, että puolue oli kaksitoista vuotta hallituksessa. Se edellytti ensin puolueen sisäisiä kompromisseja, joilla sen jälkeen tehtiin kompromisseja hallituskumppanien kanssa.

– Meidän vaihtoehtomme ei ole käynyt kauhean selkeäksi kompromissien kompromisseilla, hän myöntää.

Sen takia Rahkosen mielestä SDP:n on nyt selkiytettävä itselleen, missä mennään.

Keskustelijat nyökyttelevät toisilleen. Kaikki tutkimukset todistavat, että suomalaisten valtaenemmistö kannattaa vasemmistolaisia arvoja. Silti valtaenemmistö äänestää oikeistoa tai jättää kokonaan äänestämättä. Vasemmiston viestissä on jotain vikaa, kun se ei mene perille.

Sirpa Puhakka sanoo, että Englannissa Tony Blairin vasemmisto paransi mielikuvaa itsestään koukkaamalla keskiluokan kautta.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on puolestaan nähtävissä murros, jossa hyvin koulutetut pienipalkkaiset naiset eivät enää tyydy heille varattuun osaan. Pystyykö vasemmisto olemaan tässä liikkeessä mukana, on tulevaisuuden ratkaiseva asia.

Ja siinä Puhakkaakin askarruttaa, osaako vasemmisto puhua politiikasta sillä tavalla, että se tuntuu ihmisistä kiinnostavalta.

– Retoriikka, jossa puhutaan rakenteista sosiologisilla käsitteillä kohtaa erittäin pienen osan. Minä uskon asiapohjaiseen politiikkaan, jossa esitetään vaihtoehdot ihmisten kielellä.