Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

(Kansan Uutisten Viikkolehti 29.2. 2008)

Menestyskirjailija Khaled Hosseini vie lukijansa toisen kerran Afganistaniin romaanissa Tuhat loistavaa aurinkoa. Naisten asema on kurja riippumatta siitä, ketkä maassa kulloinkin pitävät valtaa.

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Loistava tarinankertoja Khaled Hosseini on itseoppinut kirjailija. Kirjailijan kieli on englanti, jota hän ei vuonna 1980 Yhdysvaltoihin muuttaessaan osannut kuin jonkin sanan ja yksinkertaisen lauseen.

Afganistanilaisen emigranttiperheen poika opiskeli Yhdysvalloissa lääkäriksi, koska halusi elannon varman päälle. Diplomaattiperhe oli paennut neuvostomiehitystä Pariisin kautta Kaliforniaan vuonna ja menettänyt kaiken. Aluksi perhe joutui turvautumaan sosiaaliapuun ja sitä Khaled Hosseini ei halunnut kokea enää koskaan.

Kirjoittamista Hosseini oli harrastanut omaksi ilokseen lapsesta asti. Vuonna 1999 hän kirjoitti omaan lapsuuteensa perustuvan pienen tarinan, joka osui vaimon ja appiukon silmiin. He vaativat saada tietää lisää.

Hosseini ryhtyi laajentamaan kertomustaan. Tuloksena oli vuonna 2003 ilmestynyt esikoisromaani Leijapoika, josta tuli maailmanlaajuinen menestys. Sen elokuvaversio sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa joulukuussa. Suomeen elokuva tulee maaliskuun viimeisenä perjantaina.

Naisten kohtalosta

oli pakko kirjoittaa

Siinä välissä suomeksi ilmestyi Khalid Hosseinin toinen romaani, ilmiömäisen hyvä Tuhat loistavaa aurinkoa. Se on riipaiseva ja julma tarina kahden nuoren naisen, oikeastaan teinitytön, unelmien järjestelmällisestä murskaamisesta miesten yksin hallitsemassa yhteiskunnassa.

Khaled Hosseini esitteli uutuusromaaniaan todella harvoin päivittyvässä blogissaan (www.khaledhosseini.com/blog) tammikuussa. Hän kertoi tienneensä jo Leijapoikaa viimeistellessään seuraavan romaanin kertovan afganistanilaisista naisista. Afgaaninaisten kohtalo oli hänestä niin pakottava, traaginen ja tärkeä aihe, ettei sitä voinut vastustaa.

Hosseini vieraili Kabulissa 27 vuoden tauon jälkeen maaliskuussa 2003. Talibanit oli lyöty eikä heidän vastaiskunsa ollut vielä alkanut. Maassa oli pidetty vaalit. Tuolla matkalla hän kuuli tarinoita talibanien hirmuhallinnon ajalta ja uusi romaani alkoi muotoutua niiden pohjalle.

”Kuulin tarinoita naisista, jotka oli raiskattu, hakattu, vangittu, nöyryytetty. Naisista, jotka olivat nähneet miestensä räjähtävän kappaleiksi ja lastensa kuolevan nälkään.”

Sellainen oli ääriliikkeiden ja anarkian vaikutus naisiin ja siitä Tuhat loistavaa aurinkoa lähti muotoutumaan alkuvuodesta 2004.

Kaiken kurjuuden vastapainoksi Hosseini oli kuullut yhtä inspiroivia naisten tarinoita naisten vastarinnasta sekä heidän kyvystään pitää kiinni edes unelmien sirpaleista äärimmäisten vaikeuksien keskellä.

”Kirja on kunnianosoitukseni ihmisryhmälle, joka vastusti vahvasti ja sinnikkäästi uskomattomia vastoinkäymisiä.”

Miten kirjoittaa

naisten äänellä?

Vaikeinta Khaled Hosseinille oli kirjoittaa kirja niin, että siitä välittyy naisten ääni mahdollisimman aidosti. Kirjan kertojina vuorottelevat itseään vuosikymmeniä vanhemman Rashidin kaksi vaimoa Mariam ja Laila.Aluksi siitä ei tuntunut tulevat mitään. Mariam ja Laila puhuivat, mutta he kuulostivat Hosseinin mielestä liikaa häneltä itseltään.

Oivalluksen hetki koitti, kun Khaled Hosseini lakkasi ajattelemasta päähenkilöitään nimenomaan naisina. Sen sijaan hän ryhtyi kirjoittamaan ihmisistä ja heidän peloistaan, unelmistaan, pettymyksistään ja niin edelleen.

Kun kirja ei oikein lähtenyt rullaamaan, Hosseini oli omasta mielestään eräänlainen vatsastapuhuja. Hän käytti omaa ääntään Mariamin ja Lailan kautta. Mutta kun palaset loksahtivat paikalleen, osat vaihtuivat. Nyt Mariam ja Laila puhuvat ja Hosseini koki toimivansa vain välikappaleena.

Fiktio vie lukijan

uusiin paikkoihin

Tähän on helppo uskoa, sillä Tuhat loistavaa aurinkoa on kuin kahden ihmisen kertomaa tositarinaa. Joskus sitä lukiessa unohtuu, että kyseessä on kuitenkin romaani.

”Fiktiolla voi viedä lukijan paikkaan, missä hän ei ole ikinä käynyt ja laittaa heidät täysin toisenlaisten ihmisten asemaan”, Hosseini sanoi joulukuussa verkkolehti Salonin haastattelussa.

Hosseini on kertonut kirjansa inspiraatioksi kysymystä entä jos. Entä jos kaksi täysin erilaista naista on sidottuina samaan mieheen ja talouteen. Miten he suhtautuvat toisiinsa? Ja miten suhde kehittyy?

Kirjan työnimenä Hosseinilla oli Unelmia Titanic Cityssä. Romaanissa kuvataan, miten kaikesta talibanien terrorista ja elokuvakielloista huolimatta Titanic-elokuvan piraattiversioita katsottiin salaa afganistanilaiskodeissa. Titanic-kuume oli niin totaalinen, että Kabulissa myytiin jonkin aikaa kaikkea mahdollista etuliitteellä Titanic, koska siitä, esimerkiksi Titanic-hammastahnasta sai vähän paremman hinnan.

Hosseini kuitenkin luopui nimestä, koska useimmille lukijoille se olisi herättänyt väärän mielleyhtymän.

Afganistan

avun varassa

Toisen kerran Khaled Hosseini vieraili nyky-Afganistanissa viime syyskuussa. Hän kävi Kabulissa ja muualla pohjoisessa YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kanssa.

Neljässä vuodessa toiveet paremmasta tulevaisuudesta näyttivät valuneen suurelta osin hiekkaan. Talibanien kukistumisen jälkeen viisi miljoonaa afgaania oli palannut suurin toivein kotimaahansa Iranista ja Pakistanista vain huomatakseen, että elämä on jatkuvaa taistelua hengissä pysymiseksi. Kylästä toiseen hän tapasi perheitä, joiden ravintona oli vain leipä ja likainen vesi. Koulutusta ei ole. Lääkäriin on tuntikausien matka. Talven kylmyys tappaa lapsia ja heikkoja.

”Matka muistutti, miten toivottoman riippuvainen Afganistan on edelleen kansainvälisestä, varsinkin länsimaiden, avusta. Afganistan on kriittisessä tilassa. Sitä uhkaavat kapinalliset etelässä ja idässä sekä kasvava turvattomuus ja huumekauppa. Afganistan tarvitsee apua enemmän kuin koskaan”, Khaled Hosseini vetosi lukijoihinsa.

Näyttelijöille

tappouhkauksia

Hosseinin ilonaiheisiin puolestaan kuului ensi-iltaan tullut Leijapoika-elokuva. Se on ensimmäinen Hollywood-elokuva, joka keskittyy tavallisten afgaanien kohtaloihin.

”Kerrankin tästä alueesta kertova elokuva ei kerro terrorismista, ääriliikkeistä tai poliittisesta väkivallasta, vaan tavallisista ihmisistä, ystävyydestä, perheestä, rakkaudesta ja suvaitsevaisuudesta.”

Mutta ei niin hyvää ettei jotain ikävääkin. Tuotantoyhtiö joutui siirtämään Leijapojan Yhdysvaltain ensi-iltaa siinä näyttelevän 12-vuotiaan afgaanipojan Ahmad Khan Mahmidzadan ja kahden muun lapsen turvallisuuden takia.

Elokuvaan sisältyy puoli minuuttia kestävä jakso, jossa kaksi poikaa raiskaa kolmannen. Kun tieto tästä levisi Afganistanissa, pojat uhattiin tappaa. Elokuva päästettiin julkisuuteen vasta, kun pojat oli saatu turvaan.

Leijapojasta Khaled Hosseini on kertonut, että hän halusi kirjoittaa tarinan Afganistanista ennen neuvostomiehitystä, koska se on unohdettu jakso maan historiaa. Lännessä Afganistan on sotien ja kaaoksen symboli, mutta suurimman osan viime vuosisataa afgaanit elivät rauhassa.

Orjina omassa kodissaan

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa. Suomentanut Kristiina Savikurki. Otava 2008. 399 sivua.

Miten vahvan vaikutuksen romaani parhaimmillaan voikaan tehdä. Päivittäinen uutisvirta kertoo kiihtyvästä verenvuodatuksesta kohta 30-vuotisesta sodasta kärsivässä Afganistanissa. Mutta autopommien ja itsemurhaiskujen uhrit jäävät vain turruttaviksi numeroiksi.

Afganistanilaissyntyisen, mutta Yhdysvalloissa asuvan Khaled Hosseinin toinen romaani Tuhat loistavaa aurinkoa antaa tavallaan kasvot sodan, Afganistanin tapauksessa sotien, uhreille, vaikka onkin fiktiota. Lahjakas tarinankertoja nostaa esiin muutaman ihmiskohtalon ja laittaa palaset paikoilleen. Jokaisesta väkivallanteosta kärsivät samanlaiset ihmiset kuin ruuhkabussissa kärvistelevät ja digiboksien oikuttelua kiroavat suomalaiset. Myös jokaisella afganistanilaisella on ainakin joskus ollut unelmia ja toiveita tavallisesta hyvästä elämästä.

Khaled Hosseini nousi maailmanmaineeseen kertaheitolla ensimmäisellä romaanillaan Leijapoika. Se käännettiin 40 kielelle ja kirjaa on myyty kahdeksan miljoonaa kappaletta.

Vuonna 2003 ilmestynyt tarina sai nostetta tosielämän tapahtumista. Yhdysvaltain hyökkäys Afganistania hallinneita talibaneita vastaan nosti tietoisuuteen maan, joka viimeksi oli ollut kansainvälisen huomion valokeilassa 1980-luvulla. Silloin Yhdysvallat ja Neuvostoliitto sotivat toisiaan vastaan sen maaperällä. Tosin amerikkalaisten puolesta sotaa kävivät islamistiset sotapäälliköt, jotka yhden sodan voitettuaan ryhtyivät tappamaan toisiaan.

Leijapoika oli osin omaelämäkerrallinen kertomus pojista ja miehistä.

Tuhat loistavaa aurinkoa kahden naisen hirveä tarina. Kirja kattaa noin 30 vuotta. Se alkaa 1960-luvulta, jolloin pääkaupungissa Kabulissa elettiin kuin Euroopassa eli naisetkin pukeutuivat niin kuin halusivat, kävivät töissä ja osallistuivat julkiseen hallintoon.

Maaseudulla näistä virtauksista ei juuri tiedetty silloinkaan. Kirjan toinen päähenkilö Mariam naitetaan 15-vuotiaana itseään kolmekymmentä vuotta vanhemmalle suutari Rashidille.

Kabulissa vapaamielisessä perheessä kasvanut Laila joutuu saman ikäisenä Rashidin toiseksi vaimoksi parikymmentä vuotta myöhemmin. Hänen perheensä kuolee ”vapaustaistelijoiden” tuhotessa toisiaan raketti-iskuilla Kabuliin.

Kahden vaimon alkuun kyräilevästä, jopa vihamielisestä yhteiselosta kehittyy vähitellen syvä ystävyys, koska heillä on vain toisensa ja Lailan synnyttämät kaksi lasta. Rashid on naisia vihaava ja pahoinpitelevä raakalainen. Hän elää niin kuin on oppinut. Mies on perheen pää ja vaimo hänen omaisuuttaan.

Talibanien tultua valtaan naisilta kielletään viimeinenkin toivo. Naiset eivät saa käydä työssä eivätkä ylipäänsä liikkua kodin ulkopuolella ilman miespuolista saattajaa.

Naisten osana on ruoskimisineen kaikkineen käytännössä orjuus. Ainoa keino panna edes jollain lailla kampoihin on kahden samassa talossa asuvan naisen ystävyys ja viekkaus.

Khaled Hosseini syntyi Kabulissa, mutta perhe pakeni neuvostomiehityksen jälkeen Yhdysvaltoihin vuonna 1980. Pitkästä poissaolosta huolimatta hänen romaanissa kuvaamansa Afganistan tuntuu täysin aidolta. Kabulin kujat, basaarit ja rakennukset heräävät eloon. Samoin ihmiset iloineen ja sodan tuomine kauhuineen.

Kun taistelut väistämättä kevään tullen taas kiihtyvät Afganistanissa, niin uutisten takaa voi ja pitää ajatella, että siellä jaloissa ovat tuhannet mariamit ja lailat.