Raja 1918 -elokuvan kirjoittanut Aleksi Bardy: Taiteilija puolustaa enemmän kärsinyttä

(Kansan Uutisten Viikkolehti 30.11. 2007)

KAI HIRVASNORO

Tammikuussa tulee kuluneeksi 90 vuotta sisällissodan alkamisesta Suomessa. Johtuuko tasavuosista vai mistä, mutta pitkän tauon jälkeen vuosi 1918 on taas kuuma aihe taiteessa. Viimeksi aihetta käsitteli Kjell Westö romaanissaan Missä kuljimme kerran.

1918-elokuvia ilmestyy lyhyen ajan sisällä kaksi ja Aleksi Bardyllä on sormensa pelissä molemmissa. Hänen käsikirjoittamansa Raja 1918 tulee ensi-iltaan nyt ja elokuussa 2008 on vuorossa Leena Landerin romaaniin perustuva Käsky, jonka Bardy on tuottanut. Sen ohjauksesta vastaa Aku Louhimies.

Aleksi Bardy myöntää, että uudesta 1918-buumista on kysymys. Hän katsoo sen alkaneen jo vuonna 1994 ilmestyneestä Heikki Ylikankaan kirjasta Tie Tampereelle, joka avasi keskustelun uudestaan.

Luokkaerot

ovat taas täällä

Aikaa on mennyt 90 vuotta, mutta ajankohtaisuuttaan sisällissota ei Aleksi Bardyn mielestä ole menettänyt. Teemalle on tilausta juuri nyt.

– Vuosi 1918 on ajankohtainen kiristyvän yhteiskunnallisen tilanteen takia. Enää on mahdotonta väittää samalla tavalla kuin kymmenen vuotta sitten, ettei Suomessa ole yhteiskuntaluokkia. Totta kai ne ovat olemassa, Bardy sanoo.

Hänen mukaansa uuden sukupolven kertomuksissa vuodesta 1918 on pystytty kaivamaan aivan uusia piirteitä.

– Käsky on siinä mielessä mielenkiintoinen, että se käsittelee seksuaalisuuden ja väkivallan suhdetta sisällissodan aikoina. Se on kerrottu todella sodan erilaisten uhrien, sekä voittaja- että häviäjäuhrien, sammakkoperspektiivistä ja käsittelee sitä ihmeellistä mielentilaa, johon kansakunta oli ajautunut. Se on sukua Kjell Westön tavalle kirjoittaa tunteiden historiaa. Ehkä voisi sanoa sen käsittelevän vihan ja rakkauden tai väkivallan ja seksuaalisuuden paikoitellen hyvinkin hämäriä vuorovaikutussuhteita, Bardy luonnehtii elokuussa nähtävää elokuvaa.

Taiteilijat yleensä

ihmisen puolella

Opponenttinsa vuotta 1918 käsittelevä taide sai syksyllä emeritusprofessori Esko Salmisesta, joka kirjassaan Päättymätön sota 1918 peräsi tunnustusta valkoisille voittajille ja syytti kirjailijoita punaisen totuuden levittämisestä.

– Tämä on ehkä oikea media todeta, että pääsääntöisesti kautta historian valtaosa taiteilijoista on ollut jollakin lailla vasemmistolaisia ja taiteellisena peruslähtökohtana heillä on lähinnä humanismi, ihmisen puolelle asettuminen. Silloin nämä tragediat näyttäytyvät helposti eniten kärsineen osapuolen tarinoina, Aleksi Bardy vastaa syytökseen.

– En sanoisi, että Raja 1918, Käsky tai muut nykyisen sukupolven käsittelemät tavat lähestyä vuotta 1918 olisivat siinä mielessä punaisia, että ne esittävät punaiset taistelijat sankarillisina ja nuhteettomina, ja valkoiset pahoina, vaan kyllä nyt on pystytty omaksumaan nimenomaan se uusi asia, että he kaikki ovat ihmisiä molemmin puolin ja tilanteet tekevät ihmisistä toisinaan hirviöitä, toisinaan jalompia. Tapa reagoida ei ehkä ole niinkään kiinni siitä, minkä värinen nauha heillä on kädessä.

Esko Salmisen tapaa vaatia selkeästi puolueellista taidetta Aleksi Bardy pitää vanhakantaisena ajatteluna.

1918 veteraaneja

pioneerileireillä

Toiko oma vasemmistotaustasi mitään lisälatausta näihin kahteen 1918-elokuvaan?

– Kyllä varmaan. Olenhan minä lapsena pioneerileireillä tavannutkin vuoden 1918 veteraaneja. Oma tunnesuhde aiheeseen oli vähän voimakkaampi kuin se muuten olisi ollut.

– Mutta en ole missään vaiheessa halunnut edistää esimerkiksi sellaista näkemystä, että punaiset eivät olisi syyllistyneet nykyisin sotarikoksiksi kutsuttaviin tekoihin, Aleksi Bardy korostaa.

– Minusta kiinnostavinta on tutkia, mitä sisällissodan aiheuttama mahdollisuus ja vaara joutua käyttämään silmittömästi väkivaltaa ilman suurempaa kontrollia tekee ihmismielelle. Ja koska siinä nyt kävi niin, että valkoiset voittivat, niin sen takia valkoinen väkivalta on elokuvassa hallitsevampaa.

Esko Salminen piti valkoisten voittoa edellytyksenä Suomen itsenäisyyden säilymiselle.

Aleksi Bardyn mukaan sillä voidaan tietysti spekuloida, mitä punaisten voitto olisi merkinnyt. Voi olla, että Suomi olisi ajautunut osaksi Neuvostoliittoa, vaikka se ei ollut punaisten tavoitteena. Mutta voi myös olla, että Suomi olisi välttynyt osallistumasta toiseen maailmansotaan, hän väläyttää.

– Minusta tällainen spekulointi on hedelmätöntä eikä ole kauhean kiinnostavaa arvottaa tapahtumia siltä kannalta, mitä olisi voinut tapahtua.