perjantaina, marraskuuta 30, 2007

Smedsin Tuntematon sotilas: Tulta munilla ja ikonit romuksi

(Kansan Uutisten Viikkolehti 30.11. 2007)

Nyt jytisee ja paukkuu.

Väinö Linnan tuntemattomien sotilaiden viimeinen taistelu on pitkä ja kaoottinen rock-biisi, jossa hoetaan, että Suomi on kuollut. Kansallisteatterin suuren näyttämön taustakankaalle ilmestyy kavalkadi eri sukupolvien Suomi-ikoneita Tarja Halosesta Kaj Chydeniuksen kautta Adolf Ehrnroothiin. Jokaisen kasvot tulitetaan rikki. Pahvi-Sauli Niinistö lentää roskakasaan.

Ollaan odotetun ja jo valmiiksi kohutun Kristian Smedsin Tuntemattoman sotilaan finaalissa. Yleisö ei oikein tiedä, loppuiko tämä jo, vai vieläkö shokkiefektejä on tulossa lisää. Osa ulvoo näytelmälle kuin hurmiossa, osa poistuu paikalta päätään puistellen.

Kristian Smeds ei teostaan selittele. Käsiohjelmassa ei ole ollenkaan tekstiä eikä haastatteluita tipu.

Lyhyessä julistuksessaan hän lupasi tehdä uuden sukupolven tuntemattoman, joka ”tekee kunniaa Linnalle, hänen yhteiskunnalliselle eleelleen.”

Ja sen hän totta vieköön teki. Oikein lekan kanssa. Kirjaimellisesti.

”Taiteellisena johtotähtenä on ollut Koskelan repliikki suolta: ’Tulta munille!’ Vastakkainasettelun aika ei ole ohi.”

* * *
Smedsin Tuntematon on yhtä aikaa tuttu ja tuntematon. Valtaosa tekstistä on suoraa Väinö Linnaa, mutta tapahtumien järjestystä on muutettu ja romaanin humoristisimmat osat on jätetty kokonaan pois. Niiden sijaan näytelmässä mennään suoraan asiaan, tappamiseen. Suomi-äiti kutsuu tämän sukupolven poikia ylittämään suon viuhuvien luotien keskellä. Heille isänmaa on jääkiekkoleijonat ja kansallislaulu Antero Mertarannan Ihanaa leijonat ihanaa.

Vain yhden muutoksen alkuperäistekstiin havaitsin. Teloituskohtauksen uhri onkin sotamies Riitaoja, joka muutenkin nousee aiempia tulkintoja keskeisempään asemaan. Tuskinpa Riitaojan pelko ja kauhu ovat koskaan olleet niin väkevästi läsnä kuin nyt.

Viholliset ovat tässä näytelmässä niitä kohuttuja pesukoneita. Niitä moukareilla hakkaava miesjoukko saa aikaan hurjan jylinän, sodan kumun.

Pesukoneiden ja mustaihoisen Rokan lisäksi Kristian Smeds provosoi pilkkaamalla Mannerheimia. Näytelmän riemastuttavin hetki on se, kun Koskela usuttaa koko katsomon laulamaan punakaartin marssia. Vastakkainasettelun aika on nyt!

* * *

Kansallisteatterin Tuntematon sotilas on totaalinen kokemus. Parhaimmillaan taistelukohtaukset pistävät koko talon tärisemään.

Myös visuaalisuus on huipussaan. Valmiiksi kuvattua videota käytetään paljon ja kamera tallentaa näyttelijöitä esitystilanteessa. Alikersantti Lehto kulkee kohti kuolemaansa yhtä aikaa katsomossa ja valkokankaalla. Kaikki tietävät, miten siinä käy ja silti kohtaus on piinaavan jännittävä.

* * *
Sytyttääkö uusi Tuntematon kulttuuriskandaalin? Sitä ainakin pyrkivät lietsomaan keskiviikkona näytelmästä ensimmäisenä raportoineet iltapäivälehdet.

Tuskin tästä suurta teatterisotaa kuitenkaan lopulta saadaan aikaan. Eikö siellä Big Brother -talossa tapahdu jotain kiinnostavampaa? Mitä kuuluu melkein viikon julkisuudesta poissa olleelle maajussi-Teijalle? Millaisessa puvussa Marja Tiura ensi viikolla menee linnan juhliin?

Olisi ennenkuulumatonta, jos kansallisen kulttuurin tärkeimpiin kuuluvan teoksen uustulkinta syrjäyttäisi nämä keskeiset kysymykset enempää kuin hetkeksi.

* * *

Väistämättä Kristian Smedsin näkemystä tullaan kritisoimaan siitä, että se antaa väärän kuvan Tuntemattomasta sotilaasta.

Jos niin käy, niin pää kylmänä: Väinö Linnaa haukuttiin aikoinaan siitä, että hän antoi väärän kuvan Jatkosodasta. Smedsin ampumien ikonien joukkoon kuuluva Adolf Ehrnrooth kokosi Parolan panssarirykmentin komentajana henkilökuntansa romaanin ilmestyttyä ja teroitti sen olevan pilkkakirjoitus Suomen armeijasta.
-----

Katso myös: Näin 1950-luvulla arvioitiin Tuntematonta sotilasta.

1 Comments:

Anonymous Helena said...

Minusta taas kyseisen produktion nimeäminen Tuntemattomaksi sotilaaksi oli sensaation tavoittelua ja varma keino saada katsojat teatteriin. Mutta onko vain romaanin juonta ja henkilöiden nimiä löyhästi hyväkseen käyttävä teos todella Tuntemattoman versio? Jos nimi olisi ollut vaikka "Näkymiä nyky-maailman väkivaltaan" tai jotain muuta todenmukaisempaa, katsojia ei olisi ollut tässä määrin.

Minusta Smedsin versio ei häpäissyt "pyhiä arvoja",niin jkuin on väitetty, vaan oli yksinkertaisesti monotonista, huonoa teatteria, jossa ei ollut rtytmiä ja henkilöohjaus oli aivan hukassa. Kaikki hahmot ilmaisivat samaa raivoa, kun taas Linnan romaanissa Rokan raivo siivilöityy huumorin läpi, Lehdon raivo on kolmesti kirkastettua teräsraivoa ja Honkajoen raivo viime kädessä älyllistä, ironian ja absurdiuden kautta purkautuvaa. Smedsin henkilöt olivat kaikki samoja. Ja jos Linnan romaanista riisuu henkilöhahmojen erot ja dynamiikan, ei oikein mitään jää jäljelle - paitsi rahastus ja sensaatio.

Mikäli tämä proggis edusti maamme teatterin terävintä kärkeä, ei ole paljon odotettavissa, niin palikoista koottua ja rautalangasta väännettyä se oli.

3:55 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home