Siimes halusi lopullisen pesäeron taistolaisiin

(Kansan Uutisten Viikkolehti 3.3. 2006)

Suvi-Anne Siimes ei olisi eronnut, jos Vasemmistoliitossa olisi päätetty jättää Jaakko Laakso ja hänen hengenheimolaisensa pois puolueen listoilta ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Vaaleihin olisi pitänyt mennä kaksilla listoilla samalla tavalla kuin vuonna 1987, jolloin SKDL kävi kampanjan omillaan, vähemmistön Deva omillaan.

KAI HIRVASNORO

Mitä olisi pitänyt tapahtua toisin, että Suvi-Anne Siimes ei olisi eilen ollut viimeisen kerran Vasemmistoliiton puheenjohtaja?

Listat ensi vuoden eduskuntavaaleissa olisi pitänyt puhdistaa, hän sanoo. Jos Jaakko Laakso hengenheimolaisineen olisi päätetty jättää pois puolueen listoilta, näin ei olisi käynyt. Olisi pitänyt tehdä päätökset, jotka olisivat johtaneet Siimeksen mielestä siihen terveeseen vuonna 1987 vallinneeseen tilanteeseen, jossa SKDL ja Deva menivät vaaleihin kumpikin omillaan.

Siimes kertoo päättäneensä jo paljon aiemmin, ettei voi vuoden 2007 vaaleissa olla samalla listalla Jaakko Laakson kanssa. Muu puoluejohto sekä ay-liikkeen johto on tiennyt tämän viime vuoden tammikuusta asti. Oli pienestä kiinni, ettei Siimes eronnut eduskuntaryhmästä jo vuosi sitten.

– Mutta kukaan ei ole tehnyt mitään. Viime vuoden tammikuussa puhuttiin siitä, että on tärkeää saada täydet ehdokaslistat sekä näiden ”pahisten” kanssa että ilman heitä. Ja sille asialle ei vuoden aikana ole tapahtunut mitään. Kaikki vaan vikisee, ettei piirejä saa tekemään sellaisia päätöksiä.

”Muualla uhrataan
puoluesihteeri”

– Meillä ei kukaan johda, ei myöskään puolueorganisaatiota. Joissakin puolueissa uhrataan puoluesihteeri. Meillä ainut, joka tekee johtopäätöksiä, on puheenjohtaja, Siimes näpäyttää.

Hänen mukaansa Vasemmistoliitossa ei tehdä, ei edes yritetä tehdä töitä yhteisesti sovittujen strategisten linjausten mukaisesti. Esimerkkinä hän mainitsee Projekti 2007:n, jossa asetettiin selväksi tavoitteeksi paluu hallitukseen ensi vuonna ja tavoitteen mukaisen politiikan toteuttaminen. Tämä ja monet muut ohjelmat kyllä hyväksytään, mutta työtä niiden eteen ei olla valmiita tekemään.

– Kaikki vinkuvat heti, kun tulee ensimmäinen ongelma. En käsitä sitä, koska tässä puolueessa on paljon fiksuja ja kunniallisia ihmisiä. Miten se vaan voi olla niin vuodesta toiseen?

Tästä työlääntyneenä Suvi-Anne Siimes teki uudestaan tämän vuoden alussa selväksi, ettei ihan oikeasti aio olla samalla listalla Jaakko Laakson kanssa. Mutta kukaan ei ottanut tätä todesta. Sitä pidettiin bluffina. Esimerkiksi ay-liikkeen johtajat eivät Siimeksen arvion mukaan uskoneet hänen uskaltavan jäädä pois eduskuntavaaleista.

– Tämä ilmeisesti erottaa minut kaikista eniten skp:läisestä toimintakulttuurista, että minulle tosiaan arvot ja asiat ratkaisevat eikä se, mikä on oma asemani.

”Olisi pitänyt
hävitä äänestys”

Suvi-Anne Siimeksen eroon johtaneet tapahtumat alkoivat vyöryä torstaina 9. helmikuuta. Kahtena edellisenä päivänä puolueen johto ja vasemmistoliittolaiset ay-johtajat pitivät perinteistä strategiaseminaaria Kuopiossa. Seminaarissa oli keskusteltu myös etenemisestä kriisinhallintalaissa. Tällöin oli oltu sitä mieltä, että presidentiltä voi viedä lopunkin vallan eli päätös operaatioihin osallistumisesta kuuluu hallitukselle ja eduskunnalle.

Mutta torstaina eduskuntaryhmä asettuikin kannattamaan presidentin valtaa lisäävää perustuslain muutosta.

Suvi-Anne Siimes oli tuon kokouksen aikana jo aiemmin sovitulla matkalla Brysselissä hoitamassa puolueen yhteyksiä. Hän osallistui mm. GUE/NGL:n ryhmäkokoukseen. Kotiin palattuaan sunnuntaina 12. helmikuuta hän antoi palaa nettipäiväkirjassaan: Jaakko Laakson demagogia on taas mennyt ryhmässä läpi ja Laakso käyttää kunnon leninistin tapaan parlamenttia vain puhujalavana.

Siimeksen mielestä eduskuntaryhmän olisi pitänyt äänestää asiasta ja hävitä harkitusti. Laakson kanta olisi voittanut, mutta puolueen kannan tappion jälkeen olisi käyty asiallinen keskustelu siitä, edustaako eduskuntaryhmä Vasemmistoliittoa vai ”vapaata vasemmistoa.”

Mutta Vasemmistoliitossa ei haluta keskustella linjakysymyksistä, Siimes murehtii.

Hänen mielestään ei voi olla niin, että puolueen kannan puolustaminen eduskuntaryhmässä on kiinni siitä, onko puheenjohtaja paikalla kokouksessa vai ei.

”On laiskuutta olla
päivittämättä itseään”

Puolueen ongelmat koskevat nimenomaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä integraatiota. Nyt tekosyyt olla keskustelematta niistä on poistettu, Siimes sanoo. Enää ei voi vedota siihen, että hallitukseen pyritään, koska Siimes haluaa hallitukseen ja on siksi valmis myymään periaatteet.

Tiistaina 14. helmikuuta Suvi-Anne Siimes syytti KU:n haastattelussa edustajatovereitaan laiskoiksi. Kyseessä ei ollut pikaistuksissa tehty ylilyönti. Samaa mieltä hän on tänäänkin.

– Minusta puolueessa ei voi olla kysymys siitä, että se tarjoaa suojatyöpaikkoja ihmisille eduskunnassa. Kansanedustajilla on erittäin hyvä palkka ja siksi sitä työtä pitää hoitaa vakavasti ja huolellisesti. Siihen kuuluu myös se, että yrittää oikeasti päivittää maailmankuvaansa koko ajan. Ei voi marxismi-leninismin käsikirjasta ottaa reseptejä.

Laiskuus-syytös liittyi tarkkaan ottaen vertailuun siitä, millä tavalla Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ja vihreiden eduskuntaryhmä vastasivat pääministeri Matti Vanhaselle kysymykseen perustuslain muuttamisesta kriisinhallintalaissa. Siimeksen mielestä ne kertovat kovin erilaisesta työtyylistä. Vasemmistoliiton lyhyt vastaus perustui ”taktisiin laskelmiin ja demagogisiin höpinöihin”, vihreiden analyysiin toisaalta Suomen omasta perustuslaista ja toisaalta EU:n kehityksestä, vertaa Siimes.

Ex-puheenjohtajan mielestä reagointi selkäytimellä on laajemminkin eduskuntaryhmän ongelma.

– Minun käsitykseni vasemmistolaisuudesta on se, että se on valistunutta. Se perustuu siihen, että ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan. Täällä on nyt vaan hutkittu.

”Jakke menetti
kasvonsa”

Keskiviikkona Suvi-Anne Siimes sanoi tiedotustilaisuudessaan, ettei halua olla edistämässä entisten taistolaisten pääsyä eduskuntaan. Nimeltä hän mainitsi Jaakko Laakson. Jos Laakso on vuoden kuluttua ehdolla eduskuntaan, Siimes ei edes äänestä Vasemmistoliittoa.

Hän korosti, että ratkaisu on ulkopoliittinen. Suvi-Anne Siimes sanoo päivittäneensä päätään ulko- ja turvallisuuspolitiikasta 2000-luvun alusta asti ensin hallituksen ja sitten eduskunnan asianomaisessa valiokunnassa. Mitä enemmän hän on oppinut, sitä selvemmin on tullut selväksi, että Jaakko Laakso pelaa keskenään täysin yhteensopimattomilla palasilla.

– Minusta on hirveän surullista, että niihin uskotaan meidän eduskuntaryhmässämme.

Esimerkkinä Suvi-Anne Siimes kertoo, että viime marraskuussa eduskuntaryhmässä oli kuultavana ulkopuolinen asiantuntija, kun jälleen kerran kiisteltiin kriisinhallinnasta. Asiantuntija, jonka nimeä Siimes ei halua julkisuuteen, oli arvioimassa Siimeksen ja Laakson tahoillaan muotoilemia päätösesityksiä. Tämä Laakson yleensä suuresti arvostama asiantuntija asettui epäröimättä Siimeksen muotoilun kannalle.

Ryhmähuoneessa Siimes ja Laakso istuvat suurin piirtein vastakkain.

– Jaakko Laakson naama oli näkemisen arvoinen, siis se täydellinen hätääntyminen. Hän tuli nolatuksi koko ryhmän edessä.

Mutta ryhmän psykologinen logiikka on Suvi-Anne Siimeksen mukaan sellainen, ettei kukaan halua muistaa asiaa. Kaikkien mielestä oli pelkästään hirveää, että Jaakko Laakso menetti kasvonsa. Silti hän yhä ohjailee ryhmän näkemyksiä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

– Kaikille on niin noloa ajatella, että he ovat vuosia uskoneet ihmiseen, joka puhuu roskaa.

”Ketä muuta voitaisiin
näin paljon haukkua?”

Omaa asemaansa puoluejohtajana ja eduskuntaryhmän jäsenenä Suvi-Anne Siimes pitää ainutlaatuisena.

– Missään muussa puolueessa eduskuntaryhmän puheenjohtaja ei voi sallia sitä, että useammassa kokouksessa peräkkäin kaksi tai kolme tunnetusti epälojaaleihin toimintatapoihin taipuvaista edustajaa saa käyttää yhteistä kokousaikaa puolueen puheenjohtajan haukkumiseen, mielipiteiden arveluttavuuden pohtimiseen ja omalta kannaltaan tarkoituksenmukaiseen tulkitsemiseen.

– Tämä on niin pimeä juttu, että en yksinkertaisesti halunnut enää töihin tähän ryhmään.

Suvi-Anne Siimestä syytettiin vielä pari vuotta sitten siitä, että hän kieltäytyy näkemästä entisten taistolaisten muodostamaa ongelmaa. Hän kiistää, että olisi jotenkin herännyt asiaan vasta nyt. Hän ei edelleenkään syytä ketään siitä, mitä he tekivät 1970-luvulla. Vaan siitä, miten he toimivat nyt. Ja sen taas selittää Siimeksen arvion mukaan skp:läinen toimintakulttuuri.

– Minun mielestäni sanoilla tarkoitetaan sitä, mitä sanotaan. Sopimukset tehdään vilpittömässä mielessä ja niistä pidetään kiinni. Sen mukaan mennään eteenpäin, mitä on yhdessä sovittu. Mutta olen kokemuksen kautta oppinut, että ei se olekaan niin tässä puolueessa.

”Uudistajien otettava
nyt itse vastuuta”

Suvi-Anne Siimeksen testamentti samat arvot ja asiat hänen kanssaan jakaville on se, että heidän täytyy nyt itse ottaa vastuuta.

– Pitää kasvaa aikuiseksi, pitää nousta autoritäärisen johtamiskulttuurin, sen piilo-opetussuunnitelman, takaa. Pitää olla itse aloitekykyinen ja tehdä eikä ajatella, että jossakin on joku suuri Johtaja, joka pelastaa ja pitää talon pystyssä, vaikka kaikki elävät kuin hollituvassa. Ei sellaista ole. Jos tätä ei Vasemmistoliitossa tajuta, niin se on sitten surullista. Se on sitten vain sitä, että tarjotaan suojatyöpaikkoja niille, jotka ovat jo aikaisemminkin istuneet eduskunnassa.

– Kellään ei ole vastuuta koko maailmasta eikä kaikista maailman asioista. Mutta jokaisella on vastuu siitä, että hoitaa oman osansa mahdollisimman hyvin, Suvi-Anne Siimes painottaa läksiäisiksi.

YK-mandaatti voi estää
puuttumisen hirmutekoihin

EU:n nopean toiminnan joukoista ja sotilaallisesta kriisinhallinnasta tuli lopulta se koetinkivi, joka katkaisi Suvi-Anne Siimeksen kauden Vasemmistoliiton johdossa. Osa puolueväestä vastustaa taistelujoukkoja jo periaatteesta, ja vaatii ainakin tiukkaa pitäytymistä YK:n mandaatissa ennen kuin niitä lähetetään mihinkään.

Heiltä on Siimeksen mukaan jäänyt huomaamatta, että YK-järjestelmässä turvallisuuskäsite päivitettiin jo 1990-luvun puolivälin jälkeen. Siinä ei olla enää kiinnostuneita vain ja ainoastaan valtiollisesta turvallisuudesta, vaan myös ihmisten turvallisuudesta. Jos valtio on jostain syystä kyvytön tai haluton suojelemaan kansalaisiaan esimerkiksi murhatuksi tulemiselta, niin se on muiden valtioiden tehtävä.

– YK-järjestelmässä on sellainen rakenteellinen vika tällä hetkellä, että peruskirjan tekemisen aikana valtion suvereniteetti oli paljon enemmän kaiken ylittävä arvo kuin enää kansainvälisessä ajattelussa. Turvallisuusneuvoston toiminta perustuu valtioiden toimintaan, joissa esiintyy erilaisia suurvaltaintressejä. Meillä on joihinkin kansanmurhiin jäänyt puuttumatta tässä maailmassa, meiltä ihmisiltä, osaksi siksi, että YK:ssakaan ei ole niin päätetty, Siimes sanoo.

– Minä haluan sellaisen maailman, jossa on mahdollista kantaa moraalisesti ja käytännöllisesti vastuuta ihmisten turvallisuudesta. Jos kansanmurhaan puuttuminen estyy siksi, että YK:n turvallisuusneuvosto ei jostain syystä pysty päättämään asiasta, niin se ei saa olla veruke olla suojelematta ihmisiä.

– Tämä on syy, miksi en pidä fundamentalistista YK:n mandaattiin hirttäytymistä perusteltuna. Sanoin tämän myös puoluekokouspuheessa eli en ole salannut, että ajattelen näin, Suvi-Anne Siimes painottaa.

Hän muistuttaa, että EU:n taistelujoukkojen yksi tarkoitus on käyttää niitä juuri YK:n apuna.

– Vasemmistoliitossa, erityisesti eduskuntaryhmässä, käydyssä mandaattikeskustelussa on ollut kysymys siitä, että oikeasti ei haluta muuttaa Suomen lakia niin, että Suomi osallistuisi kansanmurhan ehkäisyyn EU:n päätöksellä ilman YK:n mandaattia, Siimes tulkitsee.

– Tämä on myös ihmiskuvallinen kysymys. Mikä on turvallisuuspolitiikassa ensisijaista? Onko se valtiot vai ihmiset? Minun arvokäsityksessäni ihmisten turvallisuus menee valtioiden turvallisuuden yli.