München, Syriana ja muut uudet poliittiset elokuvat

(Kansan Uutisten Viikkolehti 3.2. 2006)

Pelon aika on päättynyt ja amerikkalainen valtavirtaelokuva ottaa taas kantaa. Terrorismia ja Lähi-idän konfliktia käsittelevissä uusissa elokuvissa heijastuu myös Yhdysvaltain nykyinen tila. Oikeisto on elokuvista raivoissaan eli viihde-elokuvalla on suuri merkitys poliittisen ilmapiirin heijastajana ja muokkaajana.

KAI HIRVASNORO

Kosto on loputon kierre eikä Lähi-idän konfliktia voi yksinkertaistaa hyvän ja pahan väliseksi taisteluksi, toteaa Steven Spielbergin elokuva München.

Yhdysvaltain öljy-yhtiöiden ja hallituksen intressit kietoutuvat yhteen Lähi-idässä eikä siinä pelissä kaihdeta puuttumista alueen valtioiden hallintoon, väittää Stephen Gaghanin elokuva Syriana.

George Clooneyn elokuva Good Night, And Good Luck palauttaa mieleen senaattori Joseph McCarthyn vainot 1950-luvun Amerikassa ja rinnastaa ehkä samalla sen vuosikymmenen George W. Bushin aikaan.

Raikkaat tuulet puhalsivat viime vuonna Hollywoodissa ja nyt helmi-maaliskuussa uuden aallon poliittisten elokuvien parhaimmisto tulee ensi-iltaan myös Suomessa. Ensi perjantaina lähtee liikkeelle Steven Spielbergin odotettu ja kohuttu München, maaliskuussa huumekaupan verkostosta Traffic-elokuvan käsikirjoittaneen Stephen Gaghanin ohjaus Syriana ja siinä välissä Hollywoodin uuden edistyksen eturintamamiehen George Clooneyn ohjaus Good Night, And Good Luck.

Kuin paluu 1970-luvun
kulta-aikaan

Näitä kolmea elokuvaa edelsivät jo tammikuussa ensi-iltansa saanut Persianlahden sotaan sijoittuva Merijalkaväen mies sekä viime vuonna nähdyt lääketeollisuuden väärinkäytöksistä Afrikassa kertonut Uskollinen puutarhuri ja aseteollisuutta tutkaillut Lord of War.

Uudet elokuvat tuovat mieleen Hollywoodin edellisen kultakauden 1970-luvun alkupuolella. Silloista ajan henkeä kommentoitiin mm. Francis Ford Coppolan Keskustelussa sekä oman aikansa George Clooneyn, Robert Redfordin, tähdittämissä elokuvissa Korppikotkan kolme päivää ja Presidentin miehet. Presidentin miehet oli osa Alan J. Pakulan trilogiaa, jossa Richard Nixonin valtakautta tarkasteltiin presidentin ja koko silloisen hallinnon luoman pohjattoman vainoharhan näkökulmasta. Trilogian muut elokuvat ovat Klute – rikosetsivä ja Ansa – Parallax Wiew.

Tuon ajan oman alalajinsa muodostivat myös ensimmäiset vakavat Vietnam-elokuvat, joissa oltiin niin sodassa (Ilmestyskirja.Nyt ja Kauriinmetsästäjä) kuin sotaveteraaneina kotirintamalla (Kuka estää sateen? ja Taksikuski).

Hollywoodin edellinen vakavan elokuvan kukoistus päättyi vuonna 1977. George Lucasin Tähtien sodan menestys aloitti uuslapsellisuuden kauden. Seikkailut, isot toimintaelokuvat ja erikoistehosteiden valtava kehitys leimasivat alaa nykyaikaan asti, vaikka poliittistakin draamaa toki koko ajan ilmestyi.

Syyskuu 2001 hiljensi viimeisetkin kriitikot, koska mitään epäisänmaalliseksi tulkittavaa ei uskallettu päästää julki ja monia valmiitakin elokuvia lykättiin, jos ne olivat jotenkin tulkittavissa hallinnon arvosteluksi tai uhrien muistoa häpäiseviksi. McCarthyismin henki palasi Yhdysvaltoihin. Elokuvantekijäthän sen näkyvimpiä uhreja olivat viimeksikin.

Pelko hiljensi
isotkin tähdet

Syrianan yhden pääroolin näyttelevä ja Good Night, And Good Luck -elokuvan ohjannut George Clooney muisteli vain parin vuoden takaista ilmapiiriä kummankin elokuvan Yhdysvaltain ensi-illan aikoihin marraskuussa. Clooney oli ennen hyökkäystä Irakiin sanonut julkisuudessa, että meidän pitäisi esittää joitakin kysymyksiä ennen kuin 150 000 nuorta lähetetään sotimaan ja kuolemaan Persianlahdelle. Valtalehdistö syytti Clooneytä epäamerikkalaisesta toiminnasta. Ainakin yhden aikakauslehden kannessa oli hänen kuvansa ja teksti: Petturi.

– Ihmiset pelkäsivät ottaa kantaa. Isot tähdet kuiskasivat olevansa samaa mieltä kanssani. Minusta tuntui oudolta, että heidän piti kuiskata, Clooney muisteli 2000-luvun alkua Entertainmet Weekly -lehdessä.

Nyt aika on hänen mukaansa muuttunut. Ihmiset pelkäävät vähemmän ja ovat alkaneet esittää kysymyksiä, hän tulkitsi uutta ilmapiiriä.

Valtavirtaelokuvan merkityksestä amerikkalaisten tajunnasta kamppailtaessa kertoo se raivo, millä oikeisto otti vastaan Steven Spielbergin München-elokuvan jo ennen sen ensi-iltaa.

Elokuva käynnistyy Münchenin olympialaisista vuonna 1972, joissa terroristijärjestö Musta syyskuu otti 11 israelilaisurheilijaa panttivangeiksi. Isku päättyi verilöylyyn, jossa kaikki panttivangit kuolivat.

Israel lähetti terroristien perään useita iskujoukkoja. Tarkoituksena oli tappaa 11 iskuun sekaantunutta terroristia ja osoittaa siten maailmalle, että israelilaisten kanssa ei leikitä. Yhdeksän palestiinalaista salamurhattiinkin operaatiossa. Kaikkia iskuun suoraan osallistuneita ei löydetty, mutta heidän sijastaan murhattiin muita palestiinalaisterrorismin johtajia eri puolilla Eurooppaa ja Lähi-itää.

Yksi tällainen iskujoukko tappoi vuonna 1973 erehdyksessä myös täysin sivullisen marokkolaisen siirtolaisen Norjassa.

Kosto ei ratkaise,
kierre jatkuu

Mutta todellisuudessa ja Spielbergin elokuvassa kosto ei ole ratkaisu mihinkään. Sitä mukaa kun elokuvassa israelilaisupseeri Avner Kauffmanin johtama iskuryhmä onnistuu, uudet miehet astuvat tapettujen tilalle. Ja kierre jatkuu, kun Avnerin ryhmä joutuu samaan aikaan itse jahdin ja koston kohteeksi.

Yhdysvaltain oikeiston, ja myös Israelin, tunteita elokuvassa on kuumentanut sen sanoma: Lähi-idän konfliktissa kumpikaan osapuoli ei ole viaton eikä rauhaa saavuteta terrorismilla eikä sen vastaterrorismilla.

Lähi-idän konfliktin ohella Spielbergin elokuvan voikin tulkita myös kommentiksi siihen terrorismin vastaiseen sotaan, jota hänen oma maansa käy jo viidettä vuotta eri puolilla maailmaa. Näin sen tulkitsi ainakin verkkolehti Salonin toimittaja Michelle Goldberg. München on oikeastaan elokuva Yhdysvalloista jälkeen 9/11:n.

Münchenin oikeistolaiset vastakampanjat käynnistyivät Yhdysvalloissa kaksi viikkoa ennen elokuvan ensi-iltaa joulukuussa. Spielbergiä syytettiin kyvyttömyydestä osoittaa pahuutta palestiinalaisterrorismin takana ja naiivista asenteesta itse konfliktiin. New York Timesin kolumnisti David Brooks kirjoitti, että oikeassa elämässä rauha voidaan saavuttaa vain sotilaallisella voitolla fanaatikoista sekä kummankin osapuolen maltillisten välisellä kompromissilla.

Israelin kannanotoissa elokuvaa on syytetty siitä, että se rinnastaa Mossadin agentit ja palestiinalaisterroristit toisiinsa, mikä on aika pitkälle viety päätelmä. Sen sijaan elokuva näyttää, miten koston tielle lähtevät kansakunnat joutuvat samalla tinkimään omista moraalisista perusarvoistaan.

Palestiinalaiset voivat yhtä hyvin kuin israelilaiset närkästyä elokuvasta. Sen keskiössä on kertomus siitä, mitä kosto saa aikaan muutaman israelilaiskommandon sielulle. Israelin samaan aikaan pakolaisleireille tekemiin tuhoisiin kostoiskuihin sen sijaan vain viitataan muutamaan kertaan sanojen tasolla.

Dinosaurusmies
halutaan vaientaa

Steven Spielberg itse on sanonut tienneensä jo siinä vaiheessa menettävänsä ystäviä, kun hän vasta tarttui aiheeseen. Toisaalta hän myös uskoi saavansa joitakin uusia.

Spielbergin mukaan elokuva ei anna helppoja vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin. München ei asetu minkään osapuolen äänitorveksi.

– Jotkut ovat kysyneet, miten tämä Spielberg, liberaali Hollywoodista, joka tekee elokuvia dinosauruksista, voi sanoa mitään vakavaa aiheesta, joka hämmentää niin monia viisaita ihmisiä. Todellisuudessa he tarkoittavat, että olet eri mieltä meidän kanssamme ja saisit pitää suusi kiinni. Se ei ole juutalaista eikä demokraattista ja siitä on haittaa kaikille, etenkin demokraattisille yhteiskunnille, Spielberg sanoi elokuvakriitikko Roger Eberin haastattelussa.

Steven Spielberg korosti, ettei hänen elokuvansa ole pamfletti, vaan sen tarkoitus on olla emotionaalinen ja älyllinen kokemus sekä keskustelun herättäjä. Elokuvan käsikirjoittaja Tony Kushner on sanonut, että niin hänen vanhempansa kuin rabbinsakin opettivat, että keskustelu edustaa korkeinta jumaluutta.

Spielbergin mielestä hänen elokuvaansa vastaan hyökänneet ovat itse sillä kannalla, että sota on diplomatiaa parempi vastaus konflikteihin ja ainoa keino taistella terrorismia vastaan on epäinhimillistää terroristit kysymättä, mistä he tulevat ja miksi he tekevät niin kuin tekevät.

– Uskon, että jokainen terrori-isku vaatii vahvan vastauksen, mutta täytyy kiinnittää huomiota myös syihin. Ymmärtäminen ei ole samaa kuin hyväksyminen, mutta ymmärtäminen on hyvin vahva teko.

Kaksi kilpailevaa
unelmaa kodista

Käsikirjoittaja, näytelmäkirjailija Tony Kushner sanoi Los Angeles Timesissa Spielbergin näyttävän, miten peloissaan ihmiset ovat väkivallan hetkellä.

– Luulen, että minä ja Steven kohtasimme eniten siinä, ettei tällaista tilannetta voi yksinkertaistaa vain hyvän ja pahan taisteluksi. Tämä hermostuttaa monia. Urheilijoiden murhaaminen oli hirveä teko ja ehdottomasti väärin. Mutta kysymys kuuluu, miksi niin tapahtui. Millaiset kauhut synnyttivät tämän kauhun?

München-elokuvassa on kohtaus, jossa palestiinalaisterroristi Ali puhuu Avnerille unelmastaan kotimaasta. Toisessa kohtauksessa Avnerin äiti puolustaa samalla tavalla juutalaisten oikeutta omaan maahan.

Koko Israel-Palestiina -konfliktissa onkin Spielbergin mielestä pohjimmiltaan kyse kahdesta kilpailevasta unelmasta omaan kotiin.

– Minulla ei ole vastauksia enkä tiedä kenelläkään muullakaan olevan. Mutta sen tiedän, että dialogien pitää olla voimakkaampia kuin pommien.

– Minä uskon, että rauha palestiinalaisten ja israelilaisten kanssa saavutetaan meidän elinaikanamme, Spielberg on sanonut.

Itse Münchenin iskusta Spielberg on todennut, että terroristit ylittivät kaikki rajat ja Israelin oli pakko vastata. Muuten sitä olisi pidetty heikkona. München pitää katsojan tiukasti otteessa, vaikka kestää yli 2,5 tuntia. Erityisen pysäyttävä on sen viimeinen kuva. Ollaan operaation jälkeen New Yorkissa 1970-luvun lopulla. Manhattanin siluetissa näkyy vielä kaksi muita korkeampaa tornia kuin muistuttamassa siitä, että se, mikä alkoi (tai oikeastaan tuli aiempaa näkyvämmäksi) vuonna 1972 Münchenin olympialaisissa, on täyttä totta tänäänkin.

Varsinaista Münchenin iskua elokuvaan kuvattiin kolme viikkoa Maltalla ja Unkarissa. Mustan syyskuun terroristeja esittävät arabinäyttelijät Syyriasta, Iranista, Egyptistä ja Ranskasta. Israelilaiset urheilijat ovat israelilaisia näyttelijöitä.

– Oli hienoa nähdä kummaltakin puolelta tulevien näyttelijöiden pystyvän keskustelemaan päivällisellä ja otosten välillä yhdessä siitä, mitä tapahtuu tämän päivän maailmassa. Se oli avointa keskustelua. Ei tappelua, vaan ymmärtämistä ja kuuntelua. He eivät puhuneet toistensa päälle yrittääkseen voittaa toiset, vaan he kuuntelivat ennen kuin puhuivat, Spielberg kertoi Los Angeles Timesissa.

Ymmärtäminen ei
ole hyväksymistä



10. maaliskuuta ensi-iltaan tuleva Syriana liikkuu vielä tiukemmin Lähi-idän maaperällä. Jossain Persianlahden öljymaassa kiinalainen yhtiö vie porausoikeudet alueella pitkään toimineen teksasilaisyhtiön sijasta. Uudistusmielinen prinssi puhuu levottomia demokraattisista uudistuksista. Monimutkaisessa juonivyyhdissä erilaiset edut kohtaavat, kun taistellaan vaikutusvallasta alueella.

Münchenin tavoin Syriana sisältää aivan toisenlaisen näkemyksen terrorismista kuin mihin viime vuosina on totuttu. Elokuvan yksi juonilanka kertoo kaikissa peleissä pohjimmaisiksi jäävistä siirtotyöläisistä, jotka menettävät elämänsä perustan yhtiöjärjestelyjen vuoksi. Itsemurhaterroristeiksi ajautuvia muslimeja ei ole koskaan ennen kuvattu näin sympaattisella tavalla amerikkalaisessa elokuvassa.

Elokuvan tuottaja ja väsynyttä CIA-agentti Bob Barnesia esittävä George Clooney muisteli Lontoon Timesin haastattelussa, että vielä pari vuotta sitten presidentti George Bush antoi vain yhden vaihtoehdon: Joko olet puolellamme tai meitä vastaan.

– Eri mieltä oleminen oli siis maanpetos.

Mutta Syriana ei Clooneyn mukaan ole anti-bushilainen elokuva.

– Pohjimmiltaan se on kommentti 60 vuotta jatkuneesta epäonnistuneesta politiikasta Lähi-idässä. Tätä sotkua ei ole saatu aikaan viidessä vuodessa.

”Tämä on myös
henkilökohtaista”

Ohjaaja Stephen Gaghan sanoi Entertainment Weeklyssä, että Syriana muuttui hänelle myös henkilökohtaiseksi haasteeksi. Käsikirjoitusta tehdessä hänellä oli yhtenä oppaana irakilainen heimojohtaja, joka oli hyvin USA-myönteinen ja vihasi Saddam Husseinia. Irakin sodan alkaessa hänen taloonsa osui pommi. Mies ja hänen kuusi lastaan kuolivat.

Steven Spielbergin tapaan George Clooney puhuu siitä, miten tärkeää on ymmärtää terrorismia lietsovia syitä.

– On tärkeää sanoa, että itsemurhaterroristeiksi tässä elokuvassa ajautuvat eivät ole vain pahoja. Pitää ymmärtää, mikä saa sen aikaan ja miltä osin me olemme siitä vastuussa. En tietenkään puolustele noita hirvittäviä tekoja, mutta niihin on syynsä, sanoi mies, joka aloitti uransa sairaalasarja Teho-osastossa ja leimautui sen jälkeen tekemissään elokuvissa Hollywoodin johtavaksi hurmuriksi.

Nyt Clooney kuitenkin käyttää mm. Ocean´s Elevenissä ja sen jatko-osassa tienaamiaan taaloja omiin projekteihinsa. Syrianasta hän tienasi 250 000 dollaria, mikä on ykkösluokan miestähdelle pieni palkka. McCarthyismistä kertovan elokuvansa ohjauksesta ja käsikirjoituksesta Clooney sai kummastakin yhden dollarin.

– Minulla on ollut hyvä ura sen jälkeen, kun ymmärsin, ettei sen perimmäisenä tarkoituksena ole tienata rahaa.

Paniikissa aina
30 vuoden välein




George Clooneyn ohjaama Good Night, And Good Luck tulee ensi-iltaan 17. helmikuuta. Se kertoo amerikkalaisten tv-journalismin pioneerista Edward R. Murrowista, joka 1950-luvun ohjelmissaan haastoi senaattori Joseph McCarthyn tämän vaikutusvallan ollessa suurimmillaan. See It Now (Näe se nyt) -ohjelmassaan Murrow näytti nauhalta McCarthyn pauhaamista ja kutsui sitä terroriksi.

– Jos kukaan meistä ei koskaan lukisi ”vaarallista” kirjaa tai kellään meillä ei olisi ”erilaista” ystävää tai emme olisi koskaan liittyneet järjestöön, joka ajaa ”muutosta”, niin olisimme kaikki kuin mccarthyjä, Murrow sanoi eräässä ohjelmassaan.

George Clooney on kommentoinut elokuvaansa sanomalla, että kansalaisoikeuksien nakertaminen pelon vuoksi on aina vaarallinen askel.

– Mutta me teemme sen 30 vuoden väliajoin, joudumme paniikkiin. Menetämme järkemme ja pelkäämme, ja yleensä joku käyttää tilannetta hyväkseen. Ja sitten uutismiehet korjaavat asian. Ilman heitä meillä ei olisi ollut kansalaisoikeusliikettä, naisten vapautusliikettä eikä Vietnamin sodan vastaista liikettä, Clooney sanoi Cinema Confidential -lehden haastattelussa viime lokakuussa.

Liberaalit ovat
yleensä oikeassa

George Clooney ei peittele sitä, että hän on poliittiselta katsomukseltaan liberaali, mikä Bushin Amerikassa on lähes äärivasemmiston synonyymi.

– En tiedä sellaista aikaa, että liberaalit olisivat olleet väärällä puolella sosiaalisissa kysymyksissä. Me olemme ajatelleet, että mustat saavat istua bussin etuosassa, että naiset saavat äänestää, että McCarthy oli ehkä törppö ja että Vietnamin sota oli väärin. Olemme olleet oikealla puolella näissä asioissa.

Sitä George Clooney kuitenkin valittaa, että hänen aina kannattamansa Demokraattinen puolue epäonnistui haastamaan Bushin Irakin politiikan. Sen takia Demokraattien seuraavan presidenttiehdokkaan on vaikeampi vakuuttaa kriittisiä äänestäjiä.

Clooneyllä on oma presidenttiehdokaskin jo katsottuna. Se ei ole monien Hollywoodin liberaalien suosima Hillary Clinton, vaan 44-vuotias musta senaattori Barack Obama Illinoisista.

George Clooneyllä itsellään ei ole suunnitelmia pyrkiä poliittiselle uralle.

Väkivalta vaatii
nyt perusteluja

Lähi-idän ja oman maan menneisyyden lisäksi Hollywoodissa on uskallettu tarttua myös kaikkein pyhimpään ja vaikeimpaan aiheeseen. Itse 9/11:stä on vihdoin tekeillä useita elokuvia. Asialla on mm. JFK:n jälkeen enimmäkseen hukassa ollut Oliver Stone.

Poliittisen elokuvan uudelle nousulle on Yhdysvalloissa esitetty kaksi teoriaa.

Konservatiivien mukaan Hollywood on aina ollut liberaalien käsissä ja he salakuljettavat aatteitaan suurelle yleisölle viihde-elokuvien muodossa.

Hollywood itse sanoo, että se vain vastaa kysyntään ja heijastaa kansakunnan tuntoja.

Münchenin julkaisseen Universal-yhtiön johtaja Stacey Snider on sanonut, että todellisessa maailmassa vuodatetaan paljon verta näinä aikoina. Joten yleisö ei halua katsoa sitä valkokankaalta ilman perusteltua syytä. Jos tänään haluaa tehdä väkivaltaisen elokuvan, niin sen on tapahduttava vakavassa kontekstissa.