Työtä vailla on 400 000 suomalaista
(Kansan Uutisten Viikkolehti 20.1. 2006)
Työttömien ”aktivointi” työttömyysturvaa leikkaamalla ja sen saantiehtoja kiristämällä ei tuonut tulosta. Myöskään kokeilut työnantajamaksujen alentamisesta eivät parantaneet työllisyyttä. 1990-luvun toimilla lisättiin sen sijaan työttömien köyhyyttä ja edistettiin mahdollisesti jopa nuorten syrjäytymistä.
KAI HIRVASNORO
Lokakuussa 2004 Suomessa saavutettiin merkittävä rajapyykki. Ensimmäisen kerran lähes viiteentoista vuoteen työttömyysaste alitti euroalueen keskimääräisen työttömyyden. Nyt työttömyysaste Suomessa on noin kahdeksan prosenttia, ja Tilastokeskuksen mittareilla työttömiä on runsaat 200 000.
Työtä vailla olemisen laajuus on sitten kokonaan toinen juttu. Kun otetaan huomioon ns. laaja työttömyys, niin työtä vailla olevia olikin 426 000 vuonna 2004. Laaja työttömyysaste oli 16 prosenttia.
”Virallisten” työttömien lisäksi 100 000 suomalaista luokitellaan piilotyöttömiksi. He ovat ikääntyneitä pitkäaikaistyöttömiä ja työttömyyseläkettä odottavia, jotka eivät enää hae aktiivisesti työtä.
47 000 suomalaista on työttömyyseläkkeellä, ja erilaisilla toimenpiteillä 90 000.
Joka kuukausi alkaa 60 000 uutta työttömyysjaksoa eli 800 000 suomalaiselle kertyy vuosittain ainakin lyhyt kokemus työttömyydestä. Nyt työttömiksi jäävien työttömyysjaksot jäävät yleensä lyhyiksi, mutta jopa 170 000 suomalaista on ollut työtä vailla lamasta lähtien. Ja sen päättymisestäkin on jo yli kymmenen vuotta.
Vaikka elinkeinoelämä puhuu nykyisin vain työvoimapulasta, niin työttömyyskin on edelleen hoitamatta. Sitä on yritetty ratkaista työttömyysturvaa heikentämällä, positiivisilla kannustimilla, kepeillä ja verokokeiluilla, mutta mikään ei tunnu auttavan. Ja ratkaisuja odotellessa varsinkin pitkäaikaistyöttömien köyhyys lisääntyy ja syvenee.
Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisi maanantaina kirjan Työttömyys – Talouspoliittisia puheenvuoroja. Artikkelikokoelma vetää yhteen lähes kaiken sen tiedon, mitä suomalaisesta työttömyydestä tänään tiedetään ja arvioi myös 1990-luvulla aloitettujen kannustimien onnistumista.
Työttömien kuilu
syvenee edelleen
Työttömyysturvan saantiehtoja kiristettiin ja tasoa alennettiin useampaan kertaan viime vuosikymmenellä. Vaikutukset työllisyyteen olivat olemattomat, mutta tuloerojen kasvattaminen sai vauhtia. Lamaan asti peruspäivärahan kasvu vastasi palkansaajien ansiokehitystä, mutta laman aikana kuilu alkoi kasvaa. Työttömien ansiotaso suhteessa palkansaajiin on laskenut selvästi.
Vuonna 1985 peruspäiväraha oli 19,16 euroa, nyt runsaat 23 euroa. Päivärahaa ei korotettu vuosina 1991, 1994, 1995, 1996 ja 1997. Sen reaaliarvo on vuoden 1991 tasolla. Silloin peruspäiväraha oli 26,4 prosenttia keskiansioista, viime vuonna enää 20,6 prosenttia.
Peruspäivärahasta on tullut työttömien pääasiallinen toimeentulon lähde, sillä suurin osa työttömistä on pudonnut pois ansiosidonnaiselta, jonka senkin ehtoja muutettiin laman aikana ja sen jälkeen moneen kertaan.
Työttömyyskorvauksen tason vaikutusta työttömyyden kestoon ei ole juuri tutkittu, vaikka heikentämisiä perusteltiin juuri työhön kannustamisella. Laman aikana tehdyn tutkimuksen perusteella ansiosidonnaiselta työllistyttiin huomattavasti nopeammin, vaikka asian luulisi olevan päinvastoin. Luulisi, että juuri huono peruspäiväraha kannustaisi työttömiä etsimään parempia ansioita.
Työttömien
verotus kiristyi
Säännöllisessä palkkatyössä olevien lama päättyi suhteellisen nopeasti. Reaalitulot ylittivät vuoden 1990 tason jo vuonna 1996.
Samaan aikaan työttömien tulonsiirrot polkivat paikallaan tai laskivat. Työttömien huonoa asemaa korosti vielä verotuksen progressiivisuuden muutos: Työttömien verotus kiristyi suhteessa ansiotyössä oleviin. Vuonna 2003 köyhiä oli lähes kaksinkertainen määrä vuoteen 1990 verrattuna. Vuonna 2002 pitkäaikaistyöttömistä köyhiä oli joka kolmas.
Juuri pitkäaikaistyöttömyyden räjähdysmäinen kasvu oli laman erikoispiirre aiempiin vuosikymmeniin verrattuna. 1990-luvun alkuun asti voimassa ollut työllistämisvelvoite katkaisi lähes kaikki työttömyysjaksot alle vuodessa. Työttömyyseläkeputkeen pääsi 53-vuotiaana.
Heikennysten vaikutus alkoi näkyä vuonna 1992. Pitkäaikaistyöttömien osuus nousi parissa vuodessa alle 5 prosentista 30 prosenttiin. Vuoden 1991 alussa 2 prosenttia työttömistä oli ollut yli vuoden työtä vailla. Ennätys saavutettiin vuonna 1995, jolloin päädyttiin 31 prosentin tasolle. Vuosikymmenen lopun voimakas nousukausi ei juuri muuttanut tilannetta, vaan pitkäaikaistyöttömyyden suuri taso on pysynyt lähes ennallaan.
Erityisen kohtalokasta oli jäädä työttömäksi 1992–1994, jolloin pitkäaikaistyöttömyyteen juuttui heistä joka neljäs. Vuonna 1999 pitkäaikaistyöttömyys odotti enää kymmenesosaa työttömiksi jääneistä.
Kannustetut nuoret
katosivat jonnekin
Työttömien kannustamisesta ja työttömyysturvan vastikkeellisuudesta ensimmäisiä esimerkkejä olivat vuosien 1996 ja 1997 uudistukset, joilla nuorten oikeutta työttömyysturvaan leikattiin. Ensin evättiin ensimmäistä kertaa työmarkkinoille tulevilta alle 20-vuotiailta, sitten alle 25-vuotiailta oikeus työmarkkinatukeen, jos heillä ei ollut ammatillista koulutusta eivätkä he osallistuneet työvoimapolitiikan toimenpiteisiin.
Samantapainen on tämän vuoden alussa voimaan tullut laki pitkäaikaistyöttömien yhteiskuntatakuusta. 500 päivää työmarkkinatukea saanut menettää oikeuden työttömyysturvaan, jos kieltäytyy osallistumasta tarjottuihin toimenpiteisiin. Oikeuden työttömyysturvaan saa takaisin vasta osallistumalla aktiivitoimiin tai olemalla työssä viisi kuukautta.
Onnistuiko leikkaus? Mitä nuorille tapahtui kymmenen vuotta sitten tehdyn uudistuksen jälkeen?
Se on selvä, että työmarkkinatukea saavien alle 25-vuotiaiden osuus putosi selvästi. Työmarkkinatukea saavien alle 25-vuotiaiden osuus puolittui kolmessa vuodessa.
Ensimmäisenä tulee mieleen, että tämä johtui voimakkaasta nousukaudesta ja työllisyyden paranemisesta, mihin nuoret pääsivät nopeimmin kiinni.Kansaneläkelaitoksen tutkijan Ulla Hämäläisen mukaan näin ei kuitenkaan ilmeisesti käynyt.
Lakimuutoksella oli monta hyvää tavoitetta. Työttömyyden piti laskea henkilöiden aktivoituessa ja aktiiviseen työvoimapolitiikkaan osallistumisen lisääntyä.
Sen sijaan osa lain kohderyhmästä siirtyikin kokonaan työvoiman ulkopuolelle. Työttömäksi työnhakijaksi ei enää kannattanut ilmoittautua, koska työttömyysturvaa ei ollut saatavilla ja jos aktivointitoimet koettiin rangaistukseksi. Osa aktivoitui piilotyöttömyydestä opiskelijoiksi, mutta kumpi oli valtavirta, aktivoituminen vai järjestelmästä kokonaan katoaminen, sitä ei tiedetä.
Säästöä enemmän,
aktivointia vähemmän
Se kuitenkin tiedetään, että ”kannustamisen” työllisyysvaikutus jäi lähes olemattomaksi.
Mitä se aktivointi sitten käytännössä oli?
Nuorten kohdalla selvänä painopisteenä oli harjoittelu työmarkkinatuella ilman työsuhdetta. Tutkimusten mukaan se on myös tehottominta aktivointia.
Lakia säädettäessä puhuttiin kepistä ja porkkanasta. Painopiste oli kepityksessä, sillä lain vaikutus oli suurempi valtion menojen säästämisessä kuin aktivointitoimien lisäämisen aiheuttamassa menojen kasvussa.
Kun syrjäytymisen estämisen tavoitteena on pitää nuoret edes jonkin hallinnonalan piirissä, niin ”kannustaminen” saattoi kaiken kaikkiaan jopa viedä päinvastaiseen suuntaan.
Ulla Hämäläinen ei odota tämän parempia tuloksia myöskään nyt tammikuussa voimaan tulleelta pitkäaikaistyöttömien yhteiskuntatakuulta. Syitä on monia. Aktivoinnin vaikutukset ovat todennäköisesti suuremmat kouluttamattomilla nuorilla kuin aikuisilla pitkäaikaistyöttömillä. Nuoret liikkuvat työmarkkinoilla aikuisia herkemmin. Kynnys hakeutua pitkäaikaiseen ammatilliseen koulutukseen kasvaa iän myötä.
Verokokeilulla
ei vaikutuksia
Veronkevennyksiä pidetään usein lähes automaattisena lääkkeenä työttömyyteen. Tulokset todellisesta kokeilusta eivät tällaista käsitystä tue.
Suomessa on kokeiltu eläkemaksujen porrastusta työntekijän iän mukaan sekä Lapissa vuodesta 2003 alkaen työnantajan vapauttamista sosiaaliturvamaksuista. Jälkimmäinen on voimassa lisäksi saaristokunnissa. Työnantajamaksut alenevat kokeilukunnissa 3–6 prosenttiyksikköä.
Tutkimuksen mukaan kokeilulla ei ole ollut juuri mitään vaikutusta alueen työllisyyteen.
Ruotsissa samanlainen kokeilu työnantajamaksuilla tehtiin jo 1984–1986. Siellä työnantajan veroluonteisia maksuja alennettiin kymmenellä prosenttiyksiköllä ja nostettiin vielä työllistämistukea 10 000 kruunulla uutta työntekijää kohden.
Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan tälläkään kokeilulla ei ollut mitään positiivisia työllisyysvaikutuksia.
Kirjan sanoma on siis perin lohduton. Suomessa työttömyys on huomattavasti pahempi ongelma kuin muissa Pohjoismaissa ja pitkäaikaistyöttömyys on juuttunut paikoilleen.
Työtunnit Suomessa
Euroopan huipulla
Euroopan tunnetuimpiin työmarkkinatutkijoihin kuuluva brittiläinen professori Stephen Nickell luetteli maanantaina Palkansaajien tutkimuslaitoksen seminaarissa lisää suomalaisen työttömyyden erityispiirteitä: Nuorisotyöttömyys on erityisen korkea ja varsinkin työikäisten miesten työllisyys erityisen matala.
Työssäkäyvät taas poltetaan loppuun. Keskimääräiset työtunnit vuodessa ovat Suomessa länsieurooppalaisista OECD-maista kolmanneksi korkeimmat. Vuonna 2004 Suomessa tehtiin töitä keskimäärin 1 688 tuntia. Suomen edellä olivat vain Espanja ja Portugali. Esimerkiksi Hollannissa, missä työttömyysaste oli melko tarkalleen puolet suomalaisesta, töissä oltiin vain 1 357 tuntia vuodessa.
Ainoa viime vuosikymmenen suuri muutos, jolla näyttää olevan selviä positiivisia työllisyysvaikutuksia, ovat paljon parjatut pätkätyöt. Niitä muuten tehdään nykyään Suomessa kolmanneksi eniten vanhoista EU-maista Espanja ja Portugalin jälkeen. Vuonna 2004 määräaikaisissa työsuhteissa työskenteli 334 000 palkansaajaa eli 16 prosenttia. Pätkätyöläisten määrä lisääntyi 100 000:lla kymmenessä vuodessa. Toissa vuonna uusista työsuhteista jo yli puolet oli määräaikaisia.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkijan Merja Kauhasen mukaan näyttää todella olevan niin, että työttömän kannattaa ottaa ennemmin vastaan vaikka pätkätöitä kuin olla kokonaan työtön. Määräaikaisissa työsuhteissa olleet saivat kokonaan työttömiä huomattavasti useammin pysyvän työpaikan ja vaikutus myöhempään palkkaan oli merkittävä. Pätkätyöt näyttävät toimivan ponnahduslautana pysyviin työpaikkoihin.
Työttömien ”aktivointi” työttömyysturvaa leikkaamalla ja sen saantiehtoja kiristämällä ei tuonut tulosta. Myöskään kokeilut työnantajamaksujen alentamisesta eivät parantaneet työllisyyttä. 1990-luvun toimilla lisättiin sen sijaan työttömien köyhyyttä ja edistettiin mahdollisesti jopa nuorten syrjäytymistä.
KAI HIRVASNORO
Lokakuussa 2004 Suomessa saavutettiin merkittävä rajapyykki. Ensimmäisen kerran lähes viiteentoista vuoteen työttömyysaste alitti euroalueen keskimääräisen työttömyyden. Nyt työttömyysaste Suomessa on noin kahdeksan prosenttia, ja Tilastokeskuksen mittareilla työttömiä on runsaat 200 000.
Työtä vailla olemisen laajuus on sitten kokonaan toinen juttu. Kun otetaan huomioon ns. laaja työttömyys, niin työtä vailla olevia olikin 426 000 vuonna 2004. Laaja työttömyysaste oli 16 prosenttia.
”Virallisten” työttömien lisäksi 100 000 suomalaista luokitellaan piilotyöttömiksi. He ovat ikääntyneitä pitkäaikaistyöttömiä ja työttömyyseläkettä odottavia, jotka eivät enää hae aktiivisesti työtä.
47 000 suomalaista on työttömyyseläkkeellä, ja erilaisilla toimenpiteillä 90 000.
Joka kuukausi alkaa 60 000 uutta työttömyysjaksoa eli 800 000 suomalaiselle kertyy vuosittain ainakin lyhyt kokemus työttömyydestä. Nyt työttömiksi jäävien työttömyysjaksot jäävät yleensä lyhyiksi, mutta jopa 170 000 suomalaista on ollut työtä vailla lamasta lähtien. Ja sen päättymisestäkin on jo yli kymmenen vuotta.
Vaikka elinkeinoelämä puhuu nykyisin vain työvoimapulasta, niin työttömyyskin on edelleen hoitamatta. Sitä on yritetty ratkaista työttömyysturvaa heikentämällä, positiivisilla kannustimilla, kepeillä ja verokokeiluilla, mutta mikään ei tunnu auttavan. Ja ratkaisuja odotellessa varsinkin pitkäaikaistyöttömien köyhyys lisääntyy ja syvenee.
Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisi maanantaina kirjan Työttömyys – Talouspoliittisia puheenvuoroja. Artikkelikokoelma vetää yhteen lähes kaiken sen tiedon, mitä suomalaisesta työttömyydestä tänään tiedetään ja arvioi myös 1990-luvulla aloitettujen kannustimien onnistumista.
Työttömien kuilu
syvenee edelleen
Työttömyysturvan saantiehtoja kiristettiin ja tasoa alennettiin useampaan kertaan viime vuosikymmenellä. Vaikutukset työllisyyteen olivat olemattomat, mutta tuloerojen kasvattaminen sai vauhtia. Lamaan asti peruspäivärahan kasvu vastasi palkansaajien ansiokehitystä, mutta laman aikana kuilu alkoi kasvaa. Työttömien ansiotaso suhteessa palkansaajiin on laskenut selvästi.
Vuonna 1985 peruspäiväraha oli 19,16 euroa, nyt runsaat 23 euroa. Päivärahaa ei korotettu vuosina 1991, 1994, 1995, 1996 ja 1997. Sen reaaliarvo on vuoden 1991 tasolla. Silloin peruspäiväraha oli 26,4 prosenttia keskiansioista, viime vuonna enää 20,6 prosenttia.
Peruspäivärahasta on tullut työttömien pääasiallinen toimeentulon lähde, sillä suurin osa työttömistä on pudonnut pois ansiosidonnaiselta, jonka senkin ehtoja muutettiin laman aikana ja sen jälkeen moneen kertaan.
Työttömyyskorvauksen tason vaikutusta työttömyyden kestoon ei ole juuri tutkittu, vaikka heikentämisiä perusteltiin juuri työhön kannustamisella. Laman aikana tehdyn tutkimuksen perusteella ansiosidonnaiselta työllistyttiin huomattavasti nopeammin, vaikka asian luulisi olevan päinvastoin. Luulisi, että juuri huono peruspäiväraha kannustaisi työttömiä etsimään parempia ansioita.
Työttömien
verotus kiristyi
Säännöllisessä palkkatyössä olevien lama päättyi suhteellisen nopeasti. Reaalitulot ylittivät vuoden 1990 tason jo vuonna 1996.
Samaan aikaan työttömien tulonsiirrot polkivat paikallaan tai laskivat. Työttömien huonoa asemaa korosti vielä verotuksen progressiivisuuden muutos: Työttömien verotus kiristyi suhteessa ansiotyössä oleviin. Vuonna 2003 köyhiä oli lähes kaksinkertainen määrä vuoteen 1990 verrattuna. Vuonna 2002 pitkäaikaistyöttömistä köyhiä oli joka kolmas.
Juuri pitkäaikaistyöttömyyden räjähdysmäinen kasvu oli laman erikoispiirre aiempiin vuosikymmeniin verrattuna. 1990-luvun alkuun asti voimassa ollut työllistämisvelvoite katkaisi lähes kaikki työttömyysjaksot alle vuodessa. Työttömyyseläkeputkeen pääsi 53-vuotiaana.
Heikennysten vaikutus alkoi näkyä vuonna 1992. Pitkäaikaistyöttömien osuus nousi parissa vuodessa alle 5 prosentista 30 prosenttiin. Vuoden 1991 alussa 2 prosenttia työttömistä oli ollut yli vuoden työtä vailla. Ennätys saavutettiin vuonna 1995, jolloin päädyttiin 31 prosentin tasolle. Vuosikymmenen lopun voimakas nousukausi ei juuri muuttanut tilannetta, vaan pitkäaikaistyöttömyyden suuri taso on pysynyt lähes ennallaan.
Erityisen kohtalokasta oli jäädä työttömäksi 1992–1994, jolloin pitkäaikaistyöttömyyteen juuttui heistä joka neljäs. Vuonna 1999 pitkäaikaistyöttömyys odotti enää kymmenesosaa työttömiksi jääneistä.
Kannustetut nuoret
katosivat jonnekin
Työttömien kannustamisesta ja työttömyysturvan vastikkeellisuudesta ensimmäisiä esimerkkejä olivat vuosien 1996 ja 1997 uudistukset, joilla nuorten oikeutta työttömyysturvaan leikattiin. Ensin evättiin ensimmäistä kertaa työmarkkinoille tulevilta alle 20-vuotiailta, sitten alle 25-vuotiailta oikeus työmarkkinatukeen, jos heillä ei ollut ammatillista koulutusta eivätkä he osallistuneet työvoimapolitiikan toimenpiteisiin.
Samantapainen on tämän vuoden alussa voimaan tullut laki pitkäaikaistyöttömien yhteiskuntatakuusta. 500 päivää työmarkkinatukea saanut menettää oikeuden työttömyysturvaan, jos kieltäytyy osallistumasta tarjottuihin toimenpiteisiin. Oikeuden työttömyysturvaan saa takaisin vasta osallistumalla aktiivitoimiin tai olemalla työssä viisi kuukautta.
Onnistuiko leikkaus? Mitä nuorille tapahtui kymmenen vuotta sitten tehdyn uudistuksen jälkeen?
Se on selvä, että työmarkkinatukea saavien alle 25-vuotiaiden osuus putosi selvästi. Työmarkkinatukea saavien alle 25-vuotiaiden osuus puolittui kolmessa vuodessa.
Ensimmäisenä tulee mieleen, että tämä johtui voimakkaasta nousukaudesta ja työllisyyden paranemisesta, mihin nuoret pääsivät nopeimmin kiinni.Kansaneläkelaitoksen tutkijan Ulla Hämäläisen mukaan näin ei kuitenkaan ilmeisesti käynyt.
Lakimuutoksella oli monta hyvää tavoitetta. Työttömyyden piti laskea henkilöiden aktivoituessa ja aktiiviseen työvoimapolitiikkaan osallistumisen lisääntyä.
Sen sijaan osa lain kohderyhmästä siirtyikin kokonaan työvoiman ulkopuolelle. Työttömäksi työnhakijaksi ei enää kannattanut ilmoittautua, koska työttömyysturvaa ei ollut saatavilla ja jos aktivointitoimet koettiin rangaistukseksi. Osa aktivoitui piilotyöttömyydestä opiskelijoiksi, mutta kumpi oli valtavirta, aktivoituminen vai järjestelmästä kokonaan katoaminen, sitä ei tiedetä.
Säästöä enemmän,
aktivointia vähemmän
Se kuitenkin tiedetään, että ”kannustamisen” työllisyysvaikutus jäi lähes olemattomaksi.
Mitä se aktivointi sitten käytännössä oli?
Nuorten kohdalla selvänä painopisteenä oli harjoittelu työmarkkinatuella ilman työsuhdetta. Tutkimusten mukaan se on myös tehottominta aktivointia.
Lakia säädettäessä puhuttiin kepistä ja porkkanasta. Painopiste oli kepityksessä, sillä lain vaikutus oli suurempi valtion menojen säästämisessä kuin aktivointitoimien lisäämisen aiheuttamassa menojen kasvussa.
Kun syrjäytymisen estämisen tavoitteena on pitää nuoret edes jonkin hallinnonalan piirissä, niin ”kannustaminen” saattoi kaiken kaikkiaan jopa viedä päinvastaiseen suuntaan.
Ulla Hämäläinen ei odota tämän parempia tuloksia myöskään nyt tammikuussa voimaan tulleelta pitkäaikaistyöttömien yhteiskuntatakuulta. Syitä on monia. Aktivoinnin vaikutukset ovat todennäköisesti suuremmat kouluttamattomilla nuorilla kuin aikuisilla pitkäaikaistyöttömillä. Nuoret liikkuvat työmarkkinoilla aikuisia herkemmin. Kynnys hakeutua pitkäaikaiseen ammatilliseen koulutukseen kasvaa iän myötä.
Verokokeilulla
ei vaikutuksia
Veronkevennyksiä pidetään usein lähes automaattisena lääkkeenä työttömyyteen. Tulokset todellisesta kokeilusta eivät tällaista käsitystä tue.
Suomessa on kokeiltu eläkemaksujen porrastusta työntekijän iän mukaan sekä Lapissa vuodesta 2003 alkaen työnantajan vapauttamista sosiaaliturvamaksuista. Jälkimmäinen on voimassa lisäksi saaristokunnissa. Työnantajamaksut alenevat kokeilukunnissa 3–6 prosenttiyksikköä.
Tutkimuksen mukaan kokeilulla ei ole ollut juuri mitään vaikutusta alueen työllisyyteen.
Ruotsissa samanlainen kokeilu työnantajamaksuilla tehtiin jo 1984–1986. Siellä työnantajan veroluonteisia maksuja alennettiin kymmenellä prosenttiyksiköllä ja nostettiin vielä työllistämistukea 10 000 kruunulla uutta työntekijää kohden.
Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan tälläkään kokeilulla ei ollut mitään positiivisia työllisyysvaikutuksia.
Kirjan sanoma on siis perin lohduton. Suomessa työttömyys on huomattavasti pahempi ongelma kuin muissa Pohjoismaissa ja pitkäaikaistyöttömyys on juuttunut paikoilleen.
Työtunnit Suomessa
Euroopan huipulla
Euroopan tunnetuimpiin työmarkkinatutkijoihin kuuluva brittiläinen professori Stephen Nickell luetteli maanantaina Palkansaajien tutkimuslaitoksen seminaarissa lisää suomalaisen työttömyyden erityispiirteitä: Nuorisotyöttömyys on erityisen korkea ja varsinkin työikäisten miesten työllisyys erityisen matala.
Työssäkäyvät taas poltetaan loppuun. Keskimääräiset työtunnit vuodessa ovat Suomessa länsieurooppalaisista OECD-maista kolmanneksi korkeimmat. Vuonna 2004 Suomessa tehtiin töitä keskimäärin 1 688 tuntia. Suomen edellä olivat vain Espanja ja Portugali. Esimerkiksi Hollannissa, missä työttömyysaste oli melko tarkalleen puolet suomalaisesta, töissä oltiin vain 1 357 tuntia vuodessa.
Ainoa viime vuosikymmenen suuri muutos, jolla näyttää olevan selviä positiivisia työllisyysvaikutuksia, ovat paljon parjatut pätkätyöt. Niitä muuten tehdään nykyään Suomessa kolmanneksi eniten vanhoista EU-maista Espanja ja Portugalin jälkeen. Vuonna 2004 määräaikaisissa työsuhteissa työskenteli 334 000 palkansaajaa eli 16 prosenttia. Pätkätyöläisten määrä lisääntyi 100 000:lla kymmenessä vuodessa. Toissa vuonna uusista työsuhteista jo yli puolet oli määräaikaisia.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkijan Merja Kauhasen mukaan näyttää todella olevan niin, että työttömän kannattaa ottaa ennemmin vastaan vaikka pätkätöitä kuin olla kokonaan työtön. Määräaikaisissa työsuhteissa olleet saivat kokonaan työttömiä huomattavasti useammin pysyvän työpaikan ja vaikutus myöhempään palkkaan oli merkittävä. Pätkätyöt näyttävät toimivan ponnahduslautana pysyviin työpaikkoihin.
posted by Kai Hirvasnoro at 3:22 ip.
3 Comments:
16 prosenttia on PT:n ilmoittama luku ja vuodelta 2004. 2-3 prosenttiyksikön lasku vuoteen 2005 mennessä lienee ihan mahdollinen, onhan työttömyys kuitenkin laskenut ja vanhemmasta päästä porukkaa siirtynyt eläkkeelle. Joka tapauksessa työttömyys on hirmuinen ongelma, mutta siitä ei enää puhuta ja sitä pidetään hoidettuna asiana.
Sailas totesi 22.3.2006 Raha- ja terveys seminaarissa, että Suomi ei ole ollut hyvinvointivaltio enää 15 vuoteen.
"Maata jossa 15 % työvoimasta on joko työttömänä, tukityöllistettynä tai työttömyyyseläkkeellä, ei voida pitää hyvinvointivaltiona", näin hän totesi.
Tuo 15 % on toduudenmukaisin työttömyysprosentti minkä olen kuullut hallitusta lähellä olevalta virkamieheltä, mutta edelleen hiukan kaunisteltu luku arvelen.
Luulen, että se on aika oikea luku, jos toissa vuonna laaja työttömyys oli 16 prosenttia. Työttömyys on kuitenkin jatkuvasti alentunut.
Sailas tietysti puhuu asiasta osoittaakseen työttömien olevan suurelta osin työhaluttomia.
Lähetä kommentti
<< Home