W -hän lähtee

Linkki: Kansan Uutisten Viikkolehti 16.1. 2009

Valehtelisin jos väittäisin, etteivät menneet kahdeksan vuotta ole olleet toimittajan laatuaikaa. Niin paljon tuhoa ja inhimillistä kärsimystä kuin hän saikin aikaan, niin Teksasin hyvän perheen hölmö poika oli mahtava jutunaihe.

Ja kyllä niitä juttuja syntyikin. KU:n arkistosta löytyy yli 800 juttua George W. Bushista kymmenen vuoden ajalta. Ensimmäinen syntyi nimittäin jo marraskuussa 1998, jolloin ulkomaantoimittaja Arto Huovinen tarkasteli republikaanien pientä tappiota kongressin välivaaleissa. Jutussa pohdittiin sen vaikutuksia myös vuoden 2000 presidentinvaaleihin. Vahvimmaksi republikaanien ehdokkaaksi oli noussut maltillisiin lukeutuva Teksasin kuvernööri George W. Bush.

Tämäkin kannattaa muistaa. Bush ei ollut pahin mahdollinen republikaani Yhdysvaltain presidentiksi 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle.

Hyvin suppea valikoima KU:n Bush-juttuja on nyt julkaistu uudelleen verkkosivuilla.

Vuodet W:n kanssa olivat toimittajan kannalta niin herkullisia siksi, ettei mikään epäinhimillinen ollut hänelle vierasta. Mehukkaita juttuja siis riitti viikosta ja vuodesta toiseen. Tahattoman komiikan vaikutelmalta ei voinut välttyä, vaikka taustalla oli käsittämättömän tuhon aiheuttaminen.

Bush valehteli ummet ja lammet eikä edes yrittänyt peitellä tietämättömyyttään.
Michael Mooren Fahrenheit 9/11-dokumentissa nähdään, miten hilpeästi hän virnistelee pari minuuttia ennen kuin julistaa sodan Irakia vastaan alkaneeksi. Velikulta vitsailee lähettäessään risteilyohjukset tuhoamaan elämää toisella puolella maapalloa.

Ja kaiken jälkeen suloinen ymmärtämättömyys kaikesta pahasta, mitä tuli tehtyä. Sen ovat George W. Bushin viimeiset haastattelut osoittaneet.

Joko hän ei vieläkään tajua kautensa saldoa tai sitten hän on Oscar-luokan näyttelijä. Ehkä hän yön hiljaisina hetkinä herää kylmässä hiessä: painajaisiin tulivat taas kaikki ne silpoutuneet ruumiit ja kidutetut ihmiset, joiden kohtalo oli viime kädessä Yhdysvaltain presidentin käsissä.

George W. Bushin kahdeksan vuotta presidenttinä oli niin uskomaton ajanjakso, että jos sellaisen olisi ennalta kirjoittanut yksi yhteen romaaniksi tai elokuvakäsikirjoitukseksi, niin kaikki kriitikot olisivat lytänneet tällaisen yliampuvan fantasian.

Jo presidenttiyden alku oli liian uskomaton voidakseen olla totta. Vaalit voittaa mies, joka saa vähemmän ääniä kuin kilpailijansa ja ratkaisevat äänet löytyvät osavaltiosta, jota hänen veljensä johtaa.

Bushin kauteen sisältyi melkein koko maailman tuntema myötätunto Yhdysvaltoja kohtaan syksyllä 2001 ja sen täydellinen romahdus parissa vuodessa. Maata alettiin pitää suurimpana uhkana maailmanrauhalle, paljon suurempana kuin ”pahan akselia”, josta Bush itse pauhasi.

Kohta kuusi vuotta kestäneeseen sotaan Irakissa mentiin jonkinlaisen hurmoksen vallassa ajattelematta sen todellisia kustannuksia tai jälkihoitoa. Kongressille uskoteltiin, että kyseessä on muutaman kuukauden keikka, joka rahoittaa itse itsensä Irakin mittavilla öljytuloilla.

Bill Clintonilta George W. Bush peri ylijäämäisen budjetin. Kahdessa vuodessa Bush oli sodilla ja veronkevennyksillä saanut aikaan 500 miljardin dollarin vajeen. Valkoinen talo määritteli silloin kriisirajaksi 600 miljardia, jota ei ylitetä. Tänä vuonna vaje ylittää 1 000 miljardin dollarin rajapyykin ilman, että mukaan on edes laskettu Barack Obaman jättiläismäistä elvytyspakettia.

Oma lukunsa oli Bushin oma perhe ja sen lähipiiri, joka kääri aiemmin suvun mustana lampaana tunnetun W:n ansiosta muhkeat sotavoitot. Niin kuin nyt Bushin Bucky-setä, joka rahasti puolustusvälineteollisuuden optioitaan juuri oikeaan aikaan tai monet perheystävät ja isä-Bushin hallinnon vaikuttajat, jotka istuivat poika-Bushin kampanjaa rahoittaneissa yhtiöissä ja käärivät sitten mukavat rahat, kun Irakin sota oli menestys näille samoille yhtiöille.

Ehkä George W. Bushia ajoi eteenpäin yksinkertaisesti halu näyttää isälleen, että hänestä on johonkin.

Isä George H.W. Bush oli toisen maailmansodan veteraani, mutta poika Bush katosi 1970-luvulla jonnekin Teksasin kansalliskaartista ennen sopimuksensa loppua.

Isä johti CIA:ta ja sitten koko maata. Poika juopotteli ja onnistui roikkumaan liike-elämässä vain isänsä suhteiden avulla kunnes ponnisti politiikkaan.

Siinäkö kaiken selitys? Isän pitkä varjo.