lauantaina, tammikuuta 10, 2009

Bushin hallinnon viimeinen virhe Gazan sodan siemen



Yhdysvallat on itse ollut sytyttämässä useimpia niistä liekeistä, joita se terrorismin vastaisen taistelun nimissä yrittää sammuttaa. Sota Gazassa ei ole poikkeus. Bushin hallinto sai aikaan palestiinalaisten sisällissodan, jonka seurauksena Israelin kammoama Hamas johtaa yksin Gazaa.

KAI HIRVASNORO

Israelin hyökkäys Gazaan on nyt kestänyt kaksi viikkoa.

Tämänkertaisen sodan perimmäinen syy ei löydy Hamasin ampumista raketeista Israeliin, vaan Yhdysvaltain hallinnon uhkapelistä, jolla se runsas vuosi sitten yritti aseellisesti syrjäyttää rehelliset vaalit voittaneen Hamasin vallasta. Tapahtumat muistuttivat 1980-luvun Iran-Contra-skandaalia ja osa pelimiehistäkin oli samoja.

Uhkapelin seurauksena palestiinalaisten välillä käytiin lyhyt sisällissota kesällä 2007 ja sen seurauksena lännessä terroristijärjestöksi laskettu Hamas pitää yksin valtaa nyt sotanäyttämönä olevassa Gazassa.

Julmaa ironiaa tässä on se, että islamistinen Hamas nousi vasemmistolaisen Fatah-liikkeen haastajaksi 1980-luvun alussa Israelin ja Yhdysvaltojen tuella. Silloin ne laskivat, että palestiinalaisten on parempi rukoilla moskeijoissaan kuin osallistua vasemmistoviritteiseen kansanliikkeeseen Israelin miehitystä vastaan.

Saudi-Arabian kautta Hamasille kanavoitiin varoja, joilla se saattoi perustaa suosionsa pohjana olevia sosiaaliohjelmia, kouluja ja klinikoita.

Bush halusi
Arafatin syrjään

2000-luvun alussa tuore presidentti Geoge W. Bush halusi päästä eroon silloin palestiinalaisia johtaneesta Jasser Arafatista. Arafatia syytettiin edellisen presidentin Bill Clintonin rauhanhankkeiden kaatamisesta ja uudesta palestiinalaisten kansannoususta. Kesäkuussa 2002 Bush ilmoitti, että palestiinalaisten on pidettävä vaalit, joissa he valitsevat itselleen uudet terrorismista vapaat johtajat. Yksinvaltaisen Arafatin tilalle on saatava parlamentti.

Arafat kuoli vuonna 2004.

Tammikuussa 2006 järjestetyissä vaaleissa voittajia eivät olleetkaan uuden presidentin Mahmud Abbasin ”maltilliset”, vaan kovan linjan Hamas, joka sai 56 prosenttia parlamentin paikoista ja oikeuden valita joukoistaan pääministeri. Aiemmin palestiinalaishallinnossa ei tunnettu pääministerin virkaa. Se otettiin käyttöön Yhdysvaltain vaatimuksesta, koska silläkin tavalla oli mahdollista kaivaa maata Jasser Arafatin jalkojen alta.

Bush halusi
Hamasin syrjään

”Väärän” vaalituloksen myötä Bushin hallinto muutti taas mieltään. Hamas oli raivattava tieltä ja Fatah takaisin valtaan. Ensin Hamasin johtamaa hallitusta painostettiin ja sitten se asetettiin taloussaartoon. Tämä syöksi tavalliset palestiinalaiset kurjuuteen, kun työpaikkoja suljettiin ja palkat jäivät maksamatta.

Lokakuussa 2006 Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice tapasi presidentti Mahmud Abbasin Ramallahissa. Ricen viesti kuului, ettei Hamasin kansainvälinen saarto toimi. Siksi palestiinalaispresidentin on ryhdyttävä toimiin hallituksen kaatamiseksi ja uusien vaalien järjestämiseksi. Abbas lupasi, mutta ei Ricen vaatimassa kahdessa viikossa.

Muutama viikko myöhemmin Yhdysvaltain ulkoministeriö lähetti Abbasin puheille Jake Walles -nimisen diplomaatin Jerusalemin konsulaatista. Walles oli saanut ministeriöstä mukaansa ”talking points” -muistion, jossa Abbasia kehotettiin ryhtymään nopeisiin toimiin Hamasin syrjäyttämiseksi. Viime kädessä presidentin oli määrä julistaa hätätila palestiinalaisvaltioon ja asettaa hätätilahallitus.

Koska kaikki tiesivät tällaisen uhkavaatimuksen johtavan verenvuodatukseen, Yhdysvallat lupasi lisäksi voimistaa Fatahin turvallisuusjoukkoja ”poliittisesti ja materiaalisesti.”
Aseita Egyptinkautta Fatahille

Hamas ja Fatah taistelivat vallasta koko syksyn 2006. Vuoden lopussa Yhdysvallat lupasi yli 80 miljoonaa dollaria Fatahin turvallisuusjoukkojen vahvistamiseen ”terrorististen rakenteiden hajottamiseksi sekä lain ja järjestyksen palauttamiseksi Länsirannalla ja Gazassa.”

Rahoja ei kuitenkaan saatu perille. Ne pysähtyivät Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen, jossa epäiltiin aseiden ja muun materiaaliavun kääntyvän lopulta palestiinalaisten käsissä Israelia vastaan. Huhtikuussa 2007 Bushin hallinto sai läpi pienemmän apupaketin sillä ehdolla, ettei siihen sisälly aseita.

Väliajan Bushin hallinto oli käyttänyt muiden teiden etsimiseen asetoimituksille.
Ulkoministeriölle annettiin tehtäväksi tehdä mitä tahansa, jotta Fatah pystyy lyömään Hamasin sotilaallisesti. Jo vuoden 2006 lopulla Condoleezza Rice oli aloittanut Egyptin, Jordanian, Saudi-Arabian sekä Arabiemiraattien taivuttelun Fatahin jäsenien sotilaskoulutukseen ja asevarusteluun.

Bushin hallinnossa turvallisuusneuvonantaja Elliot Abramsilla oli jo Iran-Contra-ajoilta kokemusta siitä, miten ystäviä aseistetaan ohi kongressin määräysten.

Ensimmäiset asekuljetukset Egyptistä Gazaan ja Fatahin turvallisuusjoukoille tulivat perille joulukuussa 2006. Israelin tieten ja luvalla.

B-suunnitelmana
vallankaappaus

Fatahin ja Hamasin taistelut kiihtyivät helmikuun 2007 alussa. Sisällissodan välttämiseksi presidentti Mahmud Abbas ja pääministeri Ismail Hania pääsivät sopimukseen, jonka mukaan Fatah saa omia ministereitään Hanian johtamaan hallitukseen.

Yhdysvaltain ulkoministeriölle yhtenäisyyshallitus ei sopinut. Alettiin valmistella B-suunnitelmaa, jonka tavoitteena oli asettaa uusi palestiinalaishallitus valtaan vuoden 2007 loppuun mennessä. Tässä tarkoituksessa Yhdysvallat sitoutui siihen, että arabimaissa koulutetaan 6-9 kuukauden kuluessa 15 000 miestä Abbasin tueksi ottamaan valta Hamasilta. Lisäksi oli määrä erikoiskouluttaa 4 700 miestä Jordaniassa ja Egyptissä.

Huhtikuun lopulla suunnitelma vuoti julkisuuteen. Hamasin näkökulmasta kysymyksessä oli Yhdysvaltain tukema aseellinen vallankaappaus. Väkivaltaisuudet alkoivat uudelleen ja kiihtyivät toukokuun puolivälissä, kun 500 uutta Egyptissä koulutettua Fatahin sotilasta uusine aseineen saapui Gazaan.

Kesäkuun alussa toinen uutisvuoto sytytti täysmittaisen sisällissodan. Israelilainen Haaretz-lehti kertoi Abbasin ja Yhdysvaltain pyytäneen Israelia hyväksymään suuren asekuljetuksen Egyptistä Gazaan.

Hamasin ja Fatahin lopullinen välienselvittely Gazassa oli ohi alle viikossa kesällä 2007. Sen seurauksena Hamas valtasi palestiinalaisten hallintorakennukset Gazassa ja karkotti Fatahin alueelta.

Hamasin yksinvalta sai Israelin tiukentamaan alueen saartoa. 90 prosenttia Gazan tehtaista ja työpaikoista oli konkurssissa vuoden loppuun mennessä. Kansa köyhtyi ja radikalisoitui. Ja Fatahille tarkoitetut uudet aseet päätyivät Hamasin haltuun.

Uusi erä kostonkierteessä oli valmis alkamaan.