torstaina, joulukuuta 25, 2008

Lännen nopein kohtaa voittajansa (Hetket jotka jäivät 19)


John Ford vai Howard Hawks? Kumpi on maailman kaikkien aikojen paras elokuvaohjaaja?
Kummallakin on kannattajansa, mutta Hawksilla oli aikoinaan maine, että hän on ohjannut maailman parhaan elokuvan jokaisessa lajityypissä. Mutta onko esimerkiksi maailman paras länkkäri Hawksin Punainen virta vai Fordin Etsijät?
John Fordia ja Howard Hawksia yhdisti muun muassa mieltyminen samoihin näyttelijöihin, etenkin tietysti John Wayneen. "En tiennytkään, että tuo iso paskiainen osaa näytellä", Fordin kerrotaan murisseen seuratessaan juuri Punaisen virran kuvauksia lähes kymmenen vuotta sen jälkeen, kun hän itse oli tehnyt Waynesta tähden elokuvassa Hyökkäys erämaassa.
Howard Hawksin kuningaswesternissä Rio Bravo (1959) nähdään kaksikon yhteisestä tallista John Waynen lisäksi Walter Brennan ja Ward Bond. Myös Harry Carey Jr. oli mukana elokuvassa, mutta hänen osuutensa eivät päätyneet valmiiseen filmiin.
Rio Bravossahan sheriffi John T. Chance (Wayne) pitää epätoivoisesti puoliaan rosvojoukkoa vastaan apunaan juoppo sheriffi Dude (Dean Martin), jalkaansa klenkkaava vanha Stumpy (Brennan) ja nuori pyssysankari Colorado (Ricky Nelson).
Rosvoistahan aina selvitään, mutta entäs kohtalokkaasta naisesta, joka hawksilaiseen tapaan on vahva ja itsetuntoinen tapaus, miesten veroinen toimija eikä seinäkoriste? Sellainen on kapakkalaulaja Feathers (Angie Dickinson), jolle lännen nopeinkaan sheriffi ei pärjää.
Feathers: Luulin, ettet koskaan sano sitä.
Chance: Sano mitä?
Feathers: Että rakastat minua.
Chance: Sanoin tulleeni pidättämään sinut.
Feathers: Tiedät kyllä, että se on sama asia.