Kapitalismin Berliinin muuri
(Kansan Uutisten Viikkolehti 17.10. 2008)
KAI HIRVASNORO
Wall Streetin ja koko maailman finanssimarkkinoiden romahdusta ei voi selittää vain korruptiolla ja ahneudella. Kyseessä oli kokonaisen ideologian, uusliberalismin, haaksirikko.
Näin pohti pari viikkoa sitten tuhokapitalismia tutkinut toimittaja Naomi Klein parhaassa mahdollisessa paikassa. Hänet oli kutsuttu puhumaan Chicagon yliopistoon tilaisuuteen, jossa vastustettiin Milton Friedmanin nimeä kantavan instituutin perustamista yliopiston yhteyteen.
Milton Friedman oli Chicagon yliopiston taloustieteen professori ja nykyisen kriisin Kleinin mukaan aiheuttaneen uusliberalismin keskeisin ideologi. Naomi Klein pääsi siis tuoreeltaan analysoimaan käynnissä olevaa rahoitusmarkkinoiden kriisiä todellisessa sylttytehtaassa.
”Aatteilla on
seurauksensa”
Milton Friedman kuoli marraskuussa 2006. Neljä vuotta aiemmin Valkoisessa talossa vietettiin hänen 90-vuotisjuhliaan. Niissä puhunut puolustusministeri Donald Rumsfeld kehui Friedmanin olevan elävä esimerkki siitä, että aatteet vaikuttavat ja niillä on seurauksensa.
Naomi Klein sanoi nyt, että Friedmanin aatteilla on toden totta ollut seurauksensa ja ne ovat nyt kaikkien nähtävillä. Siksi finanssikriisin pitäisi merkitä Friedmanin ja Chicagon koulukunnan aatteille samaa kuin Berliinin muurin kaatuminen kommunismille. Kyseessä oli yhden ideologian loppu.
Ronald Reaganin presidenttikaudesta alkaen nyt konkurssiin menneen ideologian sisältönä oli ahneuden voimien vapauttaminen ja valtion sääntelyn purkaminen, hän luonnehti.
– Olemme eläneet aikamme menestyksekkäimmän vapautusliikkeen aikakautta. Sen sisältönä oli pääomien kasautumisen vapauttaminen kaikista rajoituksista.
Fundamentalistit
rakastuivat teoriaan
Naomi Klein selitti uusliberalististen oppien menestystä Milton Friedmanin taidoilla. Monien fundamentalistien tapaan hänkin sai ihmiset rakastumaan teoriassa täydelliseen systeemiin.
Chicagon koulukunta myös onnistui luomaan taloustieteestä kuvan fysiikan ja kemian kaltaisena kovana tieteenä, jonka tuloksia ei voi kyseenalaistaa. On vain yksi oikea totuus. Ja piste.
Todellisessa maailmassa, oikeassa todellisuudessa tämäkään utopia ei pitänyt niin kuin ei mikään utopia. Ja totuuksia olikin useampia.
Naomi Klein sanoi, että tämän hetken vasemmistolaisin kolkka maailmassa on Latinalainen Amerikka. Juuri se manner, missä Chicagon koulukunnan oppeja ensi kerran kokeiltiin käytännössä. Eteläamerikkalaisia nuoria alettiin 1950-luvulla kouluttaa Chicagon yliopistossa vastaiskuna mantereen silloisia vasemmistovirtauksia kohtaan.
Ja nyt vasemmiston opit ovat uudelleen nousussa Latinalaisessa Amerikassa, ja tällä kertaa kyseessä on vastaisku Yhdysvalloista tuodulle uusliberalismille, Klein tulkitsi.
Bushin hallinto on pahinta, mitä Friedmanin seuraajille on tapahtunut, hän sanoi.
Maine meni, mutta
henki pihisee
Mutta onko uusliberalistinen kapitalismi nyt kuollut ja kuopattu?
Naomi Kleinin mielestä ei. Se on vain horroksessa ja saattaa tulla ryminällä takaisin, kun aika on kypsä.
Klein perusteli tätä ei vain Bushin hallinnon seuraajalleen jättämällä taloudellisella katastrofilla, vaan myös sen jättiläismäisellä 700 miljardin dollarin pelastuspaketilla. Kun aika tästä vähän kypsyy, niin markkinaliberalistiset ajatushautomot uudistavat uskontunnustuksensa sen puolesta, että Yhdysvaltojen on leikattava veroja, vähennettävä talouden sääntelyä eikä sosiaaliturvaankaan enää ole varaa valtavan velan vuoksi.
Ideologia on siis kaukana kuolleesta, Naomi Klein varoitti.
Kaukana kuolleesta, vaikka friedmanismista on hänen mukaansa suora linkki käynnissä olevaan kriisiin:
– Milton Friedmania pidetään hyvin yleisesti talouden sääntelyn purkamisen kummisetänä. Tämän ideologian perusteella finanssisektori muutettiin siksi kasinoksi, miksi se nyt on paljastunut.
Nyt kriisiä ratkaistaan Kleinin mukaan tavalla, joka johtaa aina vain suurempien pankkien syntyyn. Ja lopulta ne ovat liian suuria epäonnistumaan ja kaatumaan. Valtion ja valtioiden on pidettävä ne pystyssä hinnalla millä hyvänsä.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home