Jens Lapidus kertoo Tukholman rikkaiden nuorten elämäntapavallankumouksesta

(Kansan Uutisten Viikkolehti 3.10. 2008)

Rahaa on ja kaikkien on se nähtävä. Merkkituotteet viestivät, että minä olen minä. Ja perässä tulee kovan luokan rikollisuus. Tervetuloa toisenlaiseen Ruotsiin.

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Ruotsalainen dekkari on jo käsite, mutta tukholmalainen asianajaja Jens Lapidus sinkoaa sen kokonaan uusiin sfääreihin esikoisellaan Rahalla saa (Like, suomentanut Anu Koivunen).

Tosin Rahalla saa on dekkari vain siinä mielessä, että kirja kertoo rikoksista. Oikeammin kyseessä on vetävä ja silmiä aukova romaani Tukholman rikkaiden nuorten elämäntapavallankumouksesta.

Se kertoo yhteiskunnan siitä puolesta, jossa rahalla saa ja rahaa pitää sekä käyttää että näyttää.

Ja kun jetsetiä leikitään ja isoa rahaa liikkuu, niin perässä tulee rikollisuus. Kokaiini on se liima, joka yhdistää Paris Hiltonin ja Beckhamin palloilupariskunnan elämää jäljittelevät nuoret aikuiset rikollisiin piireihin.

Alamaailma

sisältä päin

Rahalla saa -kirjan kohdalla ei oikeastaan pitäisi edes mainita ruotsalaista dekkaria, koska nyt on kyse ihan muusta. Kirjassa ei ole alakuloista myöhäiskeski-ikäistä poliisimiestä selvittämässä murhaa. Itse asiassa siinä ei ole ollenkaan poliisia.

Jens Lapidus tarkkailee ja kuvaa sen sijaan Tukholman alamaailmaa sen omasta näkökulmasta.

Yhdet silmät kuuluvat serbialaiselle Mradolle, joka hakkaa ja tarvittaessa myös tappaa ihmisiä balkanilaista mafiaa johtavan Radovanin toimeksiannosta. Samaan aikaan Mrado kuitenkin epäilee tekojensa oikeutusta ja ikävöi pientä tytärtään. Toista näkökulmaa edustaa serbien pettämä chileläispakolaisen poika Jorge, joka hautoo kostoa.

Uudenlaista ruotsalaista elämäntapaa taas edustaa maalta Tukholmaan muuttanut JW, köyhä opiskelija joka salaa taustansa ja ajaa pimeää taksia rahoittaakseen luksusiltansa snobikavereidensa kanssa kaupungin kuumimmissa klubeissa. Porukan flirttailu kokaiinin kanssa saa JW:n ajattelemaan, että elämässä voisi päästä kiinni isoihin rahoihin ja huipulle oikeastikin.

Näin se menee

oikeastikin

Rahalla saa on realistinen ja äärimmäisen kovaotteinen tarina, sukua kreikkalaisille tragedioille siinä mielessä, että lukija tietää heti lähdössä tämän päättyvän huonosti.

Realismi on kotoisin Jens Lapiduksen ammatista. Rikosasianajajana hän tietää, mistä puhuu. Tärkein huumeiden reitti Ruotsiin on Arlandan lentokenttä ja sieltä on kotoisin moni hänen työtehtävänsäkin. Kuvaukset kokaiinin salakuljetuksesta on tehty niin kuin se oikeastikin menee.

Tyyli taas on perua amerikkalaisista rikosromaaneista, joita Lapidus lukee mieluummin kuin ruotsalaisia. James Ellroy, Raymond Chandler ja Elmore Leonard ovat nimiä, jotka kertovat kaiken asian harrastajille. Oman mahdollisesti kolmiosaiseksi kasvavan sarjansa Lapidus on nimennyt Stockholm noiriksi.

Vankiloiden

luetuin kirja

Ruotsalaisesta perinteestä Jens Lapidus irtoaa siinäkin mielessä, ettei hänen kirjassaan ole sanomaa. Syyskuussa Suomessa vieraillessaan Lapidus sanoi halunneensa kuvata alamaailmaa siinä elävän näkökulmasta osoittelematta ketään sormella.

Romaanin realismi on kuitenkin sen verran rajua, että Jens Lapidus on kuullut monien vanhempien huolestuneen. Ei kirjasta, vaan siitä, millaisessa maailmassa heidän lapsensa viettävät aikaansa.

Realismin takuu taitaa olla myös se, että Rahalla saa on ruotsalaisvankiloiden luetuin kirja ja sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät yleensä lue ollenkaan kirjoja. Rahalla saa onkin jättiläismäinen ilmiö Ruotsissa. Sitä on myyty melkein puoli miljoonaa kappaletta ja elokuva on jo tekeillä.

Mitä Ruotsi

edellä, sitä...

Ja vaikka Lapidus kuinka väittää, ettei hänellä ole sanomaa, niin kyllä kirjaan sisältyy melkoisia huomioita esimerkiksi tasa-arvoiseksi mielletyssä Ruotsissa piilevästä rasismista. Jorge miettii, ettei hän ”mutakuono” voi ikinä päästä ruotsalaisten kanssa tasoihin, ei vaikka kuluttaisi kuinka massia, käyttäisi hiusvahaa ja ostaisi oikeita vaatteita. Hänen näkökulmastaan Tukholma on kuin feodaaliyhteiskunnan toisinto.

Jens Lapiduksen mukaan uudenlainen elämäntyyli alkoi levitä Tukholmaan 5-10 vuotta sitten. Uutta ei ole se, että joillakin on rahaa, paljon rahaa, vaan se, että varallisuuden saa näyttää ja se pitääkin näyttää. Perinteiseen ruotsalaisuuteen verrattuna tällainen ekshibitionistinen elämäntyyli on vallankumouksellinen eikä sitä ole aiemmin kirjallisuudessa käsitelty, kertoi Lapidus.

Uudenlaiseen elämäntyyliin kuuluvat myös kalliit merkkituotteet. Niillä näytetään, kuka minä olen, sanoi Lapidus, joka oli pannut merkille, että Helsingissäkin Esplanadille on tullut Luis Vouttonin kaltaisia brändimyymälöitä.

Tulevatko seuraavaksi myös aseelliset ryöstöt ja kova väkivalta?

Ruotsissa sarjan toinenkin osa Aldrig fucka upp on ilmestynyt. Se ei ole suoraa jatkoa esikoiselle, mutta siinä esiintyy kuitenkin samoja henkilöitä.

Jatkosta vajaan vuoden ikäisen pojan vanhempainlomalla oleva isä ei tiedä. Sarjasta saattaa tulla trilogia tai laajempikin kokonaisuus. Lapsi vie nyt kaiken ajan eikä hän ole alkanut kirjoittaa uutta romaania.