Toinen vääryyskirja kertoo, miten hyvinvointivaltio murenee
(Kansan Uutisten Viikkolehti 10.10. 2008)
Hallitus on vaihtunut Kelan julkaiseman Vääryyskirjan jälkeen. Maanantaina julkistetun Toisen vääryyskirjan mukaan juuri mikään ei ole muuttunut, vaikka nykyinen hallitus väittää olevansa edeltäjäänsä sosiaalisempi.
KAI HIRVASNORO
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi
Kansaneläkelaitoksen tuore tutkimusjohtaja Olli Kangas kirjoitti sata vuotta täyttäneen eduskunnan kirjasarjaan artikkelin sosiaaliturvan synnystä Suomessa. Sitä varten hän luki kasapäin eduskunnassa sadan vuoden aikana käytyjä keskusteluja. Kankaan yksi havainto oli, että ennen asioita perusteltiin oikean ja väärän käsitteillä. Nyt lähes kaikki käyttävät samaa teknistä kieltä, jonka lähde on valtiovarainministeriö.
Ruotsissakin asuneen Kankaan mukaan sikäläisessä vaalikamppailussa puhutaan aivan toisin kuin suomalaisessa. Vaalikeskusteluissa silloinen pääministeri Göran Persson painotti tavan takaa sanaa solidaarisuus. Persson puhui siitä, että ”meidän” hyväosaisten tulee kantaa vastuuta huono-osaisista.
Suomen pääministereiltä tällaista puhetta ei kuulla. Ei kuultu Paavo Lipposelta eikä kuulla Matti Vanhaselta. Vanhanen on kyllä valitellut sitä, että niistä, joilla menee huonosti, puhutaan liikaa.
Olli Kangas kertoi havainnoistaan Kelan julkistaessa maanantaina Toisen vääryyskirjan.
Jakopolitiikalla
lyödään leimoja
Kelan tutkijoiden Tuuli Hirvilammin ja Markku Laadun kokoama teos jatkaa siitä, mihin Vääryyskirja kaksi vuotta sitten päättyi. Vääryyskirjassa tutkijat analysoivat sosiaalipolitiikan muutosta ja hyvinvointivaltion tilaa. Toisessa vääryyskirjassa puheenvuoro kuuluu tekijöille. 25 hyvinvointialan ammattilaista ja järjestötoimitsijaa kertoo, mikä heidän lähipiirissään on väärin ja mitä asialle pitäisi tehdä. Artikkeleita kirjassa on 16, vääryyksiä paljon enemmän.
Vääryyksiä tässä yhteiskunnassa aiheuttaa Olli Kankaan mukaan poliittisen ajattelutavan muutos. On siirrytty uudelleen jakavasta talouskasvua painottavaan politiikkaan. Sen hengessä oikeuden puolelle asettuvia lyödään jakopoliitikon leimalla.
Vääryyttä aiheuttaa myös se, että Suomella on uusi viiteryhmä. Suomi ei enää vertaa itseään hyvästä sosiaaliturvasta tunnettuihin Pohjoismaihin, vaan paljon alhaisempiin OECD:n keskiarvoihin.
Moni Toisen vääryyskirjan kirjoittaja on sitä mieltä, että Suomessa lait ovat vielä kohtuulliset, mutta niitä ei noudateta. Olli Kankaan mukaan taustalla on ainakin kunnallisen itsemääräämisoikeuden lisääntyminen. Hän viittasi saksalaiseen tutkimukseen, jonka mukaan sosiaalipalvelut ja -etuudet ovat huonommat siellä, missä kunnat päättävät itse ja paremmat siellä, missä voimassa on valtion pakottava lainsäädäntö.
SATA, PARAS
ja MASTO
Elokuussa 2006 julkaistu Vääryyskirja aiheutti vilkkaan keskustelun. Ehkä osin sen ansiosta Matti Vanhasen toinen hallitus on puheissaan korostanut sosiaalista vastuutaan.
Eikä vain puheissa. Käynnissä on SATA-, PARAS- ja MASTO -nimisiä kehittämishankkeita, joilla uudistetaan sosiaaliturvaa, parannetaan lasten, nuorten ja perheiden tilannetta sekä ehkäistään masennuksesta aiheutuvaa työkyvyttömyyttä.
Käytännössä hyvinvointipolitiikan tavoitteet jäävät sanahelinäksi, jos niiden toteuttamiseen ei tule resursseja, toteavat Tuuli Hirvilammi ja Markku Laatu.
Ja resursseja todella kaivattaisiin, jos edes keskeisimpiä etuuksia korotettaisiin vastaamaan ansiotasossa 1990-luvun puolivälin jälkeen tapahtunutta muutosta. Työttömän peruspäiväraha on jäänyt ansiotasosta jälkeen 24,5 prosenttia, yhden lapsen lapsilisä 37,3 prosenttia, korkeakouluopiskelijan opintoraha 41 prosenttia, täysi kansaneläke 19,5 prosenttia ja toimeentulotuen perusosa 28,1 prosenttia.
Kirjoittajien mukaan eräät Vanhasen hallituksen linjaukset – veronkevennysten jatkaminen ja pelkäksi saneeraamiseksi osoittautunut julkisen sektorin tuottavuusohjelma – ovat myös vastakkaisia hyvinvointivaltion toimintaedellytysten kanssa.
Yövartija riittää
Vanhaselle
Hirvilammi ja Laatu toteavat, että julkisen sektorin ja koko hyvinvointivaltion tehtävä on määritelty uudestaan. Hallitusohjelmankin perusteella laajan julkisen vastuun katsotaan olevan esteenä kansalaisten aktiivisuudelle. Maaliskuussa 2008 pääministeri Matti Vanhanen konkretisoi, mistä on kysymys:
Julkisen vallan perustehtävä on huolehtia sellaisista asioista, joista yksityinen sektori ei pysty huolehtimaan... Nämä tehtävät ovat kaikkialla valtion ydintoimintoja: maanpuolustus, sisäinen turvallisuus, oikeuden jakaminen, demokraattisen päätöksenteon instituutioista huolehtiminen.
Vanhasen määrittelyssä kyse on ns. yövartijavaltiosta, jonka ydintehtäviin sosiaali- tai hyvinvointipolitiikka ei lukeudu.
Suomalaisen hyvinvointivaltion keskeinen arkkitehti Pekka Kuusi määritteli julkisen vallan roolin aivan toisin vuonna 1963:
Meistä kansalaisista lähtöisin oleva valtiovalta on tarkoitettu meitä kansalaisia palvelemaan. Meidän oma hyvinvointimme ja turvallisuutemme on oleva valtiovallan ylimpänä tavoitteena.
Vastuu pakenee
aina toisaalle
Olli Kangas sanoi, että mitä vähemmän on valtion määräämää lainsäädäntöä, sitä huonompaa on sosiaaliturva.
Toisen vääryyskirjan mukaan sosiaalista vastuuta siirretään vaiheittain. Valtakunnallista julkista vastuuta on siirretty ensin paikallistasolle. Siellä vastuuta siirretään nyt yksityiselle sektorille sekä järjestöjen muodostamalle kolmannelle sektorille.
Tämä synnyttää uusia vääryyksiä.
Kolmannen sektorin projektit ovat vain määräaikaisia ja ne johtavat erilaisiin palveluihin eri puolilla maata.
Ja yksityistäminen johtaa helposti julkisen monopolin korvautumiseen yksityisellä monopolilla. Lisäksi yksityistäminen siirtää julkisten palvelujen tuotannon kansainvälisen kaupan ja EU:n kilpailulainsäädännön piiriin.
Yksityistäminen ja kilpailuttaminen ei välttämättä edes laske hintoja. Kunnallisalan kehittämissäätiön tilaama tutkimus vanhuspalveluiden ostamisesta osoitti, että melkein yhtä hyvin hinta voi myös nousta.
Pellervon taloudellisessa tutkimuslaitoksessa tehty tutkimus kävi läpi 66 kilpailutusta 18 erilaisessa kunnassa. Hinta laski niukasti yli puolessa kilpailutuksessa, mutta nousi yli kolmasosassa ja pysyi ennallaan joka kymmenennessä tapauksessa.
Eliitti tarjoaa
toivotalkoita
Kaiken kaikkiaan Toisen vääryyskirjan perusteella käynnissä ovat nyt sellaiset toivotalkoot, että eliitti tarjoaa ihmisille entistä enemmän ”omaa vastuuta.”
Enemmistö kantaakin oman vastuun elämästään. Ne jotka eivät siihen syystä tai toisesta kykene, ovat lisääntyvän ja kovenevan kontrollin kohteena.
”...valtakunnan politiikassa näytetään uskovan siihen, että erojen kasvattaminen johtaa hyvään sosiaaliseen kehään: ihmisille syntyy kiihoke työskennellä entistä enemmän, mikä puolestaan lisää taloudellista kasvua, ja tämän oletetaan lopulta koituvan myös heikompiosaisten siunaukseksi”, Kelan tutkijat Hirvilammi ja Laatu tulkitsevat.
Mitään näyttöä ei kuitenkaan ole siitä, että suuret tuloerot kannustaisivat köyhiä rikastumaan. Sen sijaan näyttöä on, että tuloerot lisäävät eriarvoisuutta ja köyhyyttä.
Hallitus on vaihtunut Kelan julkaiseman Vääryyskirjan jälkeen. Maanantaina julkistetun Toisen vääryyskirjan mukaan juuri mikään ei ole muuttunut, vaikka nykyinen hallitus väittää olevansa edeltäjäänsä sosiaalisempi.
KAI HIRVASNORO
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi
Kansaneläkelaitoksen tuore tutkimusjohtaja Olli Kangas kirjoitti sata vuotta täyttäneen eduskunnan kirjasarjaan artikkelin sosiaaliturvan synnystä Suomessa. Sitä varten hän luki kasapäin eduskunnassa sadan vuoden aikana käytyjä keskusteluja. Kankaan yksi havainto oli, että ennen asioita perusteltiin oikean ja väärän käsitteillä. Nyt lähes kaikki käyttävät samaa teknistä kieltä, jonka lähde on valtiovarainministeriö.
Ruotsissakin asuneen Kankaan mukaan sikäläisessä vaalikamppailussa puhutaan aivan toisin kuin suomalaisessa. Vaalikeskusteluissa silloinen pääministeri Göran Persson painotti tavan takaa sanaa solidaarisuus. Persson puhui siitä, että ”meidän” hyväosaisten tulee kantaa vastuuta huono-osaisista.
Suomen pääministereiltä tällaista puhetta ei kuulla. Ei kuultu Paavo Lipposelta eikä kuulla Matti Vanhaselta. Vanhanen on kyllä valitellut sitä, että niistä, joilla menee huonosti, puhutaan liikaa.
Olli Kangas kertoi havainnoistaan Kelan julkistaessa maanantaina Toisen vääryyskirjan.
Jakopolitiikalla
lyödään leimoja
Kelan tutkijoiden Tuuli Hirvilammin ja Markku Laadun kokoama teos jatkaa siitä, mihin Vääryyskirja kaksi vuotta sitten päättyi. Vääryyskirjassa tutkijat analysoivat sosiaalipolitiikan muutosta ja hyvinvointivaltion tilaa. Toisessa vääryyskirjassa puheenvuoro kuuluu tekijöille. 25 hyvinvointialan ammattilaista ja järjestötoimitsijaa kertoo, mikä heidän lähipiirissään on väärin ja mitä asialle pitäisi tehdä. Artikkeleita kirjassa on 16, vääryyksiä paljon enemmän.
Vääryyksiä tässä yhteiskunnassa aiheuttaa Olli Kankaan mukaan poliittisen ajattelutavan muutos. On siirrytty uudelleen jakavasta talouskasvua painottavaan politiikkaan. Sen hengessä oikeuden puolelle asettuvia lyödään jakopoliitikon leimalla.
Vääryyttä aiheuttaa myös se, että Suomella on uusi viiteryhmä. Suomi ei enää vertaa itseään hyvästä sosiaaliturvasta tunnettuihin Pohjoismaihin, vaan paljon alhaisempiin OECD:n keskiarvoihin.
Moni Toisen vääryyskirjan kirjoittaja on sitä mieltä, että Suomessa lait ovat vielä kohtuulliset, mutta niitä ei noudateta. Olli Kankaan mukaan taustalla on ainakin kunnallisen itsemääräämisoikeuden lisääntyminen. Hän viittasi saksalaiseen tutkimukseen, jonka mukaan sosiaalipalvelut ja -etuudet ovat huonommat siellä, missä kunnat päättävät itse ja paremmat siellä, missä voimassa on valtion pakottava lainsäädäntö.
SATA, PARAS
ja MASTO
Elokuussa 2006 julkaistu Vääryyskirja aiheutti vilkkaan keskustelun. Ehkä osin sen ansiosta Matti Vanhasen toinen hallitus on puheissaan korostanut sosiaalista vastuutaan.
Eikä vain puheissa. Käynnissä on SATA-, PARAS- ja MASTO -nimisiä kehittämishankkeita, joilla uudistetaan sosiaaliturvaa, parannetaan lasten, nuorten ja perheiden tilannetta sekä ehkäistään masennuksesta aiheutuvaa työkyvyttömyyttä.
Käytännössä hyvinvointipolitiikan tavoitteet jäävät sanahelinäksi, jos niiden toteuttamiseen ei tule resursseja, toteavat Tuuli Hirvilammi ja Markku Laatu.
Ja resursseja todella kaivattaisiin, jos edes keskeisimpiä etuuksia korotettaisiin vastaamaan ansiotasossa 1990-luvun puolivälin jälkeen tapahtunutta muutosta. Työttömän peruspäiväraha on jäänyt ansiotasosta jälkeen 24,5 prosenttia, yhden lapsen lapsilisä 37,3 prosenttia, korkeakouluopiskelijan opintoraha 41 prosenttia, täysi kansaneläke 19,5 prosenttia ja toimeentulotuen perusosa 28,1 prosenttia.
Kirjoittajien mukaan eräät Vanhasen hallituksen linjaukset – veronkevennysten jatkaminen ja pelkäksi saneeraamiseksi osoittautunut julkisen sektorin tuottavuusohjelma – ovat myös vastakkaisia hyvinvointivaltion toimintaedellytysten kanssa.
Yövartija riittää
Vanhaselle
Hirvilammi ja Laatu toteavat, että julkisen sektorin ja koko hyvinvointivaltion tehtävä on määritelty uudestaan. Hallitusohjelmankin perusteella laajan julkisen vastuun katsotaan olevan esteenä kansalaisten aktiivisuudelle. Maaliskuussa 2008 pääministeri Matti Vanhanen konkretisoi, mistä on kysymys:
Julkisen vallan perustehtävä on huolehtia sellaisista asioista, joista yksityinen sektori ei pysty huolehtimaan... Nämä tehtävät ovat kaikkialla valtion ydintoimintoja: maanpuolustus, sisäinen turvallisuus, oikeuden jakaminen, demokraattisen päätöksenteon instituutioista huolehtiminen.
Vanhasen määrittelyssä kyse on ns. yövartijavaltiosta, jonka ydintehtäviin sosiaali- tai hyvinvointipolitiikka ei lukeudu.
Suomalaisen hyvinvointivaltion keskeinen arkkitehti Pekka Kuusi määritteli julkisen vallan roolin aivan toisin vuonna 1963:
Meistä kansalaisista lähtöisin oleva valtiovalta on tarkoitettu meitä kansalaisia palvelemaan. Meidän oma hyvinvointimme ja turvallisuutemme on oleva valtiovallan ylimpänä tavoitteena.
Vastuu pakenee
aina toisaalle
Olli Kangas sanoi, että mitä vähemmän on valtion määräämää lainsäädäntöä, sitä huonompaa on sosiaaliturva.
Toisen vääryyskirjan mukaan sosiaalista vastuuta siirretään vaiheittain. Valtakunnallista julkista vastuuta on siirretty ensin paikallistasolle. Siellä vastuuta siirretään nyt yksityiselle sektorille sekä järjestöjen muodostamalle kolmannelle sektorille.
Tämä synnyttää uusia vääryyksiä.
Kolmannen sektorin projektit ovat vain määräaikaisia ja ne johtavat erilaisiin palveluihin eri puolilla maata.
Ja yksityistäminen johtaa helposti julkisen monopolin korvautumiseen yksityisellä monopolilla. Lisäksi yksityistäminen siirtää julkisten palvelujen tuotannon kansainvälisen kaupan ja EU:n kilpailulainsäädännön piiriin.
Yksityistäminen ja kilpailuttaminen ei välttämättä edes laske hintoja. Kunnallisalan kehittämissäätiön tilaama tutkimus vanhuspalveluiden ostamisesta osoitti, että melkein yhtä hyvin hinta voi myös nousta.
Pellervon taloudellisessa tutkimuslaitoksessa tehty tutkimus kävi läpi 66 kilpailutusta 18 erilaisessa kunnassa. Hinta laski niukasti yli puolessa kilpailutuksessa, mutta nousi yli kolmasosassa ja pysyi ennallaan joka kymmenennessä tapauksessa.
Eliitti tarjoaa
toivotalkoita
Kaiken kaikkiaan Toisen vääryyskirjan perusteella käynnissä ovat nyt sellaiset toivotalkoot, että eliitti tarjoaa ihmisille entistä enemmän ”omaa vastuuta.”
Enemmistö kantaakin oman vastuun elämästään. Ne jotka eivät siihen syystä tai toisesta kykene, ovat lisääntyvän ja kovenevan kontrollin kohteena.
”...valtakunnan politiikassa näytetään uskovan siihen, että erojen kasvattaminen johtaa hyvään sosiaaliseen kehään: ihmisille syntyy kiihoke työskennellä entistä enemmän, mikä puolestaan lisää taloudellista kasvua, ja tämän oletetaan lopulta koituvan myös heikompiosaisten siunaukseksi”, Kelan tutkijat Hirvilammi ja Laatu tulkitsevat.
Mitään näyttöä ei kuitenkaan ole siitä, että suuret tuloerot kannustaisivat köyhiä rikastumaan. Sen sijaan näyttöä on, että tuloerot lisäävät eriarvoisuutta ja köyhyyttä.
posted by Kai Hirvasnoro at 3:35 ip.
2 Comments:
Puhut täyttä asiaa kirjoituksissasi. Kuitenkin koko systeemi on niin mätä, että vyyhdin selvittäminen lanka kerrallaan on iso urakka. Kenelläkään nykyisistä kansanedustajista ei riitä siihen tekemisen meininkiä.
En itsekään usko että että järjestelmä voi umpimätä olla.
Syytä on tutkia ja pöyhiä asioita Suomessa, mutta kun katsoo viimehetkisten uutisten valossa miten asiat on hoidettu esim. Portugalissa niin tuntuu aika hyvältä olla suomalainen ja suomalaiset poliitikot vaikuttavat yllättäen fiksuhkoilta.
Lähetä kommentti
<< Home