Ramzanstanin valtakunnassa

(Kansan Uutisten Viikkolehti 30.5. 2008)

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Yksi maailman unohdetuista sodista on entistäkin unohdetumpi nyt, kun varsinaiset taistelut ovat päättyneet.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Tshetsheniassa on kuitenkin kaikkea muuta kuin rauhallista. Ihmisiä katoaa ja murhataan. Kansalaisjärjestöt ja tiedotusvälineet eivät voi toimia vapaasti. Väkivaltaisuuksiin syyllistyneet ovat rankaisematta. Sodan tuhoamassa Groznyissa eletään edelleen tilapäisasumuksissa.

Norjalainen toimittaja Åsne Seierstad pääsi viime vuonna kurkistamaan ”Ramzanstanin” kulissien taakse ja kirjoitti Afganistanin ja Irakin sotia kuvaavien kirjojensa jatkoksi raportin Ramzan Kadyrovin johtamasta Tshetsheniasta. Kirja Groznyin enkelit (WSOY) ilmestyi suomeksi (suomentanut Päivi Kivelä) keväällä.

Ensimmäisen kerran Seierstad vieraili Tshetsheniassa jo vuonna 1995. Silloin hän oli 24-vuotias vapaa toimittaja ensimmäisellä ulkomaankeikallaan Moskovassa. Hän kirjoitti silloin juttuja norjalaiselle Arbeiderbladetille.

Tammikuussa 1995 hän joutui ensimmäisen kerran kirjoittamaa sanan Tshetshenia. Venäjän televisiossa näytettiin hirvittäviä kuvia hiiltyneistä ruumiista Groznyin kaduilla.

Juovuksissa

kaupunkisotaan

Tshetshenia oli monien muiden neuvostotasavaltojen tapaan julistautunut itsenäiseksi kolme vuotta aiemmin. Joulukuussa 1994 presidentti Boris Jeltsin oli mennyt sairaalaan nenäleikkaukseen ja seuraavana päivänä hajanainen hyökkäys Tshetsheniaan alkoi.

Uudenvuodenaattona 1994 puolustusministeri Pavel Gratshov käynnisti suurhyökkäyksen. Kun panssarit saapuivat Groznyin keskustaan, kaupungin puolustajat tuhosivat ne yksi kerrallaan. Venäläiset sotilaat tapettiin. Armeija koki kaikkien aikojen nöyryytyksen.

Myöhemmin on tullut ilmi, että Gratshovin käynnistämä suurhyökkäys oli humalapäissä tehty päähänpisto. Kaupunkisotaan lähdettiin siihen mahdollisimman huonosti soveltuvilla panssareilla ja vailla minkäänlaista erikoiskoulutusta.

Åsne Seierstad seurasi hävitystä Venäjän eri televisiokanavilta ja sanomalehdistä, ja kirjoitti sodasta niiden antamien ristiriitaisten tietojen pohjalta. Uutistoimistojen palveluita freelancerilla ei ollut käytettävissään eikä vuonna 1995 kaikki ollut vielä netissäkään. Oli pakko mennä itse katsomaan ja ainoa keino oli hankkia paikka armeijan kuljetuslentokoneesta. Se onnistuikin, vaikka upseeri ihmetteli nuoren toimittajan hanketta:

– Nuorilla naisilla ei ole mitään asiaa sotaan. Mikset kirjoita naisellisista aiheista, vaatteista, kevätmuodista?

Ihmisiä sodan

keskellä

Seierstad saapui jo tuhottuun Groznyiin vailla mitään suunnitelmaa tai tietoa majapaikasta. Sattumalta hän pääsi asumaan perheeseen, jonka kaikki miehet oli tapettu. Åsne Seierstadin ensimmäisistä jutuista sodasta tuli myös hänen tavaramerkkinsä, joilla hän on kirjoittanut menestyskirjat Kabulin kirjakauppias ja Satayksi päivää; ne kertovat tavallisista ihmisistä sodan keskellä ja sodan vaikutuksesta heihin.

Åsne Seierstad lähti Venäjältä vuonna 1996.

Joskus on tehtävä

jotain tärkeää

Tshetshenia palasi hänen elämäänsä uudelleen vasta 2005. Silloin hän näki valokuvanäyttelyn maasta sekä Pirjo Honkasalon dokumentin Melancholian 3 huonetta.

– Joskus tulee hetkiä, että on pakko tehdä jotain tärkeää, Seierstad sanoi vieraillessaan Suomessa kirjaansa esittelemässä.

Nyt oli se hetki. Hänestä oli tällä välin tullut kansainvälinen menestyskirjailija. Oli pakko mennä takaisin, jotta voi kirjoittaa sankalle lukijakunnalleen, mitä Tshetsheniassa nyt tapahtuu.

Moskovassa kaikki oli toisin kuin kymmenen vuotta aiemmin. Tiedotusvälineet olivat tiukassa kontrollissa eikä Tshetsheniaan ollut pääsyä muuten kuin hallituksen kontrolloimissa ryhmissä. Niissä näkisi vain sen, minkä venäläiset haluavat näyttää.

Tai sitten valepuvussa. Meikillä ja vaatteilla Seierstad naamioitiin pohjoiskaukasialaiseksi naiseksi.

– Ja paina mieleesi: et saa hymyillä koko ajan ja katsella ympärillesi niin kuin sinulla on tapana. Avoin ilmeesi paljastaa sinut heti. Paina pääsi, rypistä kulmiasi ja näytä tylyltä, häntä neuvottiin ennen rajan ylitystä.

12 vuotta ensimmäisen käyntinsä jälkeen Åsne Seierstad näki monelta osin jo uudelleen rakennetun Groznyin, jossa vallitseva tunne oli kuitenkin pelko ja terrori. Hänen mukaansa Venäjän presidentti Vladimir Putin halusi Tshetshenian johtoon Ramzan Kadyrovin, ”brutaalin miehen”, jotta kuri maassa varmasti säilyy.

Ennen yhtenäinen,

nyt jakautunut kansa

Suurin ero Åsne Seierstadin kahden vierailun välillä oli hänen mukaansa se, että kansa on jakautunut. 1990-luvulla yhtenäinen kansa taisteli miehittäjiä vastaan, nyt venäläismieliset ja itsenäisyyttä kannattavat eivät edes puhu toisilleen.

Monien mutkien jälkeen Åsne Seierstad pääsi haastattelemaan itseään Kadyrovia. Tämä Venäjän luonnontieteellisen akatemian kunniajäsen kehui toteuttaneensa murhatun isänsä unelman: Tshetshenia on nyt koko maailman rauhallisin paikka.

Entä toimittaja Anna Politkovskajan murha? Ramzan Kadyrovinkin nimi on liitetty siihen.

– Me emme tapa naisia, me rakastamme heitä!

Naisen rooli yhteiskunnassa?

– Vaimo on pyhä, hänen paikkansa on kotona.

Viikkolehti kysyi Åsne Seierstadilta, miksi länsimaissa ei juuri protestoitu Tshetshenian brutaalia sotaa vastaan.

Hetken mietittyään hän vastasi hallitusten kyllä tienneen, mitä maassa tapahtuu. Mutta ne, samoin kuin tavalliset kansalaisetkaan, eivät tienneet, mitä sodalle voisi tehdä. Kyseessä oli ja on monimutkainen konflikti, jonka ratkaisun avaimet ovat Moskovassa.

Ja ainakin 1990-luvulla Eurooppa oli enemmän huolissaan Venäjän vakaudesta kuin Tshetsheniasta.