Frederick Douglassin orjaklassikko

(Kansan Uutisten Viikkolehti 1.12. 2006)

Orjuus myrkytti paitsi orjan itsensä, myös omistajansa mielen. 1838 orjuudesta karanneen Frederick Douglassin omaelämäkerta ylittää psykologisella tarkkanäköisyydellään tavanomaiset orjakertomukset.

Frederick Douglass: Amerikkalaisen orjan omaelämäkerta. Suomentanut Pekka Jääskeläinen. Like 2006.

KAI HIRVASNORO
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

”En tiedä tarkkaa ikääni, koska en ole nähnyt ainoatakaan autenttista asiakirjaa, jossa se mainittaisiin. Orjista suurin osa tietää ikänsä yhtä hyvin kuin hevoset omansa.”

Oman arvionsa mukaan Frederick Douglass syntyi vuonna 1818. Paikka oli joka tapauksessa Tuckahoe Marylandissä. Hänen äitinsä oli Harriet Bailey -niminen orja ja isänsä todennäköisesti isäntänsä. Äidistään Frederick Douglass erotettiin jo imeväisenä, sillä niin 1800-luvun alussa Marylandissa orjille tehtiin. Äiti vuokrattiin jollekin kaukaiselle maatilalle ja vauva annettiin peltotöihin liian vanhan naisorjan huostaan.

Frederick Douglassin myöhempi elämä poikkesi suuresti hänen kohtalotovereistaan, mustista orjista. Vuonna 1838 hän onnistui pakenemaan. Vuonna 1845 ilmestyi hänen kirjansa Amerikkalaisen orjan omaelämäkerta. Kirja oli omana aikanaan sensaatio ja Douglassista tuli orjuuden vastaisen kansalaisoikeusliikkeen puhemies. Tätä taistelua hänen ja seuraajiensa toimesta käytiinkin sitten yli sata vuotta, sillä vielä 1960-luvulla Yhdysvaltain syvässä etelässä mustilla ja valkoisilla oli erilliset koulut.

Frederick Douglass kuoli helmikuussa 1895.

Pirun kasvot
hyvyyden tilalle

Hänen omaelämäkertansa on kaunistelematon kuvaus siitä, millaista oli olla vain omaisuutta. Orjia ruoskittiin sekä sääntöjen rikkomisesta että ilman mitään erityistä syytä. Se oli vain keino ottaa luonto pois. Orjan tappaminenkaan ei valkoiselta mieheltä ollut sen kummallisempaa kuin kärpäsen listiminen. Väkivallan lisäksi orjan osana olivat nälkä ja kylmyys.

Frederick Douglass oppi kuitenkin lukemaan noin 12-vuotiaana. Douglass lähetettiin isäntänsä veljen perheeseen Baltimoreen ja siellä veljen vaimo Sophia Auld opetti häntä lukemaan, vaikka se oli vastoin lakia.

Mutta pian kohtelu muuttui. Sophia Auld kuvasti Douglassille sitä, miten orjuus myrkyttää isäntienkin mielen ja syöksee heidät pahuuteen.

Ennen Frederick Douglassia kaupunkilaisperheellä ei ollut omaa orjaa ja emäntä kohteli mustaa poikaa lempeästi ja hymyillen. Mutta orjuuden myrkky alkoi vaikuttaa nopeasti.

”Hänen iloiset silmänsä muuttuivat orjuuden vaikutuksesta pian punaisiksi raivosta. Hänen äänensä, joka oli ollut yhtä sulosointua, muuttui räikeäksi ja kamalaksi riitasoinnuksi. Ja nuo enkelimäiset kasvot tekivät tilaa pirun kasvoille.”

”Nekrun tarvitsee
vain totella”

Kun herra Hugh Auld kuuli vaimonsa opettavan poikaa lukemaan, hän vastusti hanketta paitsi laittomana, myös tavaran, siis orjan, pilaavana:

”Ei nekrun tarvitse osata muuta kuin totella isäntäänsä, tehdä niin kuin käsketään...Se (oppiminen) tekisi hänestä ikiajoiksi orjaksi kelvottoman. Hänestä tulisi heti mahdoton käsitellä, eikä hän olisi omistajalleen minkään arvoinen.”

Frederick Douglassin mukaan juuri nämä sanat herättivät ensi kerran ajatuksen karkaamisesta. Oivalsihan hän nyt, miten valkoisen miehen on mahdollista orjuuttaa mustia.

Orja-asteikolla suhteellisen vapaista kaupunkioloista Frederick Douglass joutui takaisin maatöihin vuonna 1833. Maatöihin tottumattomana hän oli kömpelö ja ruoskaa tuli viikoittain.

Yksi Douglassin maalaisisännistä, harras uskovainen herra Covey osti jopa yhden orjan siitostarkoituksiin. Kyseessä oli voimakas, noin 20-vuotias nainen, jolle kumppaniksi herra Covey vuokrasi toiselta orjanomistajalta naimisissa olevan miesorjan.

Pakoon ja
aktivistiksi

Syyskuussa 1838 Frederick Douglassin onnistui paeta Baltimoresta New Yorkiin väärillä vapaan mustan merimiehen papereilla. Pohjoisessa hän opiskeli ja liittyi moniin järjestöihin. 23-vuotiaana hän piti ensimmäisen puheensa orjuuden vastustajien kokouksessa ja 1843 osallistui puoli vuotta kestäneelle orjuuden vastaiselle kiertueelle halki Yhdysvaltojen. Hänestä tuli lehtimies ja luennoitsija. 1860-luvun alun sisällissotaan mennessä hän oli yksi tunnetuimmista mustista amerikkalaisista.

Omaelämäkertaan on liitetty kiinnostava näyte kirjan aikanaan herättämästä lehdistökeskustelusta. Entinen orjanomistaja A.C.C. Thompson leimasi sen vastineessaan naurettavaksi ja valheelliseksi julkaisuksi, jonka ovat kirjoittaneet jotkut muut kuin Frederick Douglass itse yleisen mielipiteen kiihottamiseksi.

Thompsonin mukaan kaikki Douglassin kirjassa mainitut orjanomistajat ovat lempeitä miehiä ja hartaita kristittyjä, jotka eivät mitenkään ole voineet syyllistyä mainittuihin raakuuksiin. Sitä paitsi Thompson tiesi, että orjat elivät paremmin kuin vapaat mustat.

Frederick Douglass vastasi Thompsonille orjuuden vastustajien The Liberator -lehdessä tammikuussa 1846: ”Nahkaruoska tekee lihaani yhtä syvän viiltohaavan käyttipä sitä luostarilupauksen tehnyt pyhimys tahi suuri syntinen.”

Amerikkalaisen orjan omaelämäkertaa myytiin omana aikanaan Yhdysvalloissa 30 000 kappaletta.

Maailmassa on 27 miljoonaa orjaa

Frederick Douglassin elämäkerrassaan kuvaama orjuus kiellettiin Yhdysvalloissa vuonna 1865. Nyt 140 vuotta myöhemmin maailmassa arvioidaan olevan orjia enemmän kuin koskaan. Yhdysvaltalaisen orjuuden vastaisen järjestön arvion mukaan luku on 27 miljoonaa.

Pieni osa orjista palvelee isäntiään edelleen myös Yhdysvalloissa. Kalifornialaisessa Orange Countyssä egyptiläissyntyinen perhe orjuutti alaikäistä tyttöä vuodesta 2000 vuoteen 2002. Tyttö toimi kotiapulaisena ilman palkkaa. Häntä lyötiin ja kiellettiin menemästä ulos.

Omistajat määrättiin maksamaan tytölle 100 000 dollaria korvauksina ja maksamattomina palkkoina.

Useimpien orjien tarina ei pääty näin. Albanialaiset seksiorjat, intialaisten tupakkatehtaiden tytöt ja Afrikassa maasta toiseen myytävät orjat eivät vapaudu ja saa koskaan korvauksia.

Tyypillinen nykyaikaisen orjan tarina kerrotaan Andrew Croftin kirjassa The Little Hero: One Boy´s Fight For Freedom. Sen päähenkilö, pakistanilainen Iqbal Masih oli nelivuotias, kun hänen velipuolensa myi pikkupojan mattotehtaaseen saadakseen rahaa naimakauppaan. Muutaman kuukauden kuluttua mattokauppias myi Iqbalin toiselle tehtailijalle ja tuo tehdashuone oli hänen ja muiden lapsiorjien koko maailma seuraavat kuusi vuotta. Työtä tehtiin väkivallan varjossa ja se yksi ja sama tehdassali oli myös orjalasten koti.

Kerran Iqbal Masih onnistui pakenemaan ja pääsi poliisin puheille. Poliisi palautti pojan omistajalleen. Toinen pako onnistui ja Iqbal löysi tiensä kadulla asumisen jälkeen orjuuden vastaisen kansalaisjärjestön ylläpitämään entisten orjien turvapaikkaan.

12-vuotiaana Iqbal Masih ammuttiin ollessaan pyöräilemässä Pakistanin maaseudulla. Hän oli saavuttanut jonkin verran kuuluisuutta kerrottuaan tarinansa julkisuuteen. Pakistanissa toimiva orjuuden vastainen järjestö uskoo Iqbalin joutuneen paikallisen mattomafian palkkaaman salamurhaajan uhriksi.