torstaina, lokakuuta 13, 2005

Nythän on kriisi?

(Kansan Uutisten Viikkolehti 14.10. 2005)

Herrojen pahin painajainen toteutui taas pari viikkoa sitten. World Economic Forum ei vieläkään uskonut työnantajien voivottelua, vaan meni jälleen kerran nimeämään Suomen maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi. Ykkössija tuli nyt kolmannen kerran peräkkäin.

Suomi on talousfoorumin mielestä näin mainio maa siksi, että kokonaistalouden rakenne on terve, yritysympäristö innovatiivinen, yhteiskunta avoin ja korruptio olematonta. World Economic Forum on myös vaikuttunut Suomen varautumisesta väestön ikääntymiseen.

Kaikki Pohjoismaat sijoittuivat vertailussa kymmenen parhaan joukkoon. Pohjoismaiden vahvuuksia ovat World Economic Forumin mukaan nekin asiat, joita kotikapitalistit pitävät kamalina heikkouksina, kuten huippuluokan koulutusjärjestelmän lisäksi laaja turvaverkosto.

Luulisi elinkeinoelämän juoksupoikien kääntävän tällaiset kehut kilpailuvaltiksi ja retostavan maailmalle, että tänne kannattaa sijoittaa. Näin tekisivät ainakin fiksut ruotsalaiset, jos olisivat ykkösiä ja vaikka eivät mittauksen tuloksiin itse uskoisikaan.

Mutta Suomessa alkaa aina syyskuun lopussa itku, valitus, synkistely ja epäisänmaallinen mustamaalaaminen. Ei tänne kannata sijoittaa, oikeasti olemme rapakunnossa ja loppu on lähellä. Aikaisemmat WEF:n mittaukset nimenomaan todistavat, että entisillä ykkösillä menee erityisen huonosti.

”On otettava huomioon, että tärkeämpää kuin tämänhetkinen - tai oikeastaan äskettäinen - kilpailukyky on sen tuleva kehitys. Vaikka olisimmekin olleet maailman kilpailukykyisin maa viime vuonna, ei se takaa hyvää sijoittumista tulevaisuudessa”, sanoi vuorineuvos Georg Ehrnrooth Eva-päivillä lokakuussa 2002.

Sori vaan Jori, että pahan enteilysi ei vieläkään toteutunut. Parempaa onnea ensi vuonna.

Entä jos näiden EK:n ja Etlan ja muiden pääoman juoksupoikien ja -tyttöjen puheet käännetään ulkomaan kielille ja heidän viestinsä luetaan kansainvälisten yritysten pääkonttoreissa? Damn it! Peruuttakaa heti se 10 miljardin dollarin investointi Suomeen. Suomalaiset asiantuntijat osoittivat juuri, että maa on romahduksen partaalla. Kyllähän paikalliset tietävät paremmin kuin joku tutkimuslaitos.

Samaa synkkyyttä toistaa numerosta toiseen myös Elinkeinoelämän keskusliiton Prima-lehti. Sen paksulle kiiltopaperille painetussa propagandassa toistellaan numerosta toiseen, että EK on kyllä priimassa kunnossa, mutta Suomi ei.

”Talouskasvuun pitää saada vauhtia, ja tuottavuutta nostettua, työvoima vanhenee ja työelämästä poistuu ihmisiä enemmän kuin tulee tilalle. Työttömyys on jatkunut korkeana vuosikausia, kuntatalous on kriisissä ja julkisten palvelujen tuottaminen rapautuu. Korkeakoululaitoksessa on tehottomuutta, työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa, yrittäjiä on liian vähän ja palkanmuodostukseen pitää saada joustoa”, luetellaan Priman tällä viikolla ilmestyneessä numerossa.

Kyse on metsäkapitalistien juoksutytöksi siirtyvän ylijohtaja Anne Brunilan haastattelusta, mutta tekstistä ei käy ilmi, unohtuiko Brunilalta mainita enää heinäsirkkaparvien mahdollinen uhka suomalaiselle maataloudelle ilmaston lämmetessä vai meneekö unohdus haastattelun kirjoittaneen päätoimittaja Eija Lammen piikkiin. Tuli kummalta tahansa, niin miten he itse aikovat nostaa omaa tuottavuuttaan ja joustaa samalla palkoissaan alaspäin? Sitähän palkkajoustot käytännössä tarkoittavat.

– Kriisitietoisuuden lisäämiseen on tarvetta. Aikaa ei ole enää hukattavaksi, Brunila joka tapauksessa patistaa.

Toisaalla lehdessä EK:n johtaja Jussi Mustonen kohottaa maailmantalouden sankareiksi kiinalaiset, jotka tekevät kolmanneksen enemmän töitä kuin eurooppalaiset keskimäärin, ja amerikkalaiset, jotka ovat joustavia ja kuluttavat velaksi.

Sen sijaan ”vanhan Euroopan rooli on muistuttanut lähinnä idealistista, mutta toivottoman epäkäytännöllistä Don Quijotea. Viime vuosina EU:n toiminta on ollut paljolti taistoa menneisyyden tuulimyllyjä vastaan, vaikka globaalissa kilpailussa menestyminen vaatisi kilpailukykyyn keskittymistä.”

Suomen osalta tämä tarkoittaa siis sitä, että maailman kilpailukykyisimmän pitäisi nyt erityisesti ponnistella ollakseen vielä kilpailukykyisempi? Olemmeko me joskus tarpeeksi kilpailukykyisiä? Vai onko edessä vain loputon kierre kohti työehtojen pohjaa? Ja minkä vuoksi?

Siksi, että isot isännät saavat jakaa toisilleen vielä isompia bonuksia.