Vain pohjoismainen malli puree köyhyyteen

(Kansan Uutiset vuonna 1997)

KAI HIRVASNORO

Samalla rahalla ei saa samanlaisia tuloksia sosiaalipolitiikassa. Ratkaisevaa on se, mitä mallia toteutetaan. Professori Kari Salavuon toimittama ja sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema tutkimus Onko sosiaalipolitiikalla vaikutusta? kuuluisi jokaisen arvokeskustelijan käsikirjastoon. Eri maiden järjestelmien vertailu osoittaa nimittäin vakuuttavasti sen, että vain pohjoismainen universaali sosiaaliturva puree kattavasti köyhyyteen. Siellä missä tulonsiirroissa toteutetaan tarveharkintaa, niiden köyhyyttä alentava vaikutus jää alle puoleen Suomesta ja Ruotsista.

Liberalistisen hyvinvointivaltion piirteitä tuetaan Suomen keskeisistä puolueista jossain määrin lähinnä kokoomuksessa ja muista vallan keskuksista valtiovarainministeriössä. Mallin tunnusmerkkeihin kuuluu valikoiva ja tarveharkintainen sosiaalivaltio. KU:n haastattelusarjassa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz kyseenalaisti mm. opintorahan maksamisen hyvätuloisten vanhempien lapsille.

Köyhyyden vähentyminen
on poikkeus

Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksella tehdyssä tutkimuksessa vertaillaan mm. tulonsiirtojen vaikutusta köyhyyteen yhdeksässä maassa. Niistä Suomessa ja Ruotsissa noudatetaan laaja-alaista, kansalaisuuteen perustuvaa sosiaaliturvaa. Iso-Britanniassa ja USA:ssa tarjolla on lähinnä perusturvaa, Australiassa noudatetaan voimakasta tarveharkintaa ja Keski-Euroopassa sosiaaliturva syntyy työn kautta.

Suurimmassa osassa tutkituista maista köyhyys lisääntyi koko 1980-luvun riippumatta siitä kasvoivatko vai alenivatko tulonsiirrot. Köyhyys aleni vain Suomessa ja Kanadassa. Mielenkiintoista on, että 1980-luvun alussa Suomessa oli yhtä paljon köyhiä kuin Britanniassa. Vuosikymmenen kuluessa Britannian köyhyys kaksinkertaistui, mutta Suomen enemmän kuin puolittui. Myös Australiassa köyhyys hieman lisääntyi, vaikka siellä sosiaalipolitiikka kohdistui vain todella ahdingossa eläviin.

Kun katsotaan, paljonko tulonsiirrot vähensivät köyhyyttä, selvisivät pohjoismaat selvästi voittajina. Tulonsiirrot poistivat 85 prosenttia ennen tulonsiirtoja vallinneesta köyhyydestä. USA:ssa vaikutus oli vain 40 prosenttia ja tarveharkinnan maassa Australiassa 60 prosenttia.

Liberalismi tuo
laajan lapsiköyhyyden

Julkaisun toinen mielenkiintoinen tutkimus kertoo lapsiköyhyydestä eri maissa. Kyse on nimenomaan köyhissä kotitalouksissa elävien lasten määrästä vuosina 1975-90. Tämänkin tutkimuksen tulokset puhuvat pohjoismaisen hyvinvointimallin puolesta.

Liberalistisissa maissa lapsiköyhyys kasvoi koko 1980-luvun. Pohjoismaissa lapsiköyhyys on matalalla tasolla. Vuonna 1990 Suomessa jäi köyhyysrajan alle 4 prosenttia lapsista.Vertaillun 13 maan joukossa osuus oli Ruotsin kanssa matalin. Toisessa ääripäässä USA:ssa köyhyydessä eläviä lapsia oli 27 prosenttia.

Alhaisen lapsiköyhyyden maita Suomen ja Ruotsin lisäksi olivat Norja,Tanska ja Belgia. Korkean mm. Espanja, Australia ja Kanada. Lähelle USA:n lukemia ylti kuitenkin vain Britannia 20 prosentin osuudella.

Kun mitattiin tulonsiirtojen lapsiköyhyyttä alentavaa vaikutusta, tehokkaimmiksi osoittautuivat Belgia ja Ruotsi. Molemmissa maissa joka viides lapsi oli köyhyysrajan yläpuolella tulonsiirtojen ansiosta. Suomessa ja Tanskassa tulonsiirtojen vaikutus oli 12 prosenttia. USA:ssa, Saksassa ja Italiassa tulonsiirrot alensivat lapsiköyhyyttä vain muutaman prosentin.

Yksinhuoltajat pois
köyhyydestä
sosiaalipolitiikalla

Suomessa köyhyydessä elävien profiili muuttui 20 vuodessa merkittävästi. 1970-luvun alussa köyhyys oli lapsiperheiden riesana, 1990-luvun alussa suurin köyhyysriski kohdistui yksin asuviin henkilöihin.

Britanniassa ja USA:ssa lapsiperheiden köyhyys lisääntyi vastaavana aikana. Britanniassa siirryttiin tutkittuna ajanjaksona hyvinvointipolitiikassa selvään tarveharkintaan.

Kaikissa muissa maissa paitsi Suomessa ja Ruotsissa yksinhuoltajien osuus köyhistä kotitalouksista on suurempi kuin heidän osuutensa koko väestöstä.

Kaiken kaikkiaan Suomessa on sosiaalipolitiikalla ehkäisty tehokkaasti lasten köyhyyttä. 30 vuotta sitten Suomessa eli yli 350 000 lasta köyhyydessä vielä tulonsiirtojen jälkeenkin. Vuonna 1994 köyhissä kotitalouksissa eläviä lapsia oli ennen tulonsiirtoja 265 000 ja tulonsiirtojen jälkeen 32 000. Lapsiköyhyydestä vähennettiin tulonsiirroilla siis 88 prosenttia.

Tulonsiirtojärjestelmän tehokkuudesta kertoo myös se, että laman aikana niiden köyhyyttä vähentävä vaikutus vain kasvoi.

Tulonsiirrot
yhdistyvät palveluihin

Lapsiköyhyyden kehitys on ollut erilaista eri hyvinvointimalleja edustavissa maissa. Pohjoismaissa se on viidentoista vuoden aikana alentunut tasaisesti ja eri perhetyyppien välinen lapsiköyhyysriski on poistunut lähes kokonaan. Muualla lapsiköyhyys on lisääntynyt ja lapsiperheiden osuus köyhistä kotitalouksista on kasvanut. Liberalistisissa maissa tulonsiirroilla ei juuri vähennetä lasten köyhyysriskiä.

Järjestelmien ero on siinä, että pohjoismaissa lapsiperheitä tuetaan tulonsiirtojen lisäksi kattavin sosiaalipalveluin. Liberalistisissa maissa tuki rajautuu miltei kokonaan tarveharkintaisiin etuuksiin. Näissä samoin kuin korporatistisissa maissa elää vahvana ajatus perheen vastuusta lasten hyvinvoinnista.

Vaikka Suomen lapsiköyhyys on kansainvälisesti ottaen vähäistä, ei aihetta ole huolettomuuteen. Vuonna 1994 Suomessa oli noin 30 000 lasta köyhyysrajan alittavissa kotitalouksissa. Pitkään jatkuva taloudellinen huono-osaisuus on yleensä yhteydessä huono-osaisuuden kasautumiseen ja periytyvyyteen.

Lähde: Onko sosiaalipolitiikalla vaikutusta? Sosiaali- ja terveysministeriönjulkaisu 23/1997.