Jukka Relander ja työväenliikkeen komea titteli "toveri"

Työstä on tullut jatkuvaa itsensä myymistä,
vapaa-aikana ylläpidetään omaa myyvyyttä

(Kansan Uutisten Viikkolehti huhtikuu 2004)

Ehkä kiukkuisimmin historioitsija Jukka Relander kirjoittaa kirjassaan Ankkalinna ja lajien synty (Teos) työn ja yritystoiminnan logiikan muutoksesta. Esimerkkinä hän mainitsee kaupalliset viestimet, joiden päätuotteita ovat lukijat, katsojat ja kuulijat.

"Viestintäyhtiöt eivät ensisijaisesti myy ohjelmiaan tai lehtiään yleisölle, vaan ne myyvät yleisöään mainostajille. Hyvät levikit tai katsojaluvut palvelevat mainosmyyntiä, joka muodostaa yhä useamman kaupallisen viestimen päätulonlähteen. Muu on alisteista tälle päämäärälle."

Markkinat toimivat Relanderin mukaan niin, ettei yhtiöiden keskeisin tehtävä ole asiakkaiden tarpeiden tyydyttäminen, vaan uskottavuuden ylläpitäminen omistusmarkkinoilla.

"Ne myyvät asiakassuhteitaan pörssisalien ostajille. Yritykset myyvät toimintaansa sijoittajille, ja sijoittajien tyytyväisyys ratkaisee, onko yritys onnistunut tehtävässään."

Yritysten omistus on muuttunut. Ennen taustalla vaikutti omistaja, jolla saattoi olla muitakin tavoitteita kuin oman varallisuutensa kartuttaminen. Nyt omistaja ei osallistu yrityksen toiminnalliseen sisältöön.

"Vain numerot ratkaisevat. Ja vain tässä hetkessä, sillä osakkeet kiertävät ja omistajat vaihtuvat. Tutkimusten mukaan yksittäinen osake viettää yhden omistajan hallussa enää kymmenesosan siitä ajasta, minkä se vietti viisitoista vuotta sitten."

Hyvä tulos ei
riitä yritykselle

Yrityksen onnistumista ei enää mitata sillä, tuottaako se hyviä ja voitollisia tuotteita. Ainoaksi laatumittariksi on noussut yritysten vertaaminen toisiinsa. Mikään tuotto ei riitä, jos joku toinen firma tuottaa vielä enemmän.

"Kun puhutaan kilpailun kiristymisestä, tarkoitetaan juuri tätä. Yritykset eivät taistele olemassaolostaan, vaan käyvät veristä kisaa siitä, kuka pärjää keskinäisessä vertailussa ja kuka ei. Lisää Kiinaan muuttajia, lisää irtisanomisia, lisää kannattavien toimialojen ja tuotantolaitosten lakkautuksia."

Jukka Relander kirjoittaa kaipaavansa vanhan työväenliikkeen komeaa titteliä toveri.

"Työmarkkinoiden satunnaisesti heilahtelevassa itsetuntopörssissä sinne tänne sinkoilevat ihmiset ankkuroituisivat keskinäisiin suhteisiin edestämän käsitteen välityksellä. Yhden riistäminen olisi samalla myös muiden riistämistä. Nyt vallitsee käänteinen toveruus-logiikka, jonka mukaan ihmiset täytyy vapauttaa käymään keskinäistä kilpailua paitsi työtä haettaessa, myös pidettäessä jo hankitusta työpaikasta kiinni."

Konsulttien armeija luennoi keinoista, joilla ihmiset voivat tehdä itsensä haluttaviksi ja tarpeellisiksi työnantajiensa silmissä, vaikka heillä on jo töitä.

"Työstä on tullut jatkuvaa itsensä myymistä, ja vapaa-ajasta oman myyvyyden ylläpitoa."

Pääoma jyllää
työn kustannuksella

Jukka Relander pohtii työstä kirjoittaessaan purkaneensa omiakin pätkätyöläisen frustraatioitaan, mutta ihan oikeasti työssä on hänen mukaansa tapahtunut suuri muutos.

- Työ on jotain sellaista, joka asennetaan ihmisen sisään ja persoona revitään ulos tuotannon palvelukseen. Siitä on paljon käyty keskustelua, kuinka paljon kasvavista mielenterveysongelmista, unettomuudesta ja masennuksesta johtuu työelämän muutoksesta, hän muistuttaa.

Yksi selkeä muutos Relanderin mukaan on myös se, että työn ja pääoman välisessä neuvottelusuhteessa on viimeksi kuluneiden viidentoista vuoden kuluessa tapahtunut merkittävä muutos pääoman hyväksi.

- Pääoman neuvotteluvoima on kasvanut ja työn heikentynyt. Sen takia työelämässä mennään enemmän omistajien ehdoilla kuin aikaisemmin. Tämä näkyy ihan siinäkin, että talouden tuloksista jaetaan omistajille enemmän kuin työntekijöille. Pätkätyön yleistyminen on luonut suojattomien ja vapaasti riistettävien luokan.

- Kukaan ei ole niin huonossa työmarkkina-asemassa kuin säävarauksella työskentelevä jäätelönmyyjä pätkätyöläinen, Relander huomauttaa.

Syytä siihen, että neuvotteluasema on kääntynyt pääoman eduksi, Jukka Relander hakee pääoman vapaasta liikkumisesta. On aina olemassa aito vaihtoehto, että tuotanto siirretään Kiinaan tai jonnekin muualle.

- Osasyy on se, että Suomi oli oikeasti aika tiukassa tilanteessa laman kanssa ja jotkut osasivat hyödyntää niitä poikkeusoloja paremmin kuin toiset. Kyllä siinä kansallisia talkoita käytiin ja minun mielestäni ay-liike tuli hienosti mukaan. Mutta en ole ihan varma, tuliko työnantajapuoli yhtä hyvin.

Yksipuolista
sitoutumista

- Kolmas tekijä ovat ideologiset muutokset, jotka ovat kallistaneet viisaria markkinauskon suuntaan ja sen takia työntekijöillä ei ole käytössään sellaista vahvaa yhteistä uskoa, mikä ehkä aikaisemmin oli.

Ja Relander väittää, että taustalla vaikuttaa myös reaalisosialismin romahdus. Neuvostoliiton olemassaolon takia läntinen pääoma oli pakotettu kompromissiin, hyvinvointivaltioon, koska oli olemassa vallankumouksen uhka.

Uuden työelämän ongelmia on se, että omistajan intressin ja työntekijän intressin eroa häivytetään tyyliin, että "yrityksen etu on sinunkin etusi." Mutta sinun etusi ei ole koskaan yrityksen etu. Suhde on yksipuolinen, Jukka Relander huomauttaa. Puhutaan paljon ihmisten sitouttamisesta työhön. Ihmisten pitää olla hirveän sitoutuneita työnantajaansa, vaikka työnantajilla ei ole mitään velvollisuuksia sitoutua työntekijöihinsä.

Työn ja pääoman välisessä neuvottelusuhteessa on viimeksi kuluneiden viidentoista vuoden kuluessa tapahtunut merkittävä muutos pääoman hyväksi, väittää Jukka Relander.

Diktatuuri takaa yrityksille
vakaat poliittiset olot

Globalisaatio on Jukka Relanderin mukaan oppi rahan vapaasta liikkumisesta. Kiina-ilmiö on yksi osa kokonaisuutta. Miksi Kiina vetää yrityksiä puoleensa?

- Siellä on vakaat poliittiset olosuhteet, mikä tarkoittaa sitä, että ei ole ammattiyhdistysliikettä, ei poliittisia oikeuksia, ei sananvapautta. Se on toimiva kuriyhteiskunta, jossa on kohtuullinen koulutustaso. Se on riistäjän paratiisi.

Kirjassaan Relander jatkaa luetteloa. Kiinan ja Brasilian vapaakauppa-alueilla olot on järjestetty niin, ettei ole työaikalakeja, ei minimipalkkaa, ei lakko-oikeutta, ei purnausta, ei eläkkeitä, ei sotumaksuja, ei veroja, ei lomaltapaluurahoja, ei irtisanomissuojaa, ei äitiyspäivärahoja eikä työttömyyskorvauksia.

"Ei mikään ihme, että Kiina vetää puoleensa länsimaisia yrityksiä. Maa on riistäjän märkä uni. Vapauden kehto, missä yrittäjyyttä ei ole lainkaan rajoitettu. Puhtaan markkinalogiikan näkökulmasta Kiina on maailman vapain maa", hän kirjoittaa.

"Työ karkaa pohjan periltä työnantajan paratiisiin, ja tämän vuoksi meillä alennetaan veroja, supistetaan sosiaaliturvaa ja heikennetään terveyspalveluita. Vain jotta seuraavat lasten pienin sormin ommellut lenkkitossut olisivat vähän edullisemmat. Ja jotta lenkkitossufirman osakekurssit nousisivat."

Etelä-Amerikan
demokratiakoe

Jos länsimaiset yritykset veisivät kehitysmaihin mennessään demokratiaa, niin Etelä-Amerikan pitäisi olla todella demokraattinen maanosa, koska sinne on viety amerikkalaista pääomaa yli sata vuotta, Jukka Relander puuskahtaa.

Hän kirjoittaa, että vuoden 1965 tilanteen mukaan yhdysvaltalaisten yritysten investoinnit vastasivat 40 prosenttia koko Etelä-Amerikan bruttokansantuotteesta. Amerikkalaisten yritysten tekemien investointien arvo ylitti maanosan kaikkien valtioiden yhteenlasketut valtionbudjetit. Amerikkalainen pääoma oli maanosassa mahtavampi tekijä kuin Etelä-Amerikan kaikkien maiden hallitukset yhteensä.

Yritykset onnistuivatkin hyvin. Vuoteen 1965 mennessä Yhdysvaltojen kehitysmaista saamat tulot ylittivät lähes kolminkertaisesti niihin tehdyt investoinnit. Entä miten ne onnistuivat toissijaisessa tehtävässään?

"Ovatko Etelä-Amerikan maat todella onnistuneet kuromaan kiinni vauraiden teollisuusmaiden etumatkaa? Onko niistä nyt, 40 vuotta myöhemmin, kypsynyt toimivia yhteiskuntia, joissa talous kasvaa, infrastruktuuri kukoistaa ja kansalaiset vaurastuvat?

"Ennen investointeja
kutsuttiin riistoksi"

Mitä Kiinaan tulee, Relander ei usko, että länsimaisen pääoman invaasio auttaa kiinalaista pienyrittäjäkenttää kasvuun. Sen sijaan ihmiset siirtyvät valtion yrityksistä länsimaisiin yrityksiin.

- Saavat sitten tässä muutoksessa ehkä vähän kulutuselektroniikkaa, ja voi olla, että pääsevät iltaisin katsomaan Britney Spearsin videoita.

- Sitä paitsi en tiedä kuinka hyvä demokratian viejä läntinen maailma tällä hetkellä on, koska sen oma demokratia on kriisissä. Meillä ei oikeastaan ole todellisia poliittisia vaihtoehtoja, joista voitaisiin valita, ei ole todellista poliittista keskustelua, julkisuus keskittyy yhä enemmän yhä pinnallisempiin ilmiöihin. Mikä se demokratia loppujen lopuksi on, mitä me voimme viedä? Relander kysyy.

Jukka Relander toteaa, että aiemmin kolmanteen maailmaan tehtyjä investointeja kutsuttiin riistoksi. Tavoitteena ei ole paikallisen väestön avustaminen, vaan halvan työvoiman hyväksikäyttö. Pääomalle diktatuuri on lupaus "vakaista poliittisista olosuhteista." "Toimiva diktatuuri onkin hyvin vakaa poliittinen olosuhde. Sen säilyttämiseksi on markkinalogiikan mukaan ponnisteltava kynsin hampain, sillä juuri demokratia toisi mukanaan epävakautta, lakkoja, eriäviä mielipiteitä, joillekin ehkä ihmisarvonkin."

Kuvatulle kehitykselle on Relanderin mukaan olemassa luultavasti vain yksi vaihtoehto:

"Se, että pääoman globalisoiduttua myös työväenliike luopuu ahtaista kansallisista rajoista ja globalisoituu perässä. Se, että myös politiikka alkaa liikkua vapaasti pitkin talouden jälkiä, ja että työntekijän oikeuksista tulisi yhtä yleismaailmallisia kuin yksityisomaisuuden suojasta."