Häviääkö vanha Eurooppa sodan vauraudesta?

(Kansan Uutisten Viikkolehti 4.5. 2007)

Länsi-Eurooppa on häviämässä globalisaationa tunnetun maailmanlaajuisen kilpajuoksun vauraudesta ja hyvinvoinnista. Muurien, niin poliittisten kuin taloudellistenkin, murtuminen toi maailman työmarkkinoille yli miljardi uutta ihmistä, jotka määrittävät yhä enemmän sen, millä ehdoilla vanhoissa hyvinvointivaltioissakin tehdään työtä. Seuraukset näkyvät jo nyt työehtojen huononemisena Länsi-Euroopassa.

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Länsi-Eurooppa hyvinvointivaltioineen tulee olemaan vielä pahassa pulassa. Juuri nyt talous tosin kasvaa ja työttömyys EU-alueella alenee, mutta hintana on ollut kansan jako kahtia muissakin maissa kuin Suomessa. Ne, jotka putosivat kelkasta edellisen laman tai matalasuhdanteen aikana, putosivat totaalisesti.

Suuri osa uusista työpaikoista on sitä paitsi vanhaa teollisuustyötä huonommin palkattua, epävarmaa ja pätkittäistä.

Ammattiyhdistysliike Euroopassa ei etene kohti uusia voittoja, vaan yrittää pitää kiinni vanhoista saavutuksistaan. Silti on jo nähty työajan pidennyksiä ilman palkankorotuksia, mitä viime syksynä Suomessakin esitti EK:n työnantajapoliittisen työryhmän puheenjohtaja Stig Gustavson.

Eurooppalainen sosiaalinen malli murenee hiljalleen, koska Eurooppa on häviämässä vauraudesta käytävän maailmansodan. Tässä sodassa ei käytetä ohjuksia, tankkeja eikä edes rynnäkkökivääreitä. Se perustuu talousmahtien välisiin sopimuksiin ja valloittajat ovat maailmanhistorian kohteliaimpia. Sodassa niskanpäällä olevat aasialaiset voimatekijät saattavat jopa kärsivällisesti kuunnella moitteita työoloista ja ihmisoikeuksista – ja jatkavat sitten hyväksi havaitsemallaan tiellä.

Länsimaisia yhteiskuntia ravisteleva hiljainen vallankumous on mahdollinen, koska viimeksi kuluneiden noin 15 vuoden aikana maailman työmarkkinoille on tullut 1,2 miljardia uutta työntekijää ja heidän lisäkseen miljoonat muut kilpailevat edelleen sinne pääsystä ehdoilla millä hyvänsä.

Työmarkkinoiden

pelisäännöt uusiksi

Der Spiegel -lehden toimittaja Gabor Steingart kirjoittaa uusimmassa kirjassaan Weltkrieg um Wohlstand (Maailmansota vauraudesta) globalisaatiosta maailmansotana, jossa vauraus laitetaan uusjakoon. Sodan seurauksena Länsi-Euroopassa ammattiyhdistysliike on menettänyt asemiaan, työehdot huononevat, hyvinvointivaltioita murennetaan ja Eurooppaan syntyy edellisiä sukupolvia huono-osaisempi köyhälistö.

Menneinä vuosikymmeninä hyvin koulutettua teollisuustyöntekijää ei voinut korvata. Tietotekniikka ja automaatio tekivät tuloaan työelämään vasta 1980-luvun puolivälin jälkeen. Ulkopuolista kilpailua länsieurooppalaisille työmarkkinoille ei ollut, koska heidät erotti Euroopassa rautaesirippu. Aasiassa teollistuminen taas oli lapsenkengissä ja läntinen tuotanto joka tapauksissa useimpien Aasian maiden ulottumattomissa. Läntiset työmarkkinat olivat kilpailulta suojattu kerho, minkä takia työehtoja oli mahdollista parantaa vuosi vuodelta.

Nyt kaikki on toisin. On kylliksi haastetta yrittää säilyttää entiset saavutukset edes suurin piirtein ennallaan. Usein sekin on liikaa. Länsi-Euroopassa on jo nähty, että ammattiliitot suostuvat alentamaan palkkoja.

Ylityö korvauksetta

arkea Suomessakin

Myös Suomessa palkkoja on käytännössä alennettu, kun työaika on pidentynyt ilman korvausta. Kuten professori Juha Siltala osoitti työelämän huonontumisen lyhyessä historiassaan, ylipitkien työpäivien määrä alkoi kasvaa viime vuosikymmenen lopulla ja ylitöiden rajoittamisesta lailla seurasi se, että nyt joka kolmas työntekijä tekee ylitöitä maksutta. Lähes miljoona palkansaajaa on korvauksetta tavoitettavissa vapaa-ajallaankin.

Gabor Steingartin esimerkit tulevat Saksasta. Berliinin kaupungin työntekijöitä edustava ammattiyhdistys suostui 12 prosentin palkanalennukseen. Julkisen alan ammattiliitto Verdi onnistui vuosi sitten neuvottelemaan yhden prosentin palkankorotuksen, joka 2 prosentin inflaation aikana on käytännössä käytettävissä olevien tulojen alennus. Ja kun osittain valtion omistama Deutsche Telekom ilmoitti lakkauttavansa 32 000 työpaikkaa, ammattiliitto oli hiljaa.

Ranskassa kerrotaan olevan 12 miljoonaa työläistä, joiden kuukausipalkka on alle 843 euroa.

Aikakauslehti Business Week katsoi äsken, mitä löytyy eri puolilla Länsi-Eurooppaa nyt nopeasti alenevien työttömyyslukujen takaa. Vastaus oli tilapäisyys ja vuokratyö, työläiset, joita on helppo palkata, mutta kätevä myös potkia pois. 14,5 prosenttia Euroopan työpaikoista oli tilapäisiä vuonna 2005.

Hyvä puoli asiassa on se, että Euroopan uudesta tilapäistöstä puolet oli aiemmin kokonaan työttömiä. Toisaalta he ovat myös niitä, jotka ensimmäisinä potkitaan uudelleen pois, kun yrityksellä on tarve vähentää työvoimaa. Prekariaatti ei voi suunnitella elämäänsä eteenpäin.

Vain joka viides

kuuluu liittoon

Kerran kapitalistit haastaneella ammattiyhdistysliikkeellä oli Länsi-Euroopassa parhaimmillaan 50 miljoonaa jäsentä. 40 prosenttia työntekijöistä kuului liittoihin. Voimaa näytettiin lakoilla ja mielenosoituksilla.

Ensimmäisenä Länsi-Euroopassa ammattiliitot murskasi rautarouva Margaret Thatcher jo 1980-luvulla. Sen jälkeen Britannian ammattiliitot ovat menettäneet noin puolet jäsenistään. OECD-maissa palkansaajien järjestäytymisaste oli 21 prosenttia vuonna 2000. Kymmenessä vuodessa se aleni 10 prosenttiyksikköä. Monissa maissa järjestäytymisaste puolittui.

Suomessa palkansaajista ammattiliittoihin järjestäytyneitä oli kansainvälisesti suuri osa eli 69 prosenttia vuoden 2004 lopussa, ilmenee työministeriön tutkimuksesta. Kolmessa vuodessa pudotusta tuli vain 2,2 prosenttia. Mutta laman jälkeen järjestäytymisaste on alentunut yli kymmenellä prosenttiyksiköllä. Tärkein syy on se, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan saa muutenkin kuin ammattiliittoon kuulumalla.

Todennäköisesti kiinnostus ay-liikettä kohtaan jatkaa vähenemistään myös Suomessa. Palkansaajien tutkimuslaitoksen selvitys kahden vuoden takaa osoitti, että 1960-luvun alun jälkeen syntyneet jättävät muita useammin liittymättä liittoon. Vanhemmat ikäluokat siirtyvät kiihtyvään tahtiin eläkkeelle eikä heidän polvensa ay-aktiiveille löydy seuraajia nykyisistä nelikymppisistä.

Raha liikkuu ja

käy pyydyksiin

Ammattiyhdistysten heikentyessä kapitalistit ovat vahvemmilla kuin sataan vuoteen. Aiemmin maailmantaloutta hallitsivat suunnilleen samanlaiset maat, joissa työtä tehtiin suunnilleen samanlaisille ehdoilla. Yhteiskunta säänteli lainsäädännöllä työnantajien ja työntekijöiden välisiä suhteita. Toisenlaisessa järjestelmässä eläneet eivät kilpailleet samasta työstä.

Nyt eletään uudessa maailmassa, missä kapitalisti etsii vapaasti paikkansa parhaitten tuotto-odotusten mukaan käytännössä rajoitta.

Vanhassa maailmassa vuonna 1980 suorat sijoitukset eri maiden välillä olivat 500 miljardia dollaria. Sen jälkeen neljännesvuosisadassa suorien sijoitusten arvo on noussut 2 000 prosentilla. Joustava ja kärsimätön raha on loputtomassa liikkeessä. Sen jäljiltä työtä katoaa yhtä hyvin Lohjalta ja Kontiolahdelta kuin Euroopan vanhoista teollisuuskeskuksistakin. Työpaikat syntyvät uudelleen intialaisissa ohjelmistoyrityksissä, unkarilaisissa lelu- ja kiinalaisilla autotehtaissa.

Maailmanlaajuisten työmarkkinoiden synty muutti pelisäännöt verrattuna kaikkiin muihin aikoihin. Ensimmäistä kertaa historiassa suunnilleen samanlainen talousjärjestelmä vallitsee kaikkialla, missä tavaroita tuotetaan. Se mahdollistaa vallan ja vaurauden uudelleenjaon. Länsimaissa monet ennen taattuina pidetyt asiat horjuvat. Moni lyödään työelämästä ulos lopullisesti. Epävarmuus kasvaa.

Toisaalta Aasian tiikerimaissa tavallisten ihmisten mahdollisuudet ovat ennen kokemattomat.

Sama palkka

samasta työstä?

1,2 miljardin uuden ihmisen tulo maailmanlaajuisille työmarkkinoille on merkinnyt myös sitä, että ne lännen 350 miljoonaa hyvin koulutettua työntekijää, jotka vastasivat aiemmin maailman tavaratuotannosta, ovatkin nyt yhtäkkiä vähemmistönä.

Ja suhde muuttuu koko ajan Länsi-Euroopan tappioksi. Suomen ja Saksan kaltaisissa maissa syntyy vuosittain noin kymmenen lasta tuhatta asukasta kohti. Intiassa, Bangladeshissa ja Malesiassa suhde on 2,5-kertainen. Ne ja Kiina, missä sielläkin syntyvyys on 1,5-kertainen useimpiin Länsi-Euroopan maihin verrattuna, tuottavat tulevaisuuden työvoiman ja he ovat valmiita melkein mihin vain saadakseen oman osansa. He myös sanelevat yhä enemmän ne ehdot, joilla työtä kannattaa teettää Ylöjärvelläkin.

Vaatimus samasta työstä saatavasta samasta palkasta ei äkkiä ainakaan globaalilla tasolla tunnukaan hyvältä idealta, jos tason määrittelee teollisuustyöntekijöiden suuri enemmistö. Gabor Steingartin mukaan tällä hetkellä maailmassa on noin kolme miljardia palkansaajaa. Puolet heistä ansaitsee vähemmän kuin kolme dollaria päivässä, mikä merkitsee kahta asiaa: Heidän palkkansa ovat kyllä surkeat, mutta silti ne merkitsevät painetta alentaa myös paremmin tienaavan puoliskon palkkoja.

Maaseudulta Kiinan teollisuuskeskuksiin muuttava ammattitaidoton autotyöläinen ei välttämättä tiedä, missä sijaitsevat sellaiset vanhan ajan autokeskukset kuin Wolfsburg tai Detroit, mutta nykyaikaisen kapitalismin pirullisessa juoksupyörässä he kilpailevat vähitellen samasta palkasta. Ensin kiinalainen siirtotyöläinen on valmis mihin tahansa saadakseen vakituisen ammattilaisen paikan kiinalaisessa autotehtaassa. Kun hän joidenkin vuosien pitkien päivien, palkattomien ylitöiden ja kurssituksen jälkeen pääsee maaliinsa, hänestä tulee wolfsburgilaisen ja detroitilaisen autotyöläisen kilpailija. Autoyhtiön pääkonttorissa lasketaan tuotantokustannuksia investointipäätöksiä tehtäessä. Ammattiliiton suojaama länsityöläinen on silloin heikoilla, kun vastassa on kiinalainen, joka tekee työtä sillä hinnalla, millä johtajat käskevät.

Aasiassa riittää

työvoimareserviä

Euroopassa on noin 18 miljoonaa työtöntä. Gabor Steingertin mukaan lisäksi on otettava huomioon naiset, jotka ovat huonon työllisyystilanteen takia jääneet pois työmarkkinoilta sekä vasten tahtoaan eläkkeelle joutuneet. Todellinen työttömyys on 30 miljoonaa ja kun se otetaan huomioon, palkat per eurooppalainen laskevat.

Toisaalta Kaakkois-Aasiassa palkat eivät nouse ainakaan nopeasti, koska mahdollisuuksiaan jonottavaa työvoimareserviä on miljoonakaupalla. Saksalainen IFO-tutkimuslaitos on arvioinut, että vaikka palkat Kaakkois-Aasiassa ja Intiassa nousisivat tasaisesti, ne olisivat silti 30 vuoden kuluttua vain puolet siitä, mitä lännessä nyt.

Joka tapauksessa länsimaisten työläisten on parasta keksiä hyvät perustelut sille, miksi heille on maksettava edes nykyisen suuruisia palkkoja.

Kuluttajat tuhoavat

hyvinvointivaltion

Samaan aikaan, kun länsimaiset työläiset joutuvat yhä ahtaammalle, he itse äänestävät lompakoillaan hyvinvointivaltionsa purkamisen puolesta. Äänestys tehdään marketeissa ja yhä useammin myös Lidlin kaltaisissa ylikansallisissa halpamyymälöissä. Kuluttaja tekee hyvin yksinkertaisen valinnan. Ostaako hän tuotteen, jonka hintaan on leivottu sisään myös sen valmistajan palkalliset lomat, terveydenhoito ja sosiaaliturva. Vai tuotteen, jonka valmistajalta puuttuvat nämä kaikki.

Gabor Steingart nimittää Lidlin ja muiden halpaketjujen asiakkaita todellisiksi globalisaatiofanaatikoiksi, jotka tehokkaammin kuin kukaan muu ajavat hyvinvointivaltiota alas. Jopa romanttisia ajatuksia viljelevät vasemmistolaiset ovat globalisaatiokriitikoita vain silloin, kun kaupat ovat kiinni. Silloin he saattavat kysyä itseltään, miksi kännykät ja tietokoneet ovat nykyisin niin halpoja. Mutta halvimpia malleja ostaessaan he pikkuhiljaa tekevät kotimaista tuotantoa kannattamattomaksi ja murtavat kivi kiveltä hyvinvointivaltiota.

Sosiaalikuluilla

vai ilman niitä?

Nykyisin käytännössä kaikkea, mitä rahalla saa, voi ostaa myös ilman sosiaalikustannusten synnyttämää lisähintaa. General Motorsin johto väittää, että jokaisessa sen tuottamassa autossa on 1 500 dollaria sosiaalikuluja, joita korealaisella autonvalmistajalla ei ole. Euroopassa valmistettu pesukone on tehty 38 tunnin työviikon aikana kohtuullisen hyvällä palkalla ja ammattiyhdistysliikkeen valvovan silmän alla. Samasta kodinkoneliikkeestä voi ostaa myös Kiinassa, Taiwanilla ja jopa Puolassa valmistetun pesukoneen, jonka hinnassa ei ole hyvinvointilisää.

Electrolux aikookin sulkea puolet Euroopan, Yhdysvaltain ja Australian tehtaistaan. Nürnbergin AEG:n kokoinen tehdas säästäisi yhtiön mukaan 48 miljoonaa euroa vuodessa pelkästään siirtymällä Puolaan, vaikka Euroopan työnantajaliiton mukaan Itä-Euroopassakin palkat ovat viidessä vuodessa nousseet kymmeniä prosentteja.

Työnantajien näkemyksen mukaan itäeurooppalaisetkin työläiset ovat jo hinnoittelemassa itseään kilpailukyvyttömiksi. Viime kuussa Tshekissä Skodan autotehtaalla oli lakko, koska työntekijät vaativat 12 prosentin palkankorotusta seuraavan kahden vuoden aikana. Tavoitteena on saavuttaa vähitellen Saksan Wolkswagenin autotyöläisten palkkataso.

Seuraavaksi putoavat toimihenkilöt

Toistaiseksi työläiset ovat ottaneet vastaan kovimmat iskut, mutta toimihenkilöt seuraavat kohta perässä. Rengasvalmistaja Continental irtisanoi työläisiään Saksassa, vaikka he suostuivat tekemään pidempää työviikkoa ilman lisäkorvausta. Seuraavaksi yhtiön johdon mukaan katsotaan, miten voitaisiin alentaa kuluja Continentalin palkkalistoilla olevista 5 000 insinööristä.

75 prosenttia maailman ihmisistä ei tunne sellaista käsitettä kuin työttömyyskorvaus. He kantavat itse riskit myös sairastumisesta, köyhyydestä ja ikääntymisestä. Suurimmassa osassa maailmaa työläisellä on oikeus tehdä työtä, mutta ei valittaa. Palkka on annettu, siitä ei neuvotella. Jos sosiaaliturvaa on, siitä pitää huolen perhe eikä yritys.

Proletaarit

joukossamme

Tätä pohjaa kohti kulkee myös Euroopan uusi alaluokka, se, jota Outi Nyytäjä kutsui viime Viikkolehdessä henkiseksi ryysyköyhälistöksi.

Vaikka modernin ajan proletariaatti ei välttämättä näe nälkää, on se Gabor Steingartin mielestä monessa suhteessa heikommassa asemassa kuin menneiden sukupolvien proletaarit. He ainakin tunnistivat vihollisen, heillä oli luokkaidentiteetti ja usein myös oma kulttuurinsa. He lauloivat taistelulauluja, perustivat järjestöjä, kävivät poliittisia taisteluita ja arvostivat yhteiskunnallisia teoreetikkoja, vaikka eivät välttämättä täysin ymmärtäneet heidän sanomaansa.

”Eilispäivän köyhä oli historian subjekti. Tänään hän on olosuhteiden uhri. Ja jos hänen edeltäjänsä elikin yhteiskunnan marginaalissa, niin tänään hän on sen ulkopuolella”, Steingart vertaa.

Ei terrorismi, vaan

kahtiajako uhkaa

Hänen mukaansa uudenlainen alaluokka ilmaantui Eurooppaan vain kymmenen vuotta sitten. Sen nousu alkoi samalla, kun teolliset työpaikat alkoivat kadota.

”Euroopassa teollisuustyöpaikkojen katoamisella voi olla suuremmat yhteiskunnalliset vaikutukset kuin yhteisvaluutalla tai yrityksillä laatia unionille perustuslaki. Sosiaalinen kahtiajako uhkaa tänään Eurooppaa enemmän kuin kansainvälinen terrorismi, mutta poliitikot keskittyvät taistelemaan jälkimmäistä vastaan.”

Aasia ja Itä-Eurooppa linkitettiin maailmanlaajuisiin työmarkkinoihin kaikkien osapuolten vapaasta tahdosta. Gabor Steingartin mukaan ne, jotka kuvittelivat kylmän sodan jälkeen valtaan nousseen sosiaalisen markkinatalouden olevan historian loppu, olivat kolossaalisesti väärässä. Kiitos maailmanlaajuisten työ- ja finanssimarkkinoiden kapitalismi kukoistaa ja sosiaalivaltiolta putoaa pohja pois.

Sosiaalipehmoilu väistyy juurilleen palaavan kapitalismin tieltä.