Lyhyt kuherruskuukausi
(Kansan Uutisten Viikkolehti 5.12. 2008)
Amerikkalaisen politiikan seuraaminen on paljon mielenkiintoisempaa kuin kotimaisen. Suomessa mikään ei muutu vuosikymmenissäkään, mutta Yhdysvalloissa asetelmat kääntyvät päälaelleen yhdessä yössä.
Hyvä esimerkki tästä on presidentiksi valittu Barack Obama ja vasemmistolaisten, amerikkalaisittain liberaalien, suhtautuminen häneen. Koko alkusyksyn Obaman voitto John McCainista oli heille elämän ja kuoleman kysymys. Obama takaisi taivaan, McCain jatkaisi George W. Bushin kahdeksanvuotista helvettiä.
Kun Obama sitten voitti, edistyksellisiksi itseään kutsuvat amerikkalaiset jaksoivat juhlia noin vuorokauden. Sen jälkeen on keskitytty etsimään vikoja tulevasta presidentistä ja muun muassa haukuttu valtamedia siitä, miten se huijasi kansalaiset luulemaan Obaman olevan liberaali.
Näin puoluelehdessä työskentelevä ei voi kuin ihmetellä, miten mustavalkoisesti ja ääripuolueellisesti monet amerikkalaiset kollegat tekevät journalismia. Täällä nauraisivat naurismaan aidatkin, jos me kirjoittaisimme samalla lailla silmät kiiluen suomalaisesta politiikasta.
Ja turha on myös luulla, että ”edistykselliset” olisivat Yhdysvalloissa jotenkin kansainvälisemmin suuntautuvia kuin nurkkakuntaiset konservatiivit. Heidän julkaisunsa pyörivät tasan tarkkaan oman amerikkalaisen hiekkalaatikon ympärillä. Muuta maailmaa ei ole.
* * *
Mutta ei savua ilman tulta. Barack Obama julkisti tällä viikolla turvallisuuspoliittisen tiiminsä. Hillary Clintonista tulee ulkoministeri ja Bushin nimittämä Robert Gates jatkaa puolustusministerinä.
Nimet eivät olleet yllätys eikä yllätys ollut sekään, etteivät liberaalit heitä rakasta.
Enemmän kulmia nostattavat kuitenkin tiimin muut, vähemmän tunnetut jäsenet.
Pitkä vaalikampanja ja talouskriisi saivat melkein unohtamaan, että kansainvälisessä politiikassa Iran nousee vääjäämättä lähikuukausina uudelleen valokeilaan. Suurempien uutisten katveeseen jäi nimittäin Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tuore raportti, jonka mukaan Iran on jatkanut kaiken aikaa uraanin rikastamista ja sen yhteistyö IAEA:n tarkkailijoiden kanssa on heikkoa. Iran voi tehdä onnistuneen ydinkokeen vuoden kuluessa, IAEA väitti.
Samaan aikaan, kun Yhdysvalloissa politiikan valokeila kohdistui kahteen presidenttiehdokkaaseen, valmistauduttiin aluskasvillisuuden piirissä vaikuttamaan tulevan johtajan Iran-politiikkaan ja näitä Iran-haukkoja on nyt valikoitunut myös Obaman turvallisuustiimiin.
Suomalaiselle sellaiset nimet kuin Tony Lake ja Susan Rice lienevät vielä täysin tuntemattomia. Ensi vuonna tähän samaan aikaan heistä ehkä puhutaan samaan sävyyn kuin Bushin hallinnon superhaukoista Paul Wolfowitzista ja Richard Perlestä esimerkiksi.
Lake on Obaman tuleva neuvonantaja, Rice YK-suurlähettiläs. Vaalikampanjan aikana kumpikin osallistui Yhdysvalloissa monenlaisiin Iran-aktiviteetteihin, niihin samanlaisiin, jotka 2000-luvun alussa muokkasivat mielipideilmastoa otolliseksi hyökkäykselle Irakiin.
Yksi tällainen ryhmä neuvoi kesäkuussa seuraavaan presidenttiä voimistamaan yhteistyötä Israelin kanssa Iranin hankkeita vastaan. Mukaan lukien ”ennalta ehkäisevä” sotilaallinen isku.
Tony Lake ja Susan Rice muiden mukana yhtyivät näkemykseen, että Iran aikoo aseistaa terroristeja ydinaseilla. Tuntuuko tutulta?
Toiseen samanlaiseen ryhmään kuului myös Obaman tuleviin neuvonantajiin kuuluva Dennis Ross. Sen näkemyksen mukaan neuvotteluista Iranin kanssa ei tule mitään ja siksi sotilaalliset valmistelut pitäisi pistää käyntiin. ”Kineettinen toimintakin” on otettava huomioon. Se tarkoittaa käytännössä massiivista hyökkäystä, jossa iskut kohdistettaisiin Iranin ydinlaitosten lisäksi kaikkiin mahdollisiin ja vähän mahdottomiinkin sotilaallisiin kohteisiin sekä siviilikohteisiin kuten voimalaitoksiin ja siltoihin.
Samoissa piireissä myös kaavailtiin lisää sotilaallisia tukikohtia Iranin muodostamaa uhkaa vastaan Afganistania, Irakia, Keski-Aasiaa ja Kaukasusta myöten.
Turvallisuusneuvonantajan, eläkeläiskenraali James Jonesin voi puolestaan nähdä Obaman kabinetin Dick Cheneynä, miehenä, joka on itse syvällä puolustusteollisuudessa.
* * *
Tiistaina Democracy Now! -aseman radio- ja tv-keskustelussa arvioitiin Obaman turvallisuustiimiä tuoreeltaan otsikolla ”Muutos vai lisää samaa?”
Aseman palkittu tähtitoimittaja Amy Goodman kiinnitti huomiota paitsi siihen, ketä valittiin, myös siihen, ketä ei valittu:
”Edustajainhuoneessa 130 edustajaa ja senaatissa 23 edustajaa äänesti (Irakin) sotaa vastaan. Barack Obama ei valinnut heistä yhtäkään kabinettiinsa.”
* * *
Kaikesta huolimatta kannattaa muistaa, ettei Barack Obamasta tule presidenttiä vielä puoleentoista kuukauteen. Huolissaan voi olla, mutta ehkä on pikkuisen aikaista tuomita häntä uudeksi Bushiksi.
Amerikkalaisen politiikan seuraaminen on paljon mielenkiintoisempaa kuin kotimaisen. Suomessa mikään ei muutu vuosikymmenissäkään, mutta Yhdysvalloissa asetelmat kääntyvät päälaelleen yhdessä yössä.
Hyvä esimerkki tästä on presidentiksi valittu Barack Obama ja vasemmistolaisten, amerikkalaisittain liberaalien, suhtautuminen häneen. Koko alkusyksyn Obaman voitto John McCainista oli heille elämän ja kuoleman kysymys. Obama takaisi taivaan, McCain jatkaisi George W. Bushin kahdeksanvuotista helvettiä.
Kun Obama sitten voitti, edistyksellisiksi itseään kutsuvat amerikkalaiset jaksoivat juhlia noin vuorokauden. Sen jälkeen on keskitytty etsimään vikoja tulevasta presidentistä ja muun muassa haukuttu valtamedia siitä, miten se huijasi kansalaiset luulemaan Obaman olevan liberaali.
Näin puoluelehdessä työskentelevä ei voi kuin ihmetellä, miten mustavalkoisesti ja ääripuolueellisesti monet amerikkalaiset kollegat tekevät journalismia. Täällä nauraisivat naurismaan aidatkin, jos me kirjoittaisimme samalla lailla silmät kiiluen suomalaisesta politiikasta.
Ja turha on myös luulla, että ”edistykselliset” olisivat Yhdysvalloissa jotenkin kansainvälisemmin suuntautuvia kuin nurkkakuntaiset konservatiivit. Heidän julkaisunsa pyörivät tasan tarkkaan oman amerikkalaisen hiekkalaatikon ympärillä. Muuta maailmaa ei ole.
* * *
Mutta ei savua ilman tulta. Barack Obama julkisti tällä viikolla turvallisuuspoliittisen tiiminsä. Hillary Clintonista tulee ulkoministeri ja Bushin nimittämä Robert Gates jatkaa puolustusministerinä.
Nimet eivät olleet yllätys eikä yllätys ollut sekään, etteivät liberaalit heitä rakasta.
Enemmän kulmia nostattavat kuitenkin tiimin muut, vähemmän tunnetut jäsenet.
Pitkä vaalikampanja ja talouskriisi saivat melkein unohtamaan, että kansainvälisessä politiikassa Iran nousee vääjäämättä lähikuukausina uudelleen valokeilaan. Suurempien uutisten katveeseen jäi nimittäin Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tuore raportti, jonka mukaan Iran on jatkanut kaiken aikaa uraanin rikastamista ja sen yhteistyö IAEA:n tarkkailijoiden kanssa on heikkoa. Iran voi tehdä onnistuneen ydinkokeen vuoden kuluessa, IAEA väitti.
Samaan aikaan, kun Yhdysvalloissa politiikan valokeila kohdistui kahteen presidenttiehdokkaaseen, valmistauduttiin aluskasvillisuuden piirissä vaikuttamaan tulevan johtajan Iran-politiikkaan ja näitä Iran-haukkoja on nyt valikoitunut myös Obaman turvallisuustiimiin.
Suomalaiselle sellaiset nimet kuin Tony Lake ja Susan Rice lienevät vielä täysin tuntemattomia. Ensi vuonna tähän samaan aikaan heistä ehkä puhutaan samaan sävyyn kuin Bushin hallinnon superhaukoista Paul Wolfowitzista ja Richard Perlestä esimerkiksi.
Lake on Obaman tuleva neuvonantaja, Rice YK-suurlähettiläs. Vaalikampanjan aikana kumpikin osallistui Yhdysvalloissa monenlaisiin Iran-aktiviteetteihin, niihin samanlaisiin, jotka 2000-luvun alussa muokkasivat mielipideilmastoa otolliseksi hyökkäykselle Irakiin.
Yksi tällainen ryhmä neuvoi kesäkuussa seuraavaan presidenttiä voimistamaan yhteistyötä Israelin kanssa Iranin hankkeita vastaan. Mukaan lukien ”ennalta ehkäisevä” sotilaallinen isku.
Tony Lake ja Susan Rice muiden mukana yhtyivät näkemykseen, että Iran aikoo aseistaa terroristeja ydinaseilla. Tuntuuko tutulta?
Toiseen samanlaiseen ryhmään kuului myös Obaman tuleviin neuvonantajiin kuuluva Dennis Ross. Sen näkemyksen mukaan neuvotteluista Iranin kanssa ei tule mitään ja siksi sotilaalliset valmistelut pitäisi pistää käyntiin. ”Kineettinen toimintakin” on otettava huomioon. Se tarkoittaa käytännössä massiivista hyökkäystä, jossa iskut kohdistettaisiin Iranin ydinlaitosten lisäksi kaikkiin mahdollisiin ja vähän mahdottomiinkin sotilaallisiin kohteisiin sekä siviilikohteisiin kuten voimalaitoksiin ja siltoihin.
Samoissa piireissä myös kaavailtiin lisää sotilaallisia tukikohtia Iranin muodostamaa uhkaa vastaan Afganistania, Irakia, Keski-Aasiaa ja Kaukasusta myöten.
Turvallisuusneuvonantajan, eläkeläiskenraali James Jonesin voi puolestaan nähdä Obaman kabinetin Dick Cheneynä, miehenä, joka on itse syvällä puolustusteollisuudessa.
* * *
Tiistaina Democracy Now! -aseman radio- ja tv-keskustelussa arvioitiin Obaman turvallisuustiimiä tuoreeltaan otsikolla ”Muutos vai lisää samaa?”
Aseman palkittu tähtitoimittaja Amy Goodman kiinnitti huomiota paitsi siihen, ketä valittiin, myös siihen, ketä ei valittu:
”Edustajainhuoneessa 130 edustajaa ja senaatissa 23 edustajaa äänesti (Irakin) sotaa vastaan. Barack Obama ei valinnut heistä yhtäkään kabinettiinsa.”
* * *
Kaikesta huolimatta kannattaa muistaa, ettei Barack Obamasta tule presidenttiä vielä puoleentoista kuukauteen. Huolissaan voi olla, mutta ehkä on pikkuisen aikaista tuomita häntä uudeksi Bushiksi.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home