Thomas Wallgren: Punavihreiden murrettava uusliberaali hegemonia

(Kansan Uutisten Viikkolehti 15.6. 2007)

Yhteiskunnallisesta ajattelustaan ja toiminnastaan palkittu filosofi Thomas Wallgren on valmis astumaan esiin, kun vasemmiston on löydettävä uudelleen itsensä. Wallgren kaavailee pari vuotta kestäviä hankkeita, joissa punavihreät luovat uusia aloitteita vastapainoksi oikeiston hegemonialle. Vasemmistopuolueet ja ay-liike ottavat sitten tuloksista käyttöönsä itseään kiinnostavimmat palat.

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Filosofi Thomas Wallgren heitti vasemmistolle haasteen Ydin-lehdessä helmikuussa: On murrettava uusliberalismin hegemonia yhteiskunnassa ja tuotettava sen tilalle punavihreä yliote.

Maaliskuun eduskuntavaaleissa tehtävä ei ainakaan helpottunut. Vasemmisto hävisi enemmän kuin koskaan ennen. Wallgren itse sai SDP:n ehdokkaana 1 169 ääntä.

Vaalien jälkeen kokoomuksesta on mielipidemittauksissa tullut Suomen suurin puolue.

Thomas Wallgrenin aloite on siis vielä polttavampi kuin helmikuussa.

”Suomessa voisi olla kiinnostavaa edetä niin, että muodostamme kansalaisliikkeiden, ammattiliittojen, puolueaktiivien ja tutkijoiden verkoston, joka seuraavan neljän vuoden aikana kirjoittaisi Suomelle esityksen hallitusohjelmaksi. Niin hyvän, että se kiilaisi omalla painollaan reaalipolitiikan neuvotteluissa niiden esitysten ohi, joita uusliberaaliksi muuttunut suomalainen valtionhallinto Raimo Sailaksineen kirjoittaa”, hän esitti tuolloin.

Nyt Vasemmistoliiton puoluekokouksen alkaessa on paikallaan täsmentää edessä olevia tehtäviä.

Kapitalismi tunkee

läpi kaikkialle

Lähdetään liikkeelle vastustajan, uusliberalismin, tarkastelusta.

Tilanne on hyvin vakava, Thomas Wallgren aloittaa. Kaikkialta – paikallisesti, kansallisesti, EU:sta ja globaalilta tasolta – meille syötetään radikaaleja uudistushankkeita, jotka myllertävät yhteiskuntia.

Tuoreimman esimerkin Wallgren ottaa omasta ympäristöstään Helsingin yliopistosta, jonka Yliopisto-lehden uusimmassa numerossa kansleri Kari Raivio visioi yliopiston hallintoa uusiksi. Yliopiston sisältä valittavan johdon sijaan ulkopuolisista, lähinnä elinkeinoelämän edustajista koottaisiin pieni hallitus. He valitsisivat rehtorin, josta tulisi eräänlainen yliopiston toimitusjohtaja.

– Kaikkialla maailmassa on käynnissä läpikapitalisoituminen. Kaikkia elämänaloja säädellään yhä intensiivisemmin markkinamekanismin kautta. Ja valta siirtyy niille, jotka hallitsevat markkinoita, Wallgren kuvaa käynnissä olevaa kehitystä.

Vallankumous

pala palalta

Muutoksen suuruus vastaa vallankumouksen mittakaavaa, mutta sitä toteutetaan salamitaktiikalla. Uudistukset syötetään kansalaisille hiljaa hivuttamalla siivu kerrallaan, koska koko makkara ei menisi kerralla alas. WTO:n kauppasopimukset ja EU:n perustuslaki ovat isossa mittakaavassa samaa, mitä viedään päivittäin hiljaa eteenpäin arkisissa puitteissa.

– Kari Raivion puheenvuorossa pelottavaa ei ole se, että yhdellä raivohullulla markkinafundamentalistilla on raju visio. Se olisi normaalia. Hurjaa tässä on se, että hän ei ole raivohullu, vaan normaali virkamies, joka pyörittää muka normaaleja ajatuksia. 30 vuotta sitten sellaisista olisi leimattu hulluksi ja pantu vähin äänin hoitoon.

– Väitän, että tämä kuvastaa sitä, että me elämme markkinafundamentalistien maailmanvallankumouksen aikaa, Thomas Wallgren lataa.

Vasemmisto hukkasi

analyysin välineet

Hänen mielestään vasemmiston kannalta tilanteen tekee erityisen vakavaksi se, että siltä ovat hukassa analyyttiset välineet, vasemmistolaisen teorian kehityksen ytimessä hyvin tärkeänä ollut kapitalismin kritiikki.

– On tapahtumassa joku sellainen tekniikan, hallinnon ja talouden uusi liitto, jota ei ole ymmärretty. Se näkyy siitä, kuinka riippuvainen tämä systeemi on nimenomaan hallinnollisista uudistuksista. Ei ole kyse mistään vapaakaupasta eikä markkinauskosta, vaan mielettömän tarkoista ja vahvoista hallinnollisista välineistä, joilla kurinalaistava sääntely tarkentuu. Mutta meillä on kumminkin vain palasia siitä kuvasta.

Mutta vastavoimiakin on, Thomas Wallgren korostaa. On maailman sosiaalifoorumi ja vasemmiston voitot Latinalaisessa Amerikassa. Euroopassakin on alhaalta lähtevää liikehdintää.

Mutta se voi olla myös harhaluulo, että kyllä se heiluri taas ajan mittaan kääntyy itsestään, hän varoittaa.

Miksi Pohjolakin

uusliberalisoitui?

Thomas Wallgrenista on mystistä, että uusliberaali hegemonia valtasi jopa tasa-arvosta ja sosiaalisesta mallistaan kuuluisat Pohjoismaat.

Selitys voisi löytyä historiasta. Viime vuosisadalla tarjolla oli kolme läntisen modernin yhteiskunnallista mallia – reaalisosialismi, pohjoismainen hyvinvointivaltio ja angloamerikkalainen malli. Reaalisosialismin kaatumisen jälkeen oikeisto onnistui uskottelemaan, että pohjoismainenkin yhteiskunta menetti sen myötä jotain uskottavuudestaan.

– Miksi sitten on näin? Minusta se liittyy isompaan historialliseen väkipyörään. Pitää nähdä, että pohjoismaisen mallin toteutuksessa oli kaksi heikkoutta, vaikka arvoissa ei ole mitään vikaa. Ei nähty riittävästi nyt ilmeisiä ympäristöongelmia eikä pohjois-etelä -kuilua. Vasemmisto ei ottanut riittävän vakavasti teollisen kehitys- ja kasvumallin kriisiä. Ja edelleen me olemme vähän sormi suussa, että mitä sen kanssa tehdään.

– Nyt näyttää siltä, että meillä punavihreillä on samat kulttuuriset tavoitteet kuin oikeistolla ja sen ytimessä olisi edelleen ainaisen hyvinvoinnin kasvattaminen. Ja sitten kisaillaan siitä, kuka lupaa siihen päälle muuta. Ja me lupaamme lisäksi oikeudenmukaisuutta ja kansanvaltaa.

– Ja kyllä minusta on niin, että vaikka tässä globalisaatiossa ei lyhyellä tähtäimellä ole ristiriitaa kiinalaisen ja intialaisen ja toisaalta suomalaisen duunarin välillä, niin pidemmällä tähtäimellä se on totta. Tässä meidän visiomme on epäselvä.

Keskiluokka

hakee kurssia

– Kaiken ison suunnan kääntämisen ytimessä on se, että meidän kulttuurinen visiomme, meidän arvomme voittavat sillä, että nämä muut asiat pannaan aineellisen maksimoinnin edelle. Tämä on niin vaikeaa, koska se kuulostaa siltä, että muka köyhien pitäisi kiristää vyötä. Siitä ei tietenkään ole kyse, vaan reilun pelin yhteiskunnasta, jolla voidaan korjata sekä köyhyysongelmat että ympäristö- ja kehitysongelmat.

– Globaalissa mittakaavassa tämä ei ole ongelma, mutta meillä se näyttää ongelmalliselta, koska meillä on iso hyvinvoiva keskiluokka, joka hakee kurssia. Viimeksi Suomen vaaleissa haettiin sellaista kurssia, että valta annettiin kokoomukselle ja keskustalle, jolloin ympäristöä ja kehitysmaita lyödään turpiin vielä enemmän kuin aiemmin ja sillä hankitaan globaalia kilpailuetua. Riistämällä luontoa ja kehitysmaita entistä enemmän oikeisto lupaa keskiluokalle hyvinvoivissa maissa – myös Suomessa – että näin te voitte ostaa lisää autoja, Wallgren selittää vasemmiston kriisiä.

Vasemmisto ei siis pysty esittämään selkeää visiota menestymisestä ilman, että samalla luodaan työttömyyttä ja epävarmuutta.

Ja nyt päästään siihen, mitä on tehtävä.

Aloite haltuun

teemoilla ja hankkeilla

Juuri uuden vision löytämiseksi Thomas Wallgren ehdotti talvella, että laajasti ymmärretty punavihreä kenttä loisi sektorikohtaisia aloitteita uusiksi tärkeiksi avauksiksi esimerkiksi hyvinvointipolitiikassa, EU-politiikassa ja demokratian kehittämisessä. Luotaisiin yhdistäviä pidemmän ajan projekteja, joista puolueet ja ay-liike voisivat napata kuhunkin kampanjaan sopivia ideoita.

Esimerkiksi vasemmistopuolueiden yhteistä vaaliohjelmaa Thomas Wallgren pitää epärealistisena hankkeena. Siihen ei ole valmiutta puolueissa, ja vasemmistopuolueiden idea kerätä ihmisiä jonkin yhden ohjelman ympärille on hänestä myös aikansa elänyttä. Nykyään yhtenäisyys kasvaa pikemminkin erilaisten ryhmien vuoropuhelusta kuin yhdestä mammuttimanifestista.

– Horisontaalisesti järjestäytynyt vasemmisto voi minusta toimia tässä tilanteessa. Idea yhdestä keskusvallan valloittavasta keskuksesta sen sijaan oli vanha ajatus. Sitä paitsi vallan keskuksiakin on nykyään niin monia ja meidän pitää iskeä niihin kaikkiin.

Haastavinta on se, että miten aloite otetaan uudelleen haltuun, Wallgren myöntää helmikuisessa kirjoituksessaan. Siis miten?

Hän aloittaisi luomalla teemakohtaisia hankkeita, joiden ympärille kerätään samanlaiset solidaarisuuden arvot omaavia osaavimpia ihmisiä. Hankkeiden välille puolestaan kehitetään systemaattinen kommunikaatio. Ne keskustelevat keskenään. Wallgrenin ajatuksissa on pari vuotta kestävä prosessi, jossa esimerkiksi hyvinvointireformia miettii keskenään erimielinenkin, mutta kuitenkin samat arvot jakava porukka. Sitten katsotaan, mitä yhteistä saadaan aikaan.

Hankkeet olisivat yksittäisten ihmisten projekteja. Toinen elementti olisi se, että hankkeita arvioimaan kerätään ihmisiä SDP:stä, Vasemmistoliitosta, ay-liikkeestä ja kansalaisjärjestöistä. Kukin voisi poimia hankkeista hyvinä pitämiään asioita ja samalla prosessi loisi keskinäistä solidaarisuutta.

– Väkisinkin meidän porukkamme näyttäisi yhtenäisemmältä kuin nyt ilman, että väkisin työnnetään kaikille yhteistä ohjelmaa. Tämä on minun ideani, kiteyttää Wallgren.

Kesällä mietitään,

syksyllä aloitetaan...

Thomas Wallgren aikoo olla mukana synnyttämässä jo lähiaikoina muutamaa tällaista hanketta. Ajatuksena on hahmotella ideaa jo nyt kesän aikana ja käynnistää ohjelmia syksyllä. Hän korostaa, että kyseessä ei ole puolueiden ohjelmaprosessi, vaan hanke, josta puolueet voivat oppia jotain. Helmikuun jälkeen hän on jo huomannutkin, että puolueiden välinen kilpailuasetelma ja mustasukkaisuus ovat odotettua hankalammin ylitettävissä.

– Mutta jos tätä ei voida ratkaista, niin sitten hyvät punavihreät tyypit tappelevat edelleen keskenään ja oikeisto voittaa, hän korostaa.

Vaikka Thomas Wallgren ei puolueiden yhteisestä ohjelmasta haaveilekaan, niin hän toivoo, että seuraavissa vaaleissa olisi ehdokkaita, jotka oman puolueensa hyväksynnällä voisivat kampanjoida poikkipoliittisesti yhteisen punavihreän ohjelman puolesta.

– Jos puolueet haluavat pysäyttää rapistumisensa ja saada uutta puhtia, niin tämän raja-aidan suhteen pitää tapahtua jokin oleellinen muutos. Täytyy olla tatsia sekä aktivisteihin että tutkijoihin.

...jos löytyy

porukkaa

Käytännössä hanke laitetaan liikkeelle niin, että Thomas Wallgren puhuu ideastaan siitä mahdollisesti kiinnostuville tuntemilleen ihmisille ja julkisuuteen, kuten juuri nyt tässä haastattelussa.

Seuraava askel, johon ei vielä ole päästy, on konkreettinen aloite.

– Mutta en halua tehdä sitä yksin, vaan vasta jonkun porukan kanssa. Ja hanke saa olla erilainen kuin mitä minä nyt esitän. Mutta pitää olla porukka. Sitten laitetaan teemat, nimiä ja kokouspäivämäärä.

Thomas Wallgrenin alkuperäisessä ajatuksessa hankkeessa ovat mukana myös vihreät. Vihreiden osallistuminen porvarihallitukseen ei muuttanut hänen suunnitelmaansa.

– Ei, se on minusta vihreiden pitkä linja. Vihreät ovat halunneet tehdä vihreätä porvarillista politiikkaa. Ja nyt he, ja koko Suomi, saavat maistaa sitä. Hyvä puoli tässä on se, että vihreät, ja koko Suomi, oppivat, että ei näitä yhteiskunnallisia peruskysymyksiä hoideta kuntoon porvarillisella vihreydellä, vaan tarvitaan rakenteellista analyysiä, missä vasemmisto on kuitenkin parempi.

Norja on

toista maata

Hyväksi lopuksi on paikallaan muistaa, ettei nyt sentään koko Pohjolakaan ole jäänyt oikeistotsunamin alle. Norjan kokoomus kärsi syyskuussa 2005 rökäletappion ja nyt maata johtaa vasemmistopuolueiden ja keskustan hallitus.

Norja ei Thomas Wallgrenin mukaan kulje vastavirtaan siksi, että se on upporikas öljymaa. Hänestä syynä on se, että Norja ei ole EU-maa.

– Minun väitetään sanovan näin, koska olen EU-kriitikko. Mutta olen EU-kriittinen juuri siitä syystä, mikä on EU:n vaikutus.

– Kun Norja ei ole EU:n jäsen, niin Norjan oma hallinto ei ole siinä määrin unionin käsissä kuin esimerkiksi Suomen valmistelukoneisto.

– Suomessa kuvitellaan, että kun Raimo Sailas esittää jotakin, niin hän on innovaattori. Mutta Sailashan on pelkkä toteuttaja. Ideat tulevat EU:n ohjelmista ja prosesseista. EU:ssa on kaiken maailman aloitteita, joilla ei ole laillista statusta, vaan ne ovat enimmäkseen hallinnon itsensä synnyttämiä kokoussarjoja. Ja niiden tehtävä on kouluttaa kaikkien maiden hallinto toteuttamaan sellaista politiikkaa, mitä ne eivät ikinä lähtisi toteuttamaan omien hallitustensa ohjaamina.

– Raimo sailaksia on tuhansia. He toteuttavat ylikansallista hallinnollista muotia, new public managementia. Mutta Norjassa sidos ylikansalliseen hallintoon on pienempi, koska se ei ole EU:ssa.

Thomas Wallgrenista on uskomaton saavutus, että norjalaiset kansalaisjärjestöjen ruohonjuurikampanjat ovat kaataneet EU-jäsenyyden kolmessa kansanäänestyksessä. Eikä kysymys hänen mukaansa ole ollut rikkaan öljymaan itsekkyydestä. Vuoden 1994 ei-kampanjan tärkein argumentti oli demokratia, toisena tuli maailmanlaajuinen yhteisvastuu, kolmantena ympäristökysymykset ja vasta neljäntenä Norja itse.

– Onhan Norjakin uusliberaalin syleilyn paineen alla, mutta kyllä he nyt jotain ovat säilyttäneet meihin verrattuna. Ja nykyinen hallitus tekee paljon kiinnostavaa.

– Kyllä tämä on meillekin mahdollista, kun vähän tsempataan, Thomas Wallgren hymyilee.