Maailmassa on 27 miljoonaa orjaa

(Kansan Uutisten Viikkolehti 1.6. 2007)

Abraham Lincoln ei sittenkään lakkauttanut orjuutta, ei edes Yhdysvalloissa. Itse asiassa orjia on nyt 2000-luvulla enemmän kuin koskaan, arvioiden mukaan 27 miljoonaa. Orjuus on niin iso ja monitahoinen bisnes, ettei sitä yhden lain allekirjoituksella voikaan lopettaa.

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Pieni uutinen toukokuun toiselta viikolta:

Keskusrikospoliisi epäilee kahden alaikäisen tytön joutuneen ihmiskauppaliigan uhreiksi. KRP:n Oulun-yksikön tutkimusten mukaan kansainvälinen liiga yritti toimittaa sisaruksia Suomen kautta Britanniaan.

Poliisi ei halua paljastaa tyttöjen kansallisuutta eikä heidän nykyistä olinpaikkaansa. Sisaruksien miessaattajaa epäillään törkeästä ihmiskaupasta.

Kahden alaikäisen tytön tapauksen lisäksi on ainakin 27 miljoonaa muuta. Huumeiden ja aseiden salakuljetuksen jälkeen orjakauppa on maailman kolmanneksi suurin laiton bisnes ja edelleen kovassa kasvussa, vaikka moni luulee orjakaupan päättyneen jo 1800-luvulla.

Arvio maailman 27 miljoonasta orjasta perustuu YK:n ja eri orjuutta vastustavien kansalaisjärjestöjen tutkimuksiin. Yksi niistä on Not For Sale, Ei myytävänä, kampanja, jonka synnytti David Batstonen saman niminen kirja. Batstone on etiikkaa opettava professori San Franciscon yliopistossa. Hän tutki kirjaansa varten nykyaikaisen orjakaupan reittejä Thaimaasta Peruun ja Yhdysvalloista Euroopan kautta Ugandaan.

Edellisessä elämässään Batstone toimi 1980-luvulla El Salvadorissa pappien ja opettajien turvamiehenä oikeistolaisia kuolemanpartioita vastaan sisällissodan aikana.

Mattoja Nepalissa,

sotaa Afrikassa

David Batstonen mukaan tämän ajan orjat kutovat mattoja Nepalissa, myyvät ruumistaan Roomassa, murskaavat kiviä Pakistanissa ja käyvät sotia Afrikan viidakoissa.

Mutta orjuuden jäljille hän päätyi ihan kotinurkillaan San Franciscossa. Hän kävi intialaisessa lempiravintolassaan seitsemän vuoden ajan tajuamatta, että koko sen henkilökunta oli orjasuhteessa ravintolan omistajaan.

Ravintoloitsijan pyörittämä orjakaupparinki paljastui vasta, kun hänelle työskennellyt nuori nainen löysi kaksi toveriaan, 15- ja 17-vuotiaat siskokset, tajuttomina häkämyrkytyksestä heidän asunnostaan.

Ravintoloitsija Lakireddy Reddy kieltäytyi viemästä tyttöjä sairaalaan ja saapui paikalle rikostovereittensa kanssa. Tajuttomat tytöt kierittiin mattojen sisään ja vietiin pakettiautoon. Sinne yritettiin pakottaa myös Reddyn paikalle hälyttänyt sisarusten huonetoveri. Ohikulkijat hälyttivät poliisin paikalle nähtyään kadulla oudon näytelmän ja Lakireddy Reddyn rikokset paljastuivat. Se ei ehtinyt auttaa 17-vuotiasta uhria. Hän kuoli sairaalassa tajuihinsa tulematta.

Lakreddy Reddy oli sukulaisineen pyörittänyt rinkiä, jossa väärennettyjen henkilöllisyyksien turvin Intiasta Yhdysvaltoihin tuotiin mahdollisesti satoja ihmisiä. Viisumihakemuksissa he olivat tietotekniikan erikoisosaajia, jotka tulevat töihin ohjelmistoyhtiöihin. Todellisuudessa he päätyivät tarjoilijoiksi, kokeiksi ja tiskaajiksi ringin ravintoloihin. Heidät pakotettiin työhön pienellä palkalla, joka kerättiin pois vuokrana. Reddy piti orjiaan otteessaan uhkaamalla antaa heidät laittomina maahantulijoina ilmi maahanmuuttoviranomaisille.

USA:ssa orjuutta

91 kaupungissa

Yksi konna jäi kiinni, mutta muut jatkavat. Yksin Yhdysvalloissa arvioidaan olevan 200 000 orjaa. Vuosittain heitä salakuljetetaan maahan tuhansia lisää. Oikeusjuttuja orjien salakuljettajia vastaan on nostettu 91 kaupungissa käytännössä kaikissa osavaltioissa.

Maailmanlaajuisesti orjakauppaa esiintyy dokumentoidusti 150 maassa. Niin moni maa on orjien määränpää, lähtöpaikka tai ainakin kauttakulkumaa. Jotkut maat ovat yhtä aikaa kaikkea tätä.

Arviot orjakaupassa liikkuvasta rahamäärästä vaihtelevat valtavasti. FBI puhuu 9,5 miljardista dollarista, kansainvälinen työjärjestö ILO 32 miljardista. Miten vain, voitot ovat joka tapauksessa niin suuria, että orjakauppa uhkaa jo huumekaupan ja aseiden salakuljetuksen asemaa bisneksistä tuottoisimpana.

David Batstone kirjoittaa, ettei orjakauppaa juuri osata ajatellakaan, koska länsimaisen ihmisen psyykeeseen on uinut syvälle ajatus orjuuden päättymisestä viimeistään vuonna 1865, jolloin Yhdysvaltain sisällissota päättyi.

Vanhan ajan orjuus oli mahdollista lakkauttaa presidentti Abraham Lincolnin nimikirjoituksella. Tänään se on paljon vaikeampaa. Esimerkiksi EU ei löydä keinoja lopettaa 120 000 naisen ja lapsen vuotuista ihmiskauppaa jäsenmaihinsa. Uhrit ovat pääosin Afrikasta, entisestä Neuvostoliitosta ja muualta Itä-Euroopasta. 90 prosenttia heistä päätyy seksiteollisuuden orjiksi.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Mary Robinson valitteli vuonna 2002, että Euroopassa ihmiskauppaa tarkastellaan laittomana maahanmuuttona, joten siitä syytetään uhreiksi joutuneita naisia. EU:n ulkosuhteiden komissaari Benita Ferrero-Waldner myönsi viime vuonna, ettei ihmiskaupan torjumisessa kaikista sopimuksista huolimatta ole edelleenkään edistytty.

Miljoonia lapsia

orjina kotimaissaan

Rajat ylittävän orjakaupan lisäksi miljoonat lapset ovat käytännössä orjatyössä kotimaissaan. YK:n tutkimus vuonna 2004 arvioi, että Indonesiassa 700 000 lasta tekee pakkotyötä, Brasiliassa heitä on 559 000, Pakistanissa 264 000, Haitissa 250 000 ja Keniassa 200000.

YK:n tutkimuksen mukaan orjatyötä tekevät lapset ovat pitkälti ”näkymättömiä” omissa yhteisöissään. Näin ei ole vain kehitysmaissa. David Batstone kertoo tiibetiläispakolaisten tyttärestä, joka eli teini-ikäisenä vuosia Yhdysvalloissa yhteisönsä kunnioittaman papin seksiorjana.

Se kaikkein

tavallisin tarina

Tiibetiläistytön tarina on se tavallinen, miten teinit päätyvät nykyään orjiksi. Nuori tyttö oli joutunut kotoaan vieraalle alueelle, pakolaisleirille. Salakuljettaja (pappi) sai apua tytön sukulaisilta (sisaren aviomieheltä) uhrin eristämiseksi omasta yhteisöstään. Hänet kuljetettiin vieraaseen maahan, jonka kieltä ja kulttuuria hän ei tuntenut. Perhettä uhattiin vaikeuksilla, jos hän ei suostu yhteistyöhön.

David Batstone kirjoittaa haastatelleensa kirjaansa nuoria tyttöjä mm. Thaimaasta, Perusta, Intiasta, Ugandasta, Etelä-Afrikasta ja Euroopasta. Hän kuuli saman tarinan kerran toisensa jälkeen. Lapsia, useimmiten tyttöjä, oli mahdollista pitää orjina, koska heiltä oli katkaistu kaikki yhteydet entiseen yhteisöönsä.

Orjuutta pitää yllä kysynnän ja tarjonnan laki. Kysyntää pitävät yllä orjuudessa valmistetut edulliset tuotteet; pakistanilaiset kengät ja matot, karibialainen sokeri ja lelut, intialaiset paidat.

Köyhyys ja epätasa-arvo ruokkivat tämän ajan orjamarkkinoita. Epätoivoiset vanhemmat myyvät lapsiaan, nuoret naiset lähtevät kotikylistään etsimään parempaa elämää ja köyhät ajautuvat helposti loppuiäkseen velkavankeuteen. Orjakauppiaiden reservinä ovat myös maailman 450 miljoonaa pakolaista.

Velka seuraa

myös jälkeläisiä

Juuri velka on se ruuvi, jota kiristämällä miljoonat ihmiset ovat joutuneet orjiksi. Jopa pieni laina voi korkoineen osoittautua mahdottomaksi maksaa, ja se sitoo isäntäänsä myös velallisen jälkeläiset. Orjuuden vastaisen Free the Slaves -organisaation arvion mukaan Intiassa, Pakistanissa, Bangladeshissä ja Nepalissa ainakin 15 miljoonaa ihmistä on joutunut orjiksi tätä kautta.

David Batstone kertoo kirjassaan kokonaisesta riisinviljelijöiden kylästä, joka Etelä-Aasiassa joutui pienten lainojen kautta myllyn omistajan orjiksi. He tekivät 18-tuntista työpäivää eivätkä saaneet poistua alueelta ilman vartiointia. Karanneiden perään lähetettiin palkkionmetsästäjät, ja kun karkulainen jäi kiinni, hänet hakattiin henkihieveriin kyläläisten edessä ja sen jälkeen hänet kahlehdittiin seinään muiksi kuin työajoiksi.

Tämän kylän tarinalla oli lopulta onnellinen loppu. Orjia vapauttava International Justice Mission teki iskun ja vapautti kylän.

Frederick Douglassin

työllä on jatkajia

David Batstonen kirja Not For Sale ei olekaan aiheestaan huolimatta lohduton, vaan toivoa antava. Hän kertoo monien organisaatioiden ja yksilöiden taistelusta, jotka jatkavat Viikkolehdessä viime syksynä esitellyn Frederick Douglassin 1800-luvulla käymää työtä orjuutta vastaan.

Yksi heistä on taiteilija Kru Nam, nainen joka käynnisti kampanjan seksiorjuudessa elävien lasten vapauttamiseksi Pohjois-Thaimaassa Chiang Main kaupungissa.

Kru Nam huomasi, että suuri osa kaupungin lapsiprostituoiduista on kotoisin naapurimaista. Burmalaisilta pojilta hän kuuli hienostuneesti pukeutuvasta thaimaalaisesta herrasmiehestä, joka kiertää teini-ikäisen pojan kanssa kyliä Etelä-Burmassa ja lupaa kouluttaa kylän poikia Thaimaassa. Hyvin pukeutunut teinipoika on mukana esimerkkinä siitä, miten hieno tulevaisuus kylän poikia odottaa.

Kun perheet sitten antavat poikiaan thaimiehen hoiviin, niin Chiang Maissa heidät myydään seksibaarien omistajille.Kru Namin kadulla tapaamat pojat olivat muita onnekkaampia. He olivat paenneet omistajiltaan.

Aluksi Kru Nam marssi suoraan seksibaareihin ja yksinkertaisesti haki niistä poikia pois ja suojaan. Muutaman tällaisen ”ratsian” jälkeen nainen alkoi saada tappouhkauksia, joten hän organisoi ryhmän etsimään Thaimaan ja Burman rajalla bussista nousevia poikia ennen kuin he joutuvat orjan omistajien kynsiin.

Kru Namin ylläpitämässä turvatalossa on noin 60 poikaa ja tyttöä. Naapureiden painostuksen takia he ovat joutuneet muuttamaan muutaman kerran. Naapurit eivät halua likaisia kakaroita lähelleen.

Samanlaista työtä Perun pääkaupungissa tekee Lucy Borja -niminen nainen, ja isä Cesare Lo Deserto puolestaan varastaa itäeurooppalaisilta mafiosoilta salakuljetettuja tyttöjä Euroopassa.