SDP: Vaihteeksi vasemmalla
KAI HIRVASNORO
Köyhä Suomen kansa katkoi taas kahleitansa, kun SDP käynnisti vaalikampanjansa Vantaalla. Lisää rahaa hyvinvointipalveluihin ja sosiaaliturvaan. Myös työllisyys ajaa veronkevennysten edelle. Katteettomat ja löysät veropuheet saivat tuomion, sillä nyt rahaa tarvitaan yhteiskunnan peruspalveluihin.
On taas se aika.
Joka neljäs vuosi tammikuun puolivälistä maaliskuun puoliväliin demarit kaivavat punavärin kassakaapista ja ottavat pari piirua vasemmalle.
Ihan kuin itseänsä arvioisi, olivat puheenjohtaja Eero Heinäluoman lauseet siitä että porvarien vaihtoehto on ”kauniita puheita vastuusta, mutta todellisuudessa lisää valtaa markkinavoimille.” Tai että porvarit tarjoavat heikompia palveluita ja rahan valtaa terveyden- ja vanhustenhoidossa. Tai että tarjolla on suurempia palkka- ja tuloeroja.
Kaikkea tätähän on ollut tarjolla viimeksi kuluneet 12 vuotta demarien istuessa hallituksessa sen avainpaikoilla.
11. tammikuuta 2003 silloinen puoluesihteeri Eero Heinäluoma oli samaa mieltä kuin puheenjohtaja Eero Heinäluoma nyt: Verotuksen liikkumatila on käytettävä työllisyyden hyväksi, ei roiskittava suurituloisia suosivalla tavalla.
Tammikuussa neljä vuotta sitten Heinäluoma ei tosin vielä tiennyt joutuvansa varallisuusveron poiston takuumieheksi.
Eikä sitä, että pääjohtajaluokassa kuluvan vaalikauden veronkevennykset tulevat olemaan prosenteissa kaksinkertaiset pienipalkkaisimpaan duunariin verrattuna. Euroissa mittasuhteet ovat tietysti vielä hurjemmat. 15 000 euron vuosituloilla vaalikauden veronkevennysten saldoksi muodostui alle 500 euroa, puolen miljoonan tuloilla 11 500 euroa.
Joissain suhteissa SDP:ssä sentään osataan uhota varovaisemmin. Nyt Heinäluoma ei lupaa ”tuntuvaa” korotusta työttömyysturvaan kuten viimeksi.
Tuloerojenkin piti supistua jo kuluvalla vaalikaudella, mutta silti Eero Heinäluoma kirjasi viime syksynä omaan budjettiesitykseensä köyhien määrän lisääntyvän vuonna 2007.
Eikä vaalien alusaika olisi ennallaan ellei kovinta oppositiopolitiikkaa harjoittaisi Erkki Tuomioja. Lyhyessä ajassa hän on haukkunut hallituksen asuntopolitiikan, vaatinut perustoimeentuloturvan vahvistamista, tuominnut valtion omaisuuden myynnin ja lytännyt julkisen hallinnon tuottavuusohjelman. Ministerillä itsellään ei tietenkään ole mitään tekemistä näiden asioiden kanssa.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home