Kesäsota osoittautumassa Israelin nöyryytykseksi

Hizbollahin voitto muuttaa
Lähi-idän politiikkaa

(Kansan Uutisten Viikkolehti 10.11. 2006)

Lähi-idän nykyinen perusasetelma luotiin vuonna 1967 Israelille voittoisassakuuden päivän sodassa. Viime kesän 34 päivän sota muuttaa lähes 40 vuotta säilyneen poliittisen tilanteen. Israel kärsi ensimmäisen suuren tappionsaja sitä myötä alueen voimatasapaino heilahti myös sitä tukevan Yhdysvaltojen kannalta ei-toivottuun suuntaan.

KAI HIRVASNORO

Israel ja Libanonissa toimiva Hizbollah-järjestö kävivät heinä-elokuussa 34 päivää kestäneen sodan. Sodan jälkeen ainakin lännessä viralliseksi tulkinnaksi näyttää nousseen näkemys, jonka mukaan Israel pitkälti saavutti tavoitteensa. Se onnistui vahingoittamaan Hizbollahin kykyä käydä sotaa sekä sai aikaan aselevon omilla ehdoillaan.

Ensimmäinen laaja ja virallisen totuuden haastava arvio päätyy aivan päinvastaiseen johtopäätökseen. Israel koki sodassa selvän häviön. Sen ilmaiskut epäonnistuivat lähes täysin ja maasodan heikko esitys oli järkytys kaikille, jotka ovat pitäneet Israelin armeijaa voittamattomana vuoden 1967 kuuden päivän sodasta lähtien. Nyt tämä armeija kuitenkin hävisi miliisille, jonka riveissä varsinaisiin taisteluihin osallistuneita oli ilmeisesti vain 3000.

Sodan seurauksena Lähi-idän voimatasapaino muuttui perusteellisesti.Israelin lisäksi tappion kärsivät sitä tukeva Yhdysvallat ja ennen kaikkea Yhdysvaltojen kanssa hyvissä väleissä olevat arabihallitukset. Johtavan roolin alueella ovat ottamassa radikaalit shiiamuslimit.

Sota ei ollutkaan
Hizbollahin provokaatio

Tällaiseen analyysiin päädyttiin Hong Kongissa ilmestyvän Asia Times -lehden kolmiosaisessa sarjassa, jonka kirjoittajat ovat Lähi-idän politiikan kovia asiantuntijoita. Alastair Crooke ja Mark Perry johtavat lontoolaista Conflicts Forumia, joka pyrkii rakentamaan siltaa länsimaiden ja poliittisen islamin välille. Crooke on aiemmin toiminut EU:n ulkopoliittisen edustajan Javier Solanan Lähi-idän neuvonantajana. Perry on kirjoittanut moniin lehtiin Lähi-idän tilanteesta ja toiminut Jasser Arafatin neuvonantajana.

Asia Timesin analyysi näyttää pudottavan pohjaa pois sodan aikana esitetyiltä arvioilta, että Hizbollah provosoi itse Israelin hyökkäämään sieppaamalla sen sotilaita aamulla 12. heinäkuuta.

Ilmeisesti sieppaus johtui israelilaisten sotilaiden omasta varomattomuudesta. Israelin ja Libanonin rajalla partioineet sotilaat jättivät määräysten vastaisesti ajoneuvonsa Hizbollahin asemien näkyviin ja lähtivät liikkeelle ilman suojatulta. Sieppausta seuranneessa taistelussa kuoli kahdeksan israelilaista sotilasta.Tappiot johtuivat siitä, että sieppauksesta hurjistunut komentaja määräsi panssaroidut ajoneuvot jahtaamaan Hizbollahin sotilaita. Kaksi ajoneuvoa tuhoutui ajettuaan Hizbollahin miinoihin.

Hizbollahin
hämäys onnistui

Alastair Crooken ja Mark Perryn mukaan Israel koki sodassa tappioita kaikilla rintamilla eivätkä vähäisimpiä olleet epäonnistumiset tiedustelutoiminnassa.

Hizbollah oli valmistautunut Israelin vastaiseen sotaan kuusi vuotta. Se oli rakentanut taisteluasemia melko avoimesti Etelä-Libanoniin. Israelin tiedustelu ja israelin hyväksi vakoilleet libanonilaiset näkivät, mitä oli tekeillä.

Mutta avoimesti rakennetut asemat ja bunkkerit olivat pääosin hämäystä. Varsinaiset bunkkerit ja asevarastot kaivettiin jopa 40 metrin syvyyteenLibanonin kukkuloiden uumeniin. Strategisesti tärkeän Litani-joen eteläpuolella niitä oli lähes 600. Turvallisuussyistä yksikään Hizbollahin komentaja ei tuntenut koko verkostoa.

Israelin ilmavoimien tavoitteena oli tuhota Hizbollahin aseistuksen pääosa 72 tunnissa. Tämä epäonnistui. Samoin kävi 15. heinäkuuta yritykselle tuhota Hizbollahin päämaja. Israel ei saanut hengiltä yhtään Hizbollahin keskeisistä johtajista yli kuukauden kestäneen sodan aikana. Raskaista pommituksista huolimatta se ei pystynyt vaientamaan edes Hizbollahin al-Manar -tv-asemaa.

Siviilien rankaisu
oli suunniteltua

Hizbollah-kohteiden lisäksi Israel tuhosi ilmasta käsin Libanonin teitä, satamia, kaupunkeja ja Beirutin lentokentän. Kyse ei ollut sodan ensimmäisten päivien synnyttämästä turhautumisesta, vaan Crooken ja Perryn mukaan suunnitelma siviilien rankaisemisesta ja heidän kääntämisestään sillä tavalla Hizbollahia vastaan oli laadittu jo vuonna 2000.

Sodan käännekohdaksi muodostui Qanan kylän pommitus, missä kuoli 28 siviiliä. Sen jälkeen Israel suostui tulitaukoon, joka monien yllätykseksi piti myös Hizbollahin puolelta lähes 100-prosenttisesti. Israelin johdolle yllätys oli epämieluisa. Se osoitti, että Hizbollahin viestivälineet olivat säilyneet vahingoittumattomina viikkojen pommituksissa ja että vastapuolen komentoketju toimi kuin rasvattuna. Israelin ennen sotaa hankkimatiedustelutieto oli osoittautunut kelvottomaksi.

Sen sijaan Hizbollahilla oli Alastair Crooken ja Mark Perryn mukaan huikea tiedustelukapasiteetti. Kaksi vuotta rakennetun viestitiedustelun avulla Hizbollah tiesi, mihin Israel seuraavaksi iskee ja alkukesällä se oli myös murtanut Libanonissa toimivan vakoojarenkaan. Osa vakoilijoista käännettiin syöttämään väärää tietoa entisille isännilleen.

Maahyökkäys
epäonnistui

Kun ilmasota ei tuottanut 72 tunnissa tulosta, Israel joutui yllättävän huonosti valmistautuneena maasotaan. Israelin poliittinen ja sotilasjohto ei oikein osannut päättää, milloin, jos ollenkaan, on oikea aika maahyökkäykseen. Kun ilmahyökkäyksen luultiin riittävän Hizbollahin kukistamiseen, niin reserviläisiä alettiin kutsua palvelukseen vasta 21. heinäkuuta. Rintamalle he saapuivat huonosti varustautuneina ja organisoituneina. Ruuasta, jopa vedestä oli heinähelteellä pulaa.

Myös sodan päämäärä oli epäselvä. Ilmakampanjan tavoitteeksi oli sanottu Hizbollahin täydellinen tuhoaminen, mutta nyt riittikin sen sodankäyntikyvyn vaurioittaminen.

Jo 22. heinäkuuta Hizbollahin Nasr-prikaati ja Israelin armeija kävivät katutaisteluja Maroun al-Rasin kaupungissa. Illalla Israel väitti saaneensa kaupungista ensimmäisen jalansijan Etelä-Libanonissa. Todellisuudessa Israel pystyi vain tunkeutumaan alueen kaupunkeihin, mutta ei ottamaan niitä haltuunsa.

Israelin armeijasta vain Golani-prikaati oli maineensa veroinen. Armeija yllätti huonolla organisaatiolla ja jopa kurittomuudellaan. Se siitä seuraa, kun neljä vuosikymmentä vain tulittaa kumiluodein naisia ja lapsia Gazassa ja Länsirannalla, Libanonissa letkautettiin sodan jälkeen.

28. heinäkuuta todellisuus alkoi valjeta tavallisillekin israelilaisille. Tiedustelupalvelu Mossad vuoti julkisuuteen tiedon, ettei sota ollut aiheuttanut merkittäviä tappioita Hizbollahille. Päinvastoin sillä oli mahdollisuus jatkaa sotaa vielä useita kuukausia.

Hizbollahille jäi
14 000 rakettia

Sodan alkaessa Hizbollahilla arvioitiin olevan 18 000 rakettia. Se ampui noin 4 000 rakettia Israeliin, joten nyt jäljellä lienee 14 000 rakettia, koska Israelin ilmapommitukset eivät tehneet varastoille mainittavaa vahinkoa.

Suurimpana todisteena Israelin sotilaallisesta tappiosta Alastair Crooke ja Mark Perry pitävät Hizbollahin kuolonuhrien pientä määrää. Israel itse väittää tappaneensa 400-500 taistelijaa ja omia uhreja olleen paljon vähemmän. Crooken ja Perryn mukaan Hizbollahin uhrit voi suhteellisen luotettavasti todentaa laskemalla Libanonissa pidettyjen marttyyrihautajaisten määrän. Tuoreimman tiedon mukaan shiiamuslimien marttyyrihautajaisia järjestettiin sodan aikana ja sen jälkeen Etelä-Libanonissa tarkalleen 184. Israelilaisia sodassa kuoli suunnilleen saman verran.

Poliittinen
maanjäristys

Kirjoittajien mukaan Hizbollahin voitto oli poliittinen maanjäristys koko Lähi-idässä. Egyptissä tehdyssä kyselyssä kansa sai nimetä kaksi eniten arvostamaansa poliitikkoa. Ylivoimaisia suosikkeja olivat Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah ja Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad.

Tulos ei ollut hälytysmerkki vain sodan aikana Hizbollahia arvostelleelle Egyptin presidentille Hosni Mubarakille, vaan myös Saudi-Arabian ja Jordanian johtajille. Amerikkalaiset diplomaatit ovat huomanneet kaikissa kolmessa maassa olevansa nykyisin epätoivottua seuraa. Ydinasehankkeesta syytetty Iran näyttää olevan nousussa islamilaisen maailman johtoon.

Alastair Crooken ja Mark Perryn mukaan Hizbollahin voitto oli arabi- ja muslimimaiden kansalaisille todellinen oppitunti. Nyt tuli selväksi, etteivät amerikkalaismyönteisten muslimihallitusten toiveet toteudu. Yhdysvallat ei anna vastalahjoja myöntyväisyydestä.

Tämän jälkeen on hyvin epätodennäköistä, että Egypti, Jordania ja Saudi-Arabia voisivat tukea sotilaallisia tai edes taloudellisia pakotteita Irania vastaan. Yhdysvaltain hyökkäys Iraniin taas horjuttaisi pikemminkin näiden kolmen maan hallituksia kuin Iranin.

Asia Timesin analyysin mukaan Hizbollahin voitto tarjoaa Lähi-idässä 40 vuotta jatkuneelle tilanteelle esimerkin, joka tulee murskaamaan Yhdysvaltain hegemonian. Kahdesta viimeaikaisesta tapahtumasta Lähi-idässä Hizbollahin voitto on tärkeämpi kuin Irakin miehitys.