Komisario Palmua voi myös lukea

(Kansan Uutisten Viikkolehti 9.6. 2006)

KAI HIRVASNORO

Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys, 12. painos. 239 sivua. Tähdet kertovat komisario Palmu, 3. painos. 254 sivua. WSOY.

Viime syksynä Viikkolehden dekkarisivuilla pohdittiin sitä, olisiko Mika Waltarin komisario Palmu säilyttänyt klassikkoasemansa vielä nykyäänkin pelkästään kirjojen voimalla. Vai tekivätkö vasta Matti Kassilan elokuvat Palmusta kuolemattoman hahmon?

Jokainen voi nyt tehdä vertailuja ja vetää asiasta omat johtopäätöksensä. Elokuvat uusitaan televisiossa muutaman vuoden välein, seuraavaksi taas tänä kesänä, ja ne ovat saatavilla myös DVD-muodossa. Ja nyt myös kaksi kolmesta romaanista on ilmestynyt uusintapainoksina Sami Saramäen todella tyylikkäillä kansilla. Jostain syystä kustantaja ei saman tien tuonut markkinoille myös ensimmäistä Palmu-romaania Kuka murhasi rouva Skrofin.

Nyt julkaistun kahden romaanin välillä Mika Waltari piti pitkän tauon Palmu-sarjassa. Komisario Palmun erehdys ilmestyi vuonna 1940, Tähdet kertovat, komisario Palmu vasta 1962. Waltarin ei edes pitänyt palata aiheeseen Erehdyksen jälkeen. Mutta toisen elokuvan, Kaasua komisario Palmu, kutsuvierasnäytännössä tuottaja Mauno Mäkelä kysyi, eikö Waltarilla olisi edes pöytälaatikossa jotain Palmuun liittyvää, josta saisi seuraavan elokuvan.

Ei ollut. Hän lupasi kuitenkin miettiä synopsiksen laatimista, jonka pohjalta Kassila sitten kirjoittaisi elokuvan. Kolmen viikon kuluttua hän oli kirjoittanut romaanin Tähdet kertovat, komisario Palmu.

Kun kirjat lukee, luulisi, että ne ovat syntyneet toisin päin. Komisario Palmun erehdys on kuin valmis käsikirjoitus ja Matti Kassila onkin filmannut sen lähes sellaisenaan. Tapahtumat etenevät samassa järjestyksessä sekä kirjassa että elokuvassa ja vuorosanatkin ovat siirtyneet elokuvaan suurimmaksi osaksi suoraan Waltarilta. Matti Kassila on ainoastaan korostanut lisää romaanin koomista pohjaviritystä.

Kirjassa etsivä Kokki laulaa hotelli Kämpin hilpeällä lounaalla Tummien silmien sijaan Ostroonitytön. Mikähän se mahtaa olla?

Elokuvaa varten kirjoitettu Tähdet kertovat, komisario Palmu taas on Kassilan käsissä muuttunut huomattavasti ja parempaan suuntaan. Monia kirjan tapahtumia on pudotettu elokuvasta kokonaan pois ja vuorosanoja Matti Kassila on pistänyt kovalla kädellä kokonaan uusiksi. Ratkaisu on helppo ymmärtää, sillä edeltäjäänsä verrattuna Tähdet on melko pitkäpiimäistä luettavaa ja vuoropuhelun suhteen suoranaista jaaritteluakin. Päätapahtumat kirjassa ja elokuvassa ovat tässäkin tapauksessa tietysti samat.

Yhdessä suhteessa kirja on jälkimmäisessä tapauksessa parempi kuin elokuva. Vanhan miehen murhatutkimukset Tähtitorninmäellä siirtyvät lättähattu-nuorisosta luontevammin fasistiseen majuri Vadenblickiin kirjassa kuin elokuvassa. Elokuvassa tapahtumat käynnistyvät tavallaan kokonaan uudelleen puolivälissä.

Kirjana Erehdys on yllättävän hyvä. Kielestä ei voi mitenkään päätellä, että se on yli 60 vuotta sitten kirjoitettu. Jos pitää yläluokkaisista "kuka sen teki" -dekkareista, niin Erehdys on täyttä tavaraa tänäkin päivänä.

Tähdet taas kiinnostaa 1960-luvun alun Helsingin nuorisokulttuurin kuvauksena. Elokuvassa lättähatut ja piukkapöksyt ovat Kassilan käsittelyssä verrattoman herkullisia hahmoja, mutta on Mika Waltarikin vanhoilla päivillään ollut ajassa kiinni.

Alun kysymykseen vastaan omana mielipiteenäni, että ilman Matti Kassilan elokuvia komisario Palmu olisi hautautunut kuriositeetiksi muualla kuin dekkarien saralla pääasiallisesti vaikuttaneen kirjailijan uralla. Ei hänen aikalaistensa Marton Taigan tai edes hypertuotteliaan Outsiderin teoksia ja hahmoja enää juuri muisteta. Ei, koska niistä ei tehty hyviä elokuvia.