Olisiko jalkapuu tarpeeksi?

Kansan Uutiset 27.2. 2009

KAI HIRVASNORO

Tämän viikon pääuutisia olivat työttömyyden nousu, kansalaisoikeuksia halveksivan Lex Nokian hyväksyminen eduskunnassa ja hallituksen päätös nostaa eläkeikää.

Nämä jäävät kuitenkin sivuseikoiksi, koska on tärkeämpääkin puhumista. Jos saa ennustaa, niin viikonloppuna tiedotusvälineet täyttyvät aina yhtä kuumasta aiheesta – hirveästä 1970-luvusta ja siitä, eivätkö Neuvostoliiton edessä rähmällään olleet vasemmistolaiset vieläkään pyydä anteeksi.

Ylen Pressiklubi aloittaa jo tänään. Siellä altavastaajana on 1970-luvun ”Yle-ikoni”, sittemmin poliitikoksi päätynyt toimittaja Antero Kekkonen. Lehdet seurannevat perässä viimeistään sunnuntaisivuillaan.

1970-luvusta puhutaan, koska viikon teema on Alma Median Helsingin toimituksen esimiehen Taneli Heikan ja Kauppalehden toimittajan Katja Boxbergin Barrikadi-pamfletti Lumedemokratia. Siinä pöyhitään – taas kerran – suomettumisen kaikki synnit, nuo DDR:n tunnustamiskomiteat, Suomi-Neuvostoliitto -seurat ja EEC:n vastustajat. Ja kuten kaikilla aiemmillakin kierroksilla, tikun nenässä ovat ne samat vasemmistolaiset Tarja Halosesta Erkki Tuomiojan kautta Kalevi Kivistöön. Heiltä Heikka ja Boxberg vaativat julkista tilintekoa, katumista ja anteeksipyyntöä.

Miksi tyytyä niin vähään. Selvintä olisi, että kaikki 1970-luvun vasemmistolaiset sekä Ilkka Kanerva istutettaisiin vuorokaudeksi jalkapuuhun esimerkiksi eduskunnan portaille tämän päivän älymystön pilkattavaksi. Olisiko siinä riittävästi tilintekoa edes muutamaksi vuodeksi.

* * *

Sillä mitään uutta tässä keskustelussa ei ole. Samat asiat ja komiteat on käyty läpi monta kertaa ennenkin ja samat nimet on nostettu joka kerta esiin. Tuntuu, että kokeneet toimittajat luulevat nyt keksineensä pyörän ihan itse ja ovat vilpittömän ylpeitä löydöstään.

Neuvostoliiton kanssa liian pitkälle menneiden toimittajien suomettumisesta kattava raportti ja nimilista on nähty esimerkiksi Ylen MOT-ohjelmassa helmikuussa 2000 ja emeritusprofessori Esko Salminen kirjoitti aiheesta kokonaisen kirjan.

Timo Vihavaisen Kansakunta rähmällään antoi aiheesta kokonaiskuvan jo vuonna 1991.
Ilkka Kylävaara julkaisi samoja nimilistoja samoista asioista Taistolaisuuden mustassa kirjassa vuonna 2004.

Suomettumisesta yritetään saada aikaan kansallista itseruoskintaa ja kohua noin viiden vuoden välein.

* * *

Aivan varmasti 1970-luvun politikoinnissa oli paljon iljettävää, siitä ei ole kysymys. Iljettävintä oli suomalaisten porvarien hännystely Neuvostoliiton, ideologisen vastapuolen kanssa. Omia ja puolueen etuja varsinkin Keskustapuolueessa ajettiin härskillä tavalla, kuten monissa tutkimuksissa on osoitettu. Kokoomuskin ehti uppoutua korviaan myöten nuoleskelukilpailuun.

Heikka ja Boxberg eivät kuitenkaan ole kiinnostuneita porvarien teoista. Heidän ”hämähäkkejään” ovat vasemmistopoliitikot.

Erityisen kohtuuttomalta tämä tuntuu SKDL:n entisen puheenjohtajan Kalevi Kivistön kohdalla. Hän lienee ollut 1970-luvulla edeltäjänsä Ele Aleniuksen jälkeen Neuvostoliiton eniten vihaama mies. Ainakin suomalaisista.

Edellisen kerran kuraa Kivistön niskaan heitti Ylen A-Studio syyskuussa 2007. Olemattomalla lähdekritiikillä hänet leimattiin DDR:n kanssa vehkeilleeksi luikuriksi.

Niin kummalliselta kuin se nyt tuntuukin, niin merkittävistä suomalaisista puolueista SKDL:llä oli huonoimmat suhteet Neuvostoliittoon. Siksikin riekkujaisiin toivoisi jotain suhteellisuutta.

* * *

Mistähän muuten johtuu, että uusoikeistolaisia pamfletteja julkaistaan aina juuri silloin, kun kapitalistit ovat munanneet omat ja varsinkin muiden asiat oikein kunnolla.

Lyhytikäisen nuorsuomalaisen puolueen syntyyn johtanut Ultimatum isänmaalle ilmestyi edellisen laman aikana 1994 kun kotikapitalistit olivat sotkeneet Suomen suohon ja Lumedemokratia nyt, kun saman ovat globaalissa mittakaavassa saaneet aikaan kaiken maailman kapitalistit. Mikä tarve on juuri nyt kääntää katse yli 30 vuotta ajassa taaksepäin?

* * *

Hyvä lukija.

Tämä Kansan Uutisten Viikkolehti ilmestyy työväenlehtipäivänä. Emme silti ole halunneet tehdä numeroa itsestämme, vaan työstä, sen eri puolista ja työn puutteesta sekä vähän myös vastarinnan mahdollisuudesta nyt, kun 1970-luvun rasitteista vapaat pörssikeisarit ovat saaneet näyttää kyntensä.

Kirjoittaja on osallistunut 1970-luvulla poliittiseen toimintaan Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton jäsenenä, mutta ei pyydä sitä anteeksi.