Robinson Crusoen todelliset seikkailut

Linkki: Kansan Uutiset 21.2. 2009

Robinson Crusoe, yksi maailman luetuimmista romaaneista, ilmestyi 290 vuotta sitten. Se perustuu todelliseen seikkailuun, jonka päättymisestä tuli juuri kuluneeksi 300 vuotta.

KAI HIRVASNORO

Englantilaisen romaanin sanotaan syntyneen 290 vuotta sitten. Romaanin kantaisänä pidetään vuonna 1719 ilmestynyttä Daniel Defoen seikkailuklassikkoa Robinson Crusoe.
Se puolestaan pohjautuu todelliseen seikkailuun, jonka päättymisestä tuli 2. helmikuuta kuluneeksi tasan 300 vuotta. Yli neljä vuotta yksin autiolla saarella elänyt skottisyntyinen merimies Alexander Selkirk pelastettiin tuolloin englantilaiseen laivaan nimeltä Duke.

Kyseinen saari – Mas a Tierra – sijaitsee avomerellä yli 650 kilometrin päässä Chilen Valparaisosta länteen. Nykyään sen virallinenkin nimi on Robinson Crusoen saari.

Uutta tietoa Selkirkin neljästä vuodesta ja neljästä kuukaudesta autiolla saarella julkaistiin äsken Post-Medieval Archeology -nimisessä tieteellisessä aikakauslehdessä. Japanilainen Crusoe-intoilija Daisuke Takahashi oli onnistunut houkuttelemaan Skotlannin kansallismuseon arkeologin David Caldwellin tutkimusmatkalle nykyään ei aivan autiolle saarelle. Asukkaita siellä on noin 600, useimmat kalastajia.

Merirosvo ja
rettelöitsijä

Romaani heijastelee aikansa kolonialistisia ihanteita. Robinson Crusoe joutui saarelleen laivan haaksirikkouduttua. Hänen lisäkseen haverista pelastautui vain koira ja kaksi kissaa.
Autiolla saarella Robinson pelastaa sinne uhrattavaksi tuodun alkuasukkaan ja nimeää hänet Perjantaiksi. Hän sivistää Perjantain opettamalla tälle englantia ja kristinuskoa. 28 vuoden jälkeen Robinson Crusoe pelastetaan laivaan ja hän palaa varakkaana miehenä Englantiin.

Alexander Selkirk sen sijaan oli 17-vuotiaana merille lähtenyt suutarin poika pienestä kylästä lähellä Edinburghia. Hänet tunnettiin rettelöitsijänä, joten kyllästynyt laivan kapteeni yksinkertaisesti jätti hänet autiolle saarelle mukanaan vain vähän vaatteita, puukko, kirves, ase, navigointivälineistöä, pata, tupakkaa ja Raamattu.

Selkirk ei tullut toimeen muiden ihmisten kanssa. Ehkä juuri siksi hän selvisi niin hyvin yksinäisyydessään yli neljän vuoden ajan, Caldwell uskoo.

Selkirkin leiri
löytyi vuorelta

David Caldwell ei voinut vastustaa kiusausta, kun Daisuke Takahashi ehdotti tutkimusmatkaa. Skotlannin kansallismuseon kokoelmissa on Selkirkin jäämistöstä puinen juomakuppi, jonka hänen uskotaan itse kaivertaneen saarellaan sekä pohjoisitalialaista alkuperää oleva matka-arkku. Se lienee joutunut Selkirkin haltuun tämän merirosvovuosina.

Caldwell ja Takahashi viettivät Robinson Crusoen saarella yli kuukauden tutkimassa aluetta, jossa Selkirkin leirin uskotaan sijainneen 300 vuotta sitten. Kyseessä on tuliperäisen vuoren rinne 300 metriä merenpinnan yläpuolella. Tutkijoiden järkeilyn mukaan merenrannalla asuminen olisi ollut liian vaarallista, vaikka saaressa ei olekaan kannibaaleja niin kuin Defoen romaanissa. Mutta jos ohi purjehtineet espanjalaiset olisivat huomanneet skotin, he olisivat tappaneet tai ottaneet hänet orjaksi.

Vuonna 1750 espanjalaiset miehittivätkin saaren estääkseen vihollisiaan käyttämästä sitä turvapaikkanaan.

Oletetulta leiripaikalta tutkijat löysivät tulisijojen jäänteitä ja niistä luiden jäännöksiä. Paikalta löytyi myös useita reikiä, joiden varaan Selkirk oli ilmeisesti pystyttänyt teltan.

Vahvin David Caldwellin löytämä todiste Alexander Selkirkin leiristä on kulmikas pronssinen esine, joka oli kuulunut navigointilaitteeseen. Ehkä Selkirk oli käyttänyt laitetta työkaluna ja se oli mennyt rikki.

Kelpo saari
olosuhteiltaan

Leiripaikastaan Selkirkillä oli 300 metriä vuoren huipulle, missä hän on tähystänyt ohi kulkevia laivoja. Siinä hän on miettinyt, ovatko kyseessä omat vai viholliset ja uskaltaako heitä yrittää hälyttää apuun. Neljän vuoden aikana kaksi espanjalaista laivaa laski maihinkin, mutta Selkirk onnistui pysyttelemään niiltä piilossa.

Tutkijoiden mukaan ensimmäiset kahdeksan kuukautta olivat seikkailunnälkäiselle merirosvolle vaikeaa aikaa, mutta vähitellen hän alkoi viihtyä. Olosuhteetkin olivat suotuisat saaren vangille. Ilmasto on leppeä, myrkyllisiä ja muilla tavoin vaarallisia eläimiä saarella ei ole, puhdasta vettä riittää, meri tarjosi monipuolista ruokaa ja metsä marjoja ja kasveja. Vain suola puuttui, Selkirk kertoi pelastajilleen.

Alexander Selkirk ei ollut saaren ensimmäinen asukas. Vuonna 1575 espanjalaiset olivat jättäneet sinne vuohia ja satunnaisten laivojen mukana saarelle oli rantautunut myös kissoja ja rottia. Kesyttämänsä kissat pitivät rotat kurissa ja villinä elävistä vuohista oli sekä hupia että hyötyä, kun hän opetteli metsästämään niitä.

Kun Selkirk lopulta pelastettiin, hän oli paljon paremmassa fyysisessä kunnossa kuin pelastajansa.

Kertomuksia
kapakassa

Seuraavat melkein kolme vuotta hän seilasi meriä pelastajiensa Duke-laivalla taistellen ja ryöstäen Englannin kruunun puolesta.

Vuonna 1711 Selkirk palasi Englantiin mukanaan mukava omaisuus. Hänestä tuli kuuluisuus, joka kertoi seikkailustaan pubeissa ruokaa ja juomaa vastaan. David Caldwell uskookin Daniel Defoen tavanneen Selkirkin kapakassa.

Englannissa Alexander Selkirk oli kuitenkin onneton ja hän kaipasi saarelleen. Ajan lehtimies on kirjannut hänen sanomakseen, että rahaa on ”800 puntaa, mutta enää koskaan en ole niin onnellinen kuin silloin, kun minulla ei ollut penniäkään.”

Selkirk juopotteli ja tappeli. Hän oli naimisissa samaan aikaan kahden naisen kanssa.
Lopulta hän palasi merille laivaston luutnanttina. 12. 12. 1721 hän kuoli keltakuumeeseen 45-vuotiaana Länsi-Afrikan rannikolla.

Päiväkirja
kateissa

Vielä yksi mysteeri Alexander Selkirkistä kiinnostuneita tiedemiehiä kutkuttaa. Hänen uskotaan pitäneen päiväkirjaa ajastaan saarella. Hän on maininnut siitä kirjeessä toiselle leskelleen.

Mutta muistiinpanot ovat kadonneet. David Caldwellin teorian mukaan päiväkirja joutui ensin skotlantilaisen herttuan käsiin. Tämän jälkeläiset kauppasivat herttuan jäämistön huutokaupassa Lontoossa 1800-luvulla, jossa suuri osa tavaroista myytiin Saksaan.

Jos oikean Robinson Crusoen päiväkirja siis on olemassa ja säilynyt, se on ehkä hautautunut johonkin arkistohyllyyn Berliinissä.