perjantaina, helmikuuta 10, 2006

Vihan hedelmät kypsyivät hitaasti


Kuva on saudiarabialaisesta al-Yawm-lehdestä.
Arabilehdistökin osaa
loukata toisten uskontoa

(Kansan Uutisten Viikkolehti 10.2. 2006)

Muhammedin piirroksista ei olisi Tanskan ulkopuolella kuullut juuri kukaan, elleivät korkealla profiililla toimivat tanskalaiset imaamit Ahmed Akkari ja Ahmed Abu-Laban olisi lähteneet kierrättämään kuvia arabimaissa 43 sivua käsittävässä muistiossa.

Muun muassa Egyptissä miesten seurue tapasi korkeita uskonnollisia johtajia. Sanomaa muslimien huonosta kohtelusta ryyditettiin pilapiirroksilla, joiden joukossa oli kahdentoista Jyllands-Postenin julkaiseman kuvan lisäksi kolme muuta, sisällöltään aivan toisenlaista.Tanskalainen Ekstra Bladet julkaisi 12. tammikuuta koko 43-sivuisen muistion. Amatöörimäisessä piirroksessa Muhammed esitetään pedofiilinä. Kahdessa alkeellisessa kuvamanipulaatiossa Muhammedista on tehty sika ja koira raiskaa rukoilevan muslimin. Näiden kuvien alkuperä ei ole tiedossa ja ne oli toimitettu Tanskan muslimiyhteisölle anonyyminä.

Ahmed Akkari on myöntänyt, että myös tällaisia piirroksia esiteltiin arabimaissa. Niillä haluttiin kuvata sitä, millaisen vihan kohteena muslimit Tanskassa ovat, mutta Akkarin mukaan Jyllands-Postenin piirrokset ja muut kuvat oli eroteltu toisistaan (Der Spiegel Online 2.2. 2006).

Juttua tutkineen Ekstra Bladetin Kåre Quistin mukaan Akkarin ryhmä antoi kiertueellaan myös ymmärtää, että Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen on jollain tapaa vastuussa siitä, mitä Jyllands-Posten julkaisee.

Kirjailija halusi kertoa
muslimisankareista

Jyllands-Postenin muslimisivu ilmestyi jo syyskuussa. Lehden ratkaisuun syynä oli se, että kukaan ei uskaltanut piirtää profeetan kuvaa kirjailija Kåre Bluitgenin lastenkirjaan Koraani ja Muhammedin elämä. Bluitgen kertoi The Independent -lehdessä saaneensa idean kirjaan siitä, että hänen lapsensa käyvät koulua, jossa on paljon muslimeita. Ajatus oli edistää eri kulttuureissa kasvaneiden lasten yhteisymmärrystä.

– Muslimilasten täytyy saada tietää tanskalaisista sankareista ja tanskalaisten lasten muslimisankareista, perusteli Bluitgen.

Kåre Bluitgen pyysi kirjaansa piirroksia kolmelta kuvittajalta. Kun kaikki kieltäytyivät, tanskalainen Politiken-lehti kysy jutussaan, onko Tanskaan iskenyt itsesensuuri. 12. syyskuuta Politikenin kilpailija Jyllands-Posten sitten ainakin oman ilmoituksena mukaan halusi tutkia samaa asiaa julkaisemalla ne kuuluisat 12 piirrosta, jotka ovat helposti kaikkien löydettävissä internetistä, mutta joita mikään suomalainen lehti ei ole julkaissut.

Kansainvälinen protesti piirroksia vastaan käynnistyi hitaasti. Kymmenen islamilaisen maan suurlähettiläät pyrkivät pääministerin puheille kuukautta myöhemmin, mutta Anders Fogh Rasmussen kieltäytyi ottamasta heitä vastaan. Islamilaisissa maissa oli joitakin mielenosoituksia marraskuun puolivälissä, mutta vasta 1. tammikuuta asiaa protestoi 57 maata edustanut muslimikonferenssi.

Varsinainen kriisi käynnistyi vasta 26. tammikuuta, kun Saudi Arabia ilmoitti ryhtyvänsä boikotoimaan tanskalaisia tuotteita. Seuraavan päivän perjantairukouksissa pilapiirrokset tuomittiin kautta islamilaisen maailman ja nyt ollaan tilanteessa, jossa jotkut näkevät pitkään uumoillun sivilisaatioiden sodan todella käynnistyneen.

Sikamessiaasta
tuli kulttuuria

Kåre Bluitgen puolusti Independentissä Muhammedin kuvien julkaisemista vielä kaikkien protestien jälkeenkin:

– Tällainen poliittinen satiiri on tärkeää. Ei voi olla ideologiaa eikä uskontoa, jota ei tietyn rajan jälkeen saa kritisoida. Se luo yhteisyyttä, kun voimme nauraa toinen toisillemme.

12 pilapiirroksesta syntynyttä mellakkaa on suomalaisessa kulttuurissa kasvaneen vaikea ymmärtää. Viimeisestä samantapaisesta jupakasta täällä on kulunut kohta 40 vuotta. Vuonna 1969 taiteilija Harro Koskinen sai sakot teoksestaan Sikamessias, mutta sen jälkeen teos on ollut esillä maan arvostetuimmissa taidemuseoissa. Kristillisten symbolien ja opinkappaleiden kyseenalaistaminen ei hätkähdytä enää juuri ketään. Jälkimmäistähän harjoittavat jopa jotkut luterilaiset papitkin.

Koukkunokkia
arabilehdissä

Silmäys arabilehdistöön kuitenkin osoittaa, että imaamien väitteet muslimien sorrosta ja islamin pilkasta uppoavat otolliseen maaperään, sillä viholliskuvia niissä luodaan estoitta. Varsinkin juutalaisista julkaistaan äärirasistisia pilakuvia ja heidän symbolejaan häpäistään paljon rajummalla tavalla kuin Jyllands-Postenissa Muhammedia. Esimerkiksi saudiarabialaisessa Al-Yawm -lehdessä 30. marraskuuta julkaistussa piirroksessa juutalaisten Daavidin tähteen oli yhdistetty natsien hakaristi.

Juutalaiset esitetään islamilaisten lehtien pilapiirroksissa samanlaisina käkkäräpäisinä koukkunokkina kuin natsien lehdissä 1930-luvulla ja israelilaisiin yhdistetään usein juuri natsisymboleja.

Arabimaissa ennakkoluulojen lietsominen lähtee jo koulukirjoista. Saudiarabialaisissa koulukirjoissa kristityt ja juutalaiset esitetään islamin ja muslimien vihollisina ja ”länsi” on syyllinen kaikkiin islamilaisen maailman epäkohtiin. Myös egyptiläisen kouluopetuksen mukaan islam on ainoa oikea uskonto ja muut vääriä, mutta Egyptissä vähemmistönä olevat koptikristityt kuvataan positiivisessa valossa.

Egyptiläisessä yhdeksännen luokan oppikirjassa esitellään länsimaisen kulttuurin ihmistä turmelevaa vaikutusta Ruotsin esimerkin kautta. Ruotsi on yksilönvapaudessa maailman johtavia maita, mutta se johtaa myös itsemurha- ja mielenterveysongelmien maailmantilastoja.

Rakastamme profeettoja
enemmän kuin itseämme

Vaikka se on vaikeaa, niin yritetään kuitenkin ymmärtää muslimien reaktiota. Viikkolehti kysyi maanantaina Helsingissä Tanskan konsulaatin edustalla järjestetyssä mielenosoituksessa, miksi piirroksia Muhammedista ei olisi saanut julkaista.

Mielenosoituksessa järjestysmiehenä ollut etiopialaistaustainen Ali sanoi, että profeetta Muhammed on profeettojen sinetti eikä hänestä saa julkaista kuvia. Islamissa kaikki karikatyyrit, saati karikatyyrit profeetoista, on kielletty.

– Sananvapaus sinänsä on hyvä asia, mutta kiihottaminen jotain kansaa uskonnon tai etnisen taustan perusteella on rikos, samoin kunnianloukkaus. Me muslimeina rakastamme profeettojamme enemmän kuin itseämme, sanoi Ali, joka ei halunnut kertoa sukunimeään.

Etkö voi hyväksyä sitä, että maassa eletään maan tavalla?

– Kuten juuri sanoin, kunnianloukkaus ja kiihkon nosto jotain kansakuntaa kohtaan on rikos Suomessa.

Mitä mieltä olet siitä, että kuvat väkivaltaisista mielenosoituksista muualla maailmassa antavat polttoainetta myös suomalaisille rasisteille?

– Se on osittain hyvin totta. Mutta samalla pitää ymmärtää tämän asian vakavuus. Jokaisella teolla on vastareaktionsa.

”Näitä kuvia
me emme tunne”

Suomen islamilaisen yhdyskunnan puheenjohtaja Fahie Abukar sanoi muslimien kunnioittavan länsimaista kulttuuria ja vaati länsimaita puolestaan kunnioittamaan islamia.

– Meidän uskonto on rauhan uskonto. Me emme tee väkivaltaa emmekä polta mitään lippuja ja kunnioitamme kaikkia lippuja maailmassa. Mutta samalla pitäisi sitten kunnioittaa meidän profeettojamme.

Abukarinkaan mielestä kyse ei ole sananvapaudesta, vaan uskonrauhan rikkomisesta.

– Pitäisi aina kunnioittaa toinen toistaan ja olla vuoropuhelua kristittyjen ja muslimien välillä, koska kulttuurit ovat vähän erilaisia. Pitäisi ymmärtää, mikä on loukkaavaa eri kulttuureissa.

Viikkolehti näytti Alille ja Fahie Abukarille myös valikoiman muslimimaiden lehdissä julkaistuja rasistisia pilakuvia juutalaisista, ja kysyi kommentteja niistä.

– Näihin me emme voi ottaa kantaa. En ole nähnyt enkä perehtynyt näihin kuviin, joten en aio ottaa mitään kantaa niihin, vastasi Ali.

– En ole tutustunut näihin, mutta jos ne loukkaavat jotain uskontoa, se on väärin, Fahie Abukar sanoi ja piti tällaisten kuvien julkaisemista yhtä loukkaavana kuin Jyllands-Postenin Muhammed-kuvia.