Syntyikö Suomeen uusi alaluokka?

Historioitsija Jorma Kalela kysyy:

Syntyikö Suomeen
uusi alaluokka?

(Julkaistu Kansan Uutisissa vuonna 2002)

Alaluokan syntymisen mahdollisuudesta kertovat professori Jorma Kalelan mukaan muun muassa edelleen pitkät ruokajonot. Tosiasiallisesti täysin työkykyiset ihmiset joutuvat hänen mukaansa jopa rinnastamaan itsensä kerjäläisiin.

KAI HIRVASNORO

Poliittisen historian professori Jorma Kalela Turun yliopistosta arvioi, että suomalainen politiikka on jämähtänyt paikoilleen.

- Ei ole osattu kysyä, onko Suomeen syntymässä uusi alaluokka korkealle tasolle vakiintuneen työttömyyden ja pysyväksi muuttuneen köyhyyden myötä. Tai ehkä ilmiö ei ole saanut riittävän dramaattisia muotoja, jotta siihen olisi puututtu tositoimin, Kalela kirjoittaa Lamakirjassa (Kirja-Aurora).

Lamakirja on Suomen Akatemian lamatutkimusohjelman satoa. Kirjoituksellaan Jorma Kalela pyrkii osoittamaan, että pitkittyvä työttömyys ja syvenevä köyhyys saattavat johtaa koko suomalaisen yhteiskunnan luonteen muuttumiseen.

Hän ei siis väitä, että Suomeen olisi jo syntynyt alaluokka, vaan varoittaa sen mahdollisuudesta.

Uhkaavia merkkejä hän näkee juuri työttömyydessä ja sen luonteen muuttumisessa. Työttömyyden keskimääräinen kestoaika on vuosi eikä pitkään jatkunut korkeasuhdanne auttanut sen lyhenemisessä.

Pitkäaikaisesti ja kroonisesti työttömät muodostavat jo enemmistön kaikista vailla palkkatyötä olevista ja työttömyyden vaikutukset kasautuvat. Työllistyminen vaikeutuu työttömyyden pitkittyessä ja aivan erityisen dramaattiset seuraukset ovat siinä vaiheessa, kun ansiosidonnainen työttömyysturva loppuu:

- Enää ei ole varaa uusiin vaatteisiin eikä parturissa tai kampaajalla käymiseen - ja kuitenkin ensivaikutelma on tärkein työnhakutilanteessa. Jos hakijoita on useampia, pitkäaikaistyötön on sitä paitsi jo lähtökohtaisesti kilpailijoitaan heikommassa asemassa, sillä työnantaja(n edustaja) kyllä huomaa työhistorian aukot ja katkokset, Kalela toteaa.

Kasvuun on
luotettu liikaa

Jorma Kalelan mukaan alaluokan syntymistä ei estetä pelkkään kasvuun tähtäävällä politiikalla. Päinvastoin hänen synkkä näkemyksensä johtuu nimenomaan liiallisesta luottamuksesta siihen, että kasvu kyllä ratkaisee ongelmat.

Pysyvää palkkatyön puutetta on hänen mukaansa edes auttanut myös kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämiseen tähtäävä talouspolitiikka, joka on nostettu kaikkia muita tavoitteita sääteleväksi tekijäksi.

- Ongelma ei ole niinkään ollut itse tavoite vaan sen kapea-alainen ymmärtäminen. Kun turvallista yhteiskuntaa ei ole pidetty kilpailuvalttina, vaan siihen tähtäävä yhteiskuntapolitiikka on nähty kilpailukyvyn uhkana, on tultu lisänneeksi uuden alaluokan syntymisen todennäköisyyttä, Kalela lataa.

Alaluokan syntymisen uhkaa lisää hänen mielestään se, että työttömyyttä on kahta täysin eri lajia, mutta työttömistä puhutaan yhtenä joukkona.

Pysyvän työttömyyden vaaravyöhykkeessä olevien aseman kohentamiseen tarvittaisiin toisenlaisia toimenpiteitä kuin niille, jotka ovat vain väliaikaisesti työttöminä.

Pitkäaikaistyöttömät
toissijaisessa asemassa

Kaiken lisäksi viime nousukausi osoitti, että pitkäaikaistyöttömät on voitu jättää työvoimapolitiikassa toissijaiseen asemaan, koska heitä ei tarvita. Nousukausi osoitti, ettei nopea ja vahva talouskasvu edellytä täystyöllisyyttä, vaan lamaa edeltäneen nousukauden ennätykset ylitettiin olennaisesti pienemmällä työvoimalla.

Paitsi että pitkäaikaistyöttömät jätettiin Jorma Kalelan mukaan toissijaiseen asemaan työvoimapolitiikassa, heidät myös saatettiin sosiaaliviranomaisten tiukan valvonnan kohteiksi. Sosiaaliturvan ehtoja kiristettiin sen tavoitteen varjolla, ettei sosiaaliturva saa missään kohtaa estää palkkatyön hakemista.

Näin myös sosiaaliturvalla edesautetaan uuden alaluokan syntymistä, kun ansiosidonnaisuudella parhaaseen asemaan on asetettu ne, joiden työvoimalla on eniten kysyntää. Sillä köyhyydenkin rakenteessa tapahtui 1990-luvulla merkittävä muutos. Työttömyyden pitkittymisen myötä köyhyys ei enää ole suhdanneilmiö vaan laajasti pysyväksi muuttunut olotila.

Alaluokan syntymisen todennäköisyydestä muistuttavat Jorma Kalelan mukaan edelleen pitkät ruokajonot:

- Ne ovat todiste siitä, etteivät työttömyysturva ja toimeentulotuki yhdessäkään riitä kohtuulliseen elintasoon. Työkykyiset ihmiset joutuvat toisin sanoen jopa tosiasiallisesti rinnastamaan itsensä kerjäläisiin.

Kalelan mukaan sosiaalipolitiikka näyttää menettäneen jotain olennaista totutusta, kun sekä työvoima- että sosiaaliviranomaiset lähestyvät pysyvän työttömyyden uhkaavia ihmisiä pikemminkin psykologisena kuin yhteiskunnallisena ongelmana.

Hiipivä muutos
vakiintumassa

Jorma Kalela katsoo, ettei 1990-luvulla yhteiskuntapolitiikassa tapahtunut muutos ollut hallitusten ohjelmana. Kyse oli enemmänkin työvoima- ja sosiaalipolitiikan pragmaattisesta ja epäideologisesta alistamisesta kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Siirtymä toteutui hiipien ja uusi politiikka on vasta vakiintumassa.

Vakiintumassa olevan yhteiskuntapolitiikan heikkona kohtana Kalela pitää juuri viranomaisvalvontaa, jota yhteiskunnan tarjoaman turvan ehtojen kiristäminen on lisännyt.

- Seuraavan laskukauden aikana on varsin suurella todennäköisyydellä odotettavissa kasvanut paine edetä samalla tiellä. Jos näin menetellään, ollaan tilanteessa, jossa tukea hakevien valvonta on asetettu heidän asemansa kohentamista tärkeämmäksi tavoitteeksi.

Kalela perää muunlaisia kannustimia kuin 1990-luvulla kehitetyt, heikoimmassa asemassa olevien nöyryyttämiseen perustuvat kannustimet. Keppikurin perusteluksi hän ei hyväksy "sosiaalipummien" olemassoloa.

- ...sellaista yhteiskuntaa ei kyetä kehittämäänkään, jossa ei olisi väärinkäyttäjiä. Siksi ei ole oikein, että "sosiaalipummien" synnit siirretään todellisessa ahdingossa elävien kannettaviksi. Tällainen rankaiseminen on sitäkin kohtuuttomampaa, kun heikoimmassa asemassa olevien enemmistö on joutunut tukalaan tilanteeseen ilman omaa syytään, Kalela väittää.

kai.hirvasnoro@pp.inet.fi